Ilmatyynyalus

Wikipedia

Saunders-Roe Mountbatten SR-N4, suurin ilmatyynyalus

ITA Tuuli

Venäläisvalmisteinen ilmatyynyalus "Hiivari" kotisatamassaan Tampereen Mustalahdessa.

Ilmatyynyalus on kulkuneuvo, joka liikkuu ilmapatsaan kannattamana. Ilmatyynyalus pystyy liikkumaan maalla monenlaisissa maastoissa sekä veden ja jään päällä. Ilmatyynyalus toimii tyypillisesti kahden moottorin avulla. Toinen niistä tuottaa ilmapatsaan laitteen alle ja toinen pyörittää takana olevaa roottoria, joka työntää alusta eteenpäin.

[muokkaa] Historia

Ensimmäinen kirjallinen suunnitelma laitteesta, jota voidaan kutsua ilmatyynyalukseksi, on ruotsalaisen keksijän, filosofin ja teologin Emanuel Swedenborgin näkemys laitteesta vuodelta 1716. Hän suunnitteli lihasvoimalla toimivan laitteen, joka muistutti ylösalaisin käännettyä venettä, jonka keskellä oli hytti. Airomaisilla kauhoilla oli määrä lihasvoimin painaa ilmaa laitteen alle. Laitetta ei koskaan rakennettu, sillä epäiltiin, ettei ihmisvoimin saada aikaan tarpeeksi nostetta.

Valmetin lentomoottoritehtaan tarkastusinsinööri, DI Toivo J. Kaario alkoi kehitellä patosiipialusta eli pintaliitäjää TKK:ssa opiskellessaan vuonna 1931. Hän rakensi ja kokeili pintaliitäjää vuonna 1935, ja sai sille patentit 18630 ja 26122.

Ensimmäiset käyttökelpoiset ilmatyynyalukset rakensi brittiläinen lentokonevalmistaja Saunders Roe, joka toteutti useita koeohjelmia vuosina 1959-1961, esimerkiksi englannin kanaalin yli. Huomattavana parannuksina aiempiin kokeiluihin oli joustavasta kumista tai kankaasta tehty helma, joka auttoi ilmaa pysymään aluksen alla.

Kohta käyttöön otettiin pienten matkustajalaivojen kokoisia malleja, kuten suurin alus, British Hovercraft Corporationin Mountbatten SR-N4. Siihen mahtui 254 matkustajaa ja 30 autoa, ja laajennettuun malliin 418 matkustajaa ja 60 autoa. Ilmatyynyalusten laajamittainen kaupallinen käyttö tyrehtyi kuitenkin 1970-luvun energiakriisiin. Silti viimeinen SR-N4 lopetti liikennöinnin vasta 2000-luvun puolella. Nykyään ilmatyynyalukset ovat jääneet erikoisuudeksi, jotka puolustavat paikkaansa lähinnä pelastustehtävissä heikon jään aikana.

Suomen puolustusvoimat tilasi 1990-luvun lopussa muutamia ilmatyynyaluksia, joista valmistui vain ITA Tuuli. Ne todettiin sittemmin pitkälti hyödyttömiksi.

[muokkaa] Liikkuminen Suomessa

Yksityinen ilmatyynyalus on avovedessä liikkuessaan vesikulkuneuvo, jonka kuljettajalla pitää olla olosuhteisiin nähden tarvittava ikä, kyky ja taito. Jos moottoriteho on yli 37 kilowattia, on alus rekisteröitävä ja kuljettajan on oltava 15 vuotta täyttänyt. Talvella jäällä liikkuessaan ilmatyynyalus on maastoajoneuvo, jonka kuljettajan on oltava 15 vuotta täyttänyt. Vesistössä ja jäällä saa liikkua vapaasti tarpeetonta häiriön aiheuttamista välttäen ellei aluetta ole erikseen suljettu. Maalla liikkuessaan ilmatyynyalus on aina maastoajoneuvo, joka tarvitsee liikkumiseensa maan omistajan tai haltijan luvan. Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa maastossa kuljettaa 15 vuotta täyttänyt henkilö. Viranomaisten aluksilla on vapaammat liikkumisoikeudet [1] [2] [3]