Jan Egil Storholt

Wikipedia

Jan Egil Storholt (s. 13. helmikuuta 1949 Løkkenissa, Norjassa) on norjalainen entinen pikaluistelija, jonka uran huippuvuodet ajoittuivat 1970-luvun loppupuoliskolle.

Storholt oli nuorena lupaava luistelija ja voitti maansa juniorien mestaruuden vuonna 1969. Seuraavana vuonna hän oli menettää henkensä kaivosonnettomuudessa ja uran jatko oli vaakalaudalla, mutta parissa vuodessa Storholt teki paluun kansalliselle huipulle. Vuonna 1973 monet norjalaiset huippuluistelijat ryhtyivät ammattilaisiksi, mutta Storholt ei ollut heidän joukossaan. Kuitenkin vasta Johs Tenmannin tultua norjalaisluistelijoiden valmentajaksi Storholt alkoi saavuttaa menestystä kansainvälisellä tasolla.

Itävallan Innsbruckissa pidetyissä vuoden 1976 talviolympialaisissa Storholt voitti olympiakultaa 1 500 metrillä Neuvostoliiton Juri Kondakovia vastaan käydyn tiukan kaksinkamppailun päätteeksi. Vuosina 1977 ja 1979 Storholt voitti Euroopan mestaruuden. Kaikkiaan seitsemänä vuonna hän sijoittui EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, mukana hopeaa vuodelta 1980 ja pronssia 1978. Yleisluistelijoiden MM-kisoissa hän sijoittui vuosina 1977–1979 hopealle Eric Heidenin takana.

Vuonna 1977 käydyssä Norjan ja Neuvostoliiton välisessä maaottelussa Alma-Atan Medeossa olosuhteet olivat varsin otolliset ja Storholt luisteli silloiset maailmanennätykset 1 500 metrillä (1.55,18) ja yleiskilpailussa (163,221). Lisäksi hän luisteli yhteensä viisi henkilökohtaista ennätystä, mitkä riittivät silloin aateliskalenterin ykköspaikkaan. Kaikkiaan hän oli urallaan aateliskalenterin ykkösenä kahdesti, aikaväleillä 10. maaliskuuta 1977–3. huhtikuuta 1977 ja 19. maaliskuuta 1978–4. huhtikuuta 1978, yhteensä 30 päivää.