Kalenteririitti
Wikipedia
Kalenteririiteiksi eli vuodenaikaisriiteiksi eli kalendaaririiteiksi kutsutaan sellaisia riittejä, jotka liittyvät tiettyyn vuodenaikaan tai päivämäärään, ja toistuvat vuodesta toiseen samana päivänä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuukausien kierto
Arjalaisten jumalaa tarkoittava sana "dyaus" merkitsi alun perin samaa kuin taivaankansi. Aurinko, kuu ja planeetat olivat jumalia tai jumalien vertauskuvia.
Alun perin kuulla on ollut suurempi merkitys kuin auringolta. Kuun säännölliset muodon vaihtelut, sen syntyminen, kasvaminen, väheneminen samoin kuin kuussa nähdyt kuviot ovat salaperäisyydellään kiinnostaneet ihmismieliä.
Kuulla on kaikkialla ollut myös ajankulun osoittajana tärkeä merkitys, ja vielä nykyäänkin muslimit käyttävät kuukalenteria. Kuu ja aurinko olivat Arabiassa tärkeitä jumaluuksia vielä islamin synnyn aikoihin.
Kuun eri vaiheiden on uskottu ulottavan vaikutuksensa myös maanpäälliseen elämään. Varsinkin uusi kuu on kaikkien kansojen keskuudessa näytellyt tärkeää osaa. Kuun kasvun aikaa on jo varhaiskantaisissa oloissa pidetty onnekkaampana kuin sen vähenemisen aikaa. Kuun kasvun on ajateltu vaikuttavan edullisesti kaikkeen, mikä syntyy ja pannaan alulle.
Avioliiton solmiminenkin on edellyttänyt uuden kuun aikaa. Uuden kuun tervehtiminen on ollut yleinen tapa.
"Terve, terve uusi kuu, sinä täydeksi, minä terveeksi", sanottiin ennen Töysässä.
Kun luonnollinen kuukausi jaettiin kuun vaiheiden mukaan neljään osaan, syntyi seitsenpäiväinen viikko. Joka seitsemättä päivää pidettiin muinaisessa Babyloniassa huonoa onnea tuttavana päivänä, silloin ei sopinut ryhtyä mihinkään tärkeisiin puuhiin. Myöhemmin viikonpäivät nimettiin eri jumalille, ja suomen kielen sunnuntai tulee sanasta "sunday", auringon päivä. Maanantai on taas kuun päivä, jolloin sopi ryhtyä töihin.
Naisen hedelmällisyysjaksoihin läheisesti liittyvä kuukautiskierto on myös likimain luonnollisen kuukauden pituinen, hedelmällisin aika on noin kolme päivää kuukautiskierron neljännestätoista päivästä, kun kuukautiskierto lasketaan kuukautisten alkamisesta.
[muokkaa] Aurinkovuosi
Myös auringon kierto jaettiin neljään osaan, ja auringon vertauskuva Suomessakin on ennen ollut ympyrällä ympäröity risti. Sama vertauskuva esiintyi myöhemmin auringonjumalien symbolina. Risti puolestaan on ikivanha valon symboli: jos ihminen siristää silmiään katsoessaan kaukaisen tähden valoa, hän näkee sen ristin muotoisena.
Mithralaiset, jotka odottivat Mithran palaavan tähden valon voimalla jouluyönä, piirsivät ristejä otsaansa jo kauan ennen kristittyjä.
Auringonjumala tuli tärkeäksi, kun maanviljelys alkoi kehittyä. Pohjoisessa oli neljä vuodenaikaa ja maanviljelys oli mahdollista vain osan vuotta.
[muokkaa] Talvipäivän seisaus
Kauan sitten muinaiset ihmiset näkivät Pohjolan yössä auringon voiman heikkenevän. Jumalattaren (joka oli siihen aikaan vielä nainen mutta sukupuoleton, siis eräässä mielessä neitsyt) tuli synnyttää aurinko. Auringon syntymä tapahtui siihen aikaan Neitsyen tähtikuviossa.
Muinaiset druidit polttivat joulupölkkyjä (Yule logs), jotta aurinko saisi lisää voimaa. Suomen kielen sana "joulu" tulee muinaisgermaanisesta sanasta "hjul", pyörä, joka oli auringon vertauskuva.lähde?Aurinkokalenterissa talvipäivän seisaus vastasi kuukalenterin uuden kuun aikaa, ja näin auringon syntymäpäivästä muodostui esimerkiksi muinaisessa Roomassa mahtava juhla. Vanhalla hedelmällisyyden jumalalla Saturnuksella, joka kuoli ja korvattiin ylijumala Juppiterilla, oli temppeli Capitoliumilla. Juhlat alkoivat joulukuun 17. päivänä, kestivät viikon ja päättyivät lahjojen antamiseen, koska aurinko on antanut ihmisille suurimman lahjan, lämmön. Auringon kuolemattomuutta symboloivat joulukuusi ja ikivihreät kasvit.
Kuten aurinko syntyi Neitsyen tähtikuviosta, Buddha syntyi neitsyt Mayasta joulukuun 25. pnä, Krishna syntyi neitsyt Devakista joulukuun 25. pnä, ja Mithra syntyi joulutähden valosta joulukuun 25. päivänä. Kristityt katselivat tätä pakanallista juhlintaa muutamia satoja vuosia, ja lopulta neljännellä vuosisadalla paavi Julius määräsi joulukuun 25. päivä Jeesuksen syntymäpäiväksi.
Uskonnottomien suhtautuminen vanhoihin valon juhliin vaihtelee. Monet uskonnottomat juhlivat juhlivat joulua tai talvipäivänseisausta vanhana luonnon juhlana, talven selän taittumisena.
Neuvostoliitossa ei juhlittu joulua vaan uutta vuotta. Suomalaiset kristityt ovat joskus huomauttaneet, että tämä johtui ortodoksien vanhentuneesta kalenterista, jonka mukaan joulu on uudenvuoden aikaan. Venäläisen kansanperinteen tutkijat ovat osoittaneet tämän käsityksen vääräksi. Uusi vuosi on vanha venäläinen pakanallinen juhla, jota on juhlittu uudenvuodenkokoin ja hedelmällisyysriitein.
[muokkaa] Kevätpäivän tasaus
Vuosineljänneksen kuluttu talvipäivän seisauksesta on kevätpäivän tasaus. Välimeren ympäristössä tähän aikaan on kevät, erityisesti viinirypäle herää silloin uuteen elämään.
Kuoleman ja ylösnousemuksen teema on ollut muinaisissa uskonnoissa niin yleinen, että se löytyy myös suomalaisesta Kalevalasta Lemminkäisen kuolemaa ja ylösnousemusta kuvaavana kertomuksella. Lemminkäisen kuolemaa ja henkiinheräämistä kuvaava kertomus on eräs muinaisegyptiläisen Osiris-jumalan kuolemaa ja henkiinheräämistä kuvaavan tarinan muunnos. Kun Niili tulvii, Osiris voittaa aavikon jumalan Sethin, ja Egypti herää henkiin.
Paitsi että kevätpäiväntasauksesta muodostui antiikin Kreikassa viininjumala Dionysoksen ylösnousemuksen juhla, tämä juhla oli myös ikivanha hedelmällisyysjuhla. Jumalattaret, jotka synnyttivät auringonjumalia, hedelmöittyivät tuolloin neitseellisesti, ja yhdeksän kuukauden kuluttua, jouluna, jumala sitten syntyi.
Kevätjuhlaan tietysti liittyivät monet hedelmällisyyttä edistävät taiat. Ehkä tämän kaukaista kaikua ovat myös suomalaiset pääsiäistaiat. Juutalaisten pääsiäisen ajankohta liittyy juutalaisten "Egyptin orjuudesta vapautumisen" juhlaan, mutta esimerkiksi englannin kielen pääsiäistä tarkoittava sana "easter" viittaa kevään jumalattareen Eostreen, jota juhlittiin kevätpäivän tasauksen aikaa
Uskonnottomat juhlivat joskus myös kevätpäiväntasausta, mutta paljon yleisemmin vapusta (toukokuun ensimmäinen) on muodostunut uskonnottomien kevätjuhla. Esimerkiksi Neuvostoliiton virallisessa kalenterissa vapun juhlintaan oli varattu kolme päivää.
[muokkaa] Kesäpäivän seisaus
Kesäpäivän seisaukseen, mittumaariin (midsommar = keskikesä), kristilliseltä nimeltä juhannukseen (nimi viittaa kristilliseen hahmoon Johannes Kastajaan) on liitetty samanlaisia menoja kuin jouluun. Juhannuskokkoja on poltettu, juhannuskuusi, joka eroaa joulukuusesta siinä suhteessa, että kuusi karsittiin latvatupsuun asti, oli käytössä. Juhannuskoivut ja juhannussalko liittyvät myös suomalaiseen juhannukseen.
Kesäpäivän seisauksen aikaan aurinko on voimakkaimmillaan. Juhannuksena myös taika tehoaa vahvimmin, erityisesti näin on laita juhannusyönä. Juhannustulilla auringolle on annettu lisävoimaa, mutta niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.
Pohjoismaiden ulkopuolelta juhannuksen juhlinta on hävinnyt, mutta eihän etelän ihmisillä olekaan yötöntä yötä valon ja hedelmällisyyden juhlimiseen.
Koska juhannus on Suomessa kadottanut kirkollisen juhlan luonteensa ja siitä on tullut suuri kansanjuhla, juhannusta juhlivat kaikki, yhtä hyvin uskonnottomat kuin uskovaisetkin. Erityisesti juhannusyö on suurta kansanjuhlaa ohjelmineen ja tanssiaisineen. Napapiirin pohjoispuolelle kokoontuu meidän aikamme "auringonpalvojia" todistamaan keskiyön aurinkoa.
[muokkaa] Syyspäivän tasaus
Syksyllä viinirypäle pudottaa lehtensä, luonto kuolee, joten kuolema on eräs syyspäivän tasauksen juhliin liittyvistä teemoista. Uskonnot ovat sijoittaneet vainajien päivän näihin aikoihin (Suomessa pyhäinmiestenpäivä). Lokakuu oli esimerkiksi eestiläisessä kansanperinteessä hingekuu eli henkien aika.
Toisaalta oli satojuhlan aika. Suomalaisilla kekrijuhla oli satojuhla. Aikaisemmin kekrijuhlan sijainti vaihteli jonkin verran sadonkorjuun päättymisestä riippuen, mutta nykyään kekrijuhla on vakiintunut kristittyjen pyhäinmiestenpäiväksi. Kekri tarkoittaa vuoden päättymistä. Tähän aikaan liittyi niin sanottu jakoaika, jonka avulla sovitettiin yhteen vanhaa kuukalenteria ja uutta aurinkokalenteria.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hjelm, Titus (toim.) (2005): Mitä wicca on?. Gorgon-sarja. Helsinki: Like. ISBN 952-471-502-3.
