Khieu Samphan
Wikipedia
Khieu Samphan (s. 27. heinäkuuta 1931) oli Demokraattisen Kambodžan valtiopäämies 1976–1979 ja yksi merkittävimpiä Punaisten khmerien johtajia.
Intellektuelli Khieu opiskeli Pariisissa 1950-luvulla talous- ja valtiotieteitä. Hänen väitöskirjansa 1959 Kambodžan talouden ja teollisuuden kehityksestä kannatti omavaraisuutta ja asettui riippuvuusteoreettikkojen puolelle syyttäen kehittyneitä maita kehitysmaiden köyhyydestä. Hän oli yksi khmeropiskelijoiden yhdistyksen perustajista, josta kasvoivat Kambodžaan vaikuttaneet vasemmistolaiset vallankumoukselliset liikkeet. Kun Ranskan viranomaiset sulkivat järjestön 1956, hän perusti uuden khmeropiskelijoiden unionin. Sekä Pol Pot että Ieng Sary naivat hänen sukulaisensa.
Kun Khieu palasi Pariisista 1959 hän sai aseman Phnom Penhin yliopistossa ja perusti ranskankielisen lehden L'Observateur, joka suhtautui vihamielisesti hallitukseen. Seuraavana vuonna viranomaiset lakkauttivat lehden, Khieu pidätettiin, pakotettiin riisuutumaan ja valokuvattiin julkisesti alasti.
Vuoden 1970 vallankaappauksen jälkeen, jossa prinssi Sihanouk syrjäytettiin, khmerkommunistit, ml. Khieu Samphan liittoutuivat syrjäytetyn monarkin kanssa hallituksenvastaiseksi koalitioksi Gouvernement Royal d'Union Nationale du Kampuchéa. Khieu toimi tämän hallituksen varapääministerinä, puolustusministerinä ja sen armeijan ylipäällikkönä (tosin Pol Pot hallitsi tosiasiassa armeijaa).
Demokraattisen Kambodžan aikana Khieu nimitettiin sen presidiumin puheenjohtajaksi, valtionpäämieheksi. Hänen läheisyytensä Pol Potin kanssa takasi hänen selviämisensä punakhmerien puhdistuksista. Vietnamilaiset syrjäytettyä punakhmerit 1979, Samphan johti sissihallitusta, joka nautti jonkinlaista kansainvälistä tunnustusta vuoteen 1982. Vuonna 1985 hänestä tuli virallisesti Pol Potin seuraaja punaisten khmerien johdossa, missä asemassa hän toimi kunnes antautui hallitukselle 1998.