Kaarle X (Ranska)
Wikipedia
Kaarle X (9. lokakuuta 1757 - 6. marraskuuta 1836) oli Ranskan ja Navarran kuningas. Hän oli Ludvig XV:n ja tämän puolalaisen kuningattaren, Maria Leszczyńskan pojanpoika ja koskaan hallitsemattoman dauphin Louisin poika. Hän oli sekä edellisen kuninkaan Ludvig XVIII:n että Napoleonia edeltäneen teloitetun Ludvig XVI:n veli ja Bourbon-suvun vanhemman haaran viimeinen Ranskan kuningas. Hän oli naimisissa Savoijin Viktor Amadeus III:n tyttären Marie-Thérèse de Savoien kanssa. Hänestä tuli kuningas vuonna 1824 ja hän hallitsi vallankumoukseen vuoteen 1830, jolloin hän erosi mieluummin kuin jatkoi perustuslaillisena monarkkina.
[muokkaa] Nuoruus ja maanpako
Nuorena prinssinä Kaarle X tunnettiin sulavakäytöksisenä ja suosittuna. Hän oli kälynsä Marie Antoinetten hyvä ystävä ja kuului tämän seurapiiriin. Hänen poliittinen aktiivisuutensa alkoi monarkian kriisistä 1786, jolloin hän edusti hovin taantumuksellista siipeä. Hän kannatti aateliston taloudellisten etuoikeuksien poistoa, mutta vastusti kaikkea kirkonmiesten ja aateliston yhteiskunnallisten etuoikeuksien karsimista. Hän uskoi, että Ranskan talous piti uudistaa, mutta ilman monarkian hävittämistä. Hän vastusti myös kaikki kolmannen säädyn (tavallisen kansan edustajien) pyrkimyksiä lisätä äänivaltaansa. Tämä sai jopa kuningas Ludvig XVI:n kritisoimaan häntä ja kutsumaan häntä "kuningasmielisemmäksi kuin kuningas itse"
Ludvig XVI määräsi Bastiljin valtauksen 14. heinäkuuta 1786 jälkeen Kaarlen jättämään Ranskan peläten, että tämä pian murhattaisiin. Toisena syynä oli toive, että Kaarle edustaisi hovia ulkomailla ja säilyttäisi dynastian, mikäli pahin tapahtuisi. Kaarle siirtyi ensin Saksaan ja sitten Italiaan. Hän pelkäsi että Ludvig tekisi kompromissin vallankumouksellisten kanssa ja pettäisi monarkian. Kaarle otti Charles Alexandre de Calonne'n neuvostoonsa, mikä johti välirikkoon tätä inhonneen Marie Antoinetten kanssa. Kaarle tunsi tämän vuoksi syyllisyyttä Marie Antoinetten tultu teloitetuksi vuonna 1793. Venäjän Katariina Suuri oli Kaarlen tärkein liittolainen tukiessaan Kaarlea maanpaossa elävien rojalistien kilpailevaa johtajaa paroni de Breteuilia vastaan. Lopulta Kaarle päätyi Britanniaan, jossa Yrjö III antoi hänen asua Holyrood Housessa, kuninkaallisessa palatsissa Edinburghissa. Kaarle ei pitänyt kaupungin ääriprotestanttisesta ilmapiiristä ja vietti aikaansa pääosin palatsin sisäpuolella. Kaarlesta tuli ajan myötä kiihkeä katolinen. Kaarlen vaimo, Marie-Thérèse, kuoli 1805.
[muokkaa] Kuninkaana
Kaarle asui edelleen Edinburghissa kun Ranskan monarkia palautettiin 1814 ja valtaistuimelle nousi hänen veljensä Ludvig XVIII:nä. Veljesten välit eivät olleet erityisen läheiset, sillä Kaarle piti Ludvig XVIII:tä petollisena ja uskonnottomana. Ludvig XVIII:n hallitsijakaudella Kaarle johti äärirojalistista opposiota, joka pääsi valtaan Kaarlen pojan, Berryn herttuan murhan jälkeen. Kaarle ei koskaan henkisesti toipunut tästä murhasta. Kaarlesta tuli kuningas 67-vuotiaana 1824, veljensä kuoleman jälkeen. Hänen kruunajaisissaan esitettiin viimeistä kertaa ikivanha Reimsin arkkipiispan suorittama seremonia, jota kumpikaan toinen 1800-luvun kuninkaista ei käyttänyt (Kaarlen ohella 1800-luvun Ranskan monarkeista vain Napoleon I kruunattiin).
Kaarlen ja hänen viimeisen pääministerinsä Jules Armand de Polignacin äärikonservatiiviset toimet johtivat lopulta heinäkuun vallankumoukseen 1830, jonka vuoksi Kaarle joutui eroamaan. Hän muutti Englantiin ja pyrki siirtämään kruunun pojanpojalleen, Chambordin kreiville. Liberaalit valtiopäivät eivät kuitenkaan hyväksyneet Chambordin kreivin nimittämistä Henrik V:ksi ja lopulta kuninkaaksi nousi Orleansin herttua Ludvig Filip. Kaarle muutti myöhemmin Prahaan ja kuoli koleraan Goriziassa nykyisessä Italiassa.
