Iho

Wikipedia

Iho on elimistön uloin ja suurin elin.

[muokkaa] Ihon tehtävät

Ihon ensisijaisena tehtävänä on suojata kehoa ulkoa tulevilta uhkatekijöiltä, joita ovat mm. haitallinen säteily, mikrobit ja kemikaalit. Iho toimii jopa vesieristeenä. Kun olemme kosketuksissa veden kanssa, vesi ei pääse imeytymään osmoottisesti kehon soluihin talirauhasten erittämän talikerroksen ansiosta.

Iholla on muitakin tehtäviä, joista tärkein lienee lämmönsäätely. Kuumalla kelillä pintaverisuonet laajenevat, jolloin ihon lähelle virtaa mahdollisimman paljon verta, josta lämpöä pääsee haihtumaan. Kylmällä säällä pintaverisuonet puolestaan supistuvat, jotta veressä oleva lämpö ei pääse haihtumaan. Ihon alla oleva rasvakerros auttaa myös lämmön säilyttämisessä. Iho suojaa ihmistä myös tuntoaistin avulla.

Ihossa olevat hermosyyt auttavat ihmistä tulkitsemaan kehon ulkopuolisia oloja tuntemalla lämmintä, kylmää, painetta ja kipua. Iholla syntyy myös ihmiselle elintärkeää D-vitamiinia auringonvalon vaikutuksesta.

[muokkaa] Ihon rakenne

Orvaskesi (epidermis) on ihoin uloin kerros, jonka paksuus on 0,05-0,20 mm. Se koostuu pääosin keratinosyyteistä eli sarveissoluista, jotka uusiutuvat pohjalla olevan tyvikerroksen (stratum basale) soluista. Tyvikerroksen solut ovat basaaliselta (pohjimmaiselta) sivultaan kiinni tyvikalvossa. Tyvikerroksen päällä lepää okasolukerros (stratum spinosum), jonka keratinosyyttien väliset desmosomiliitokset näkyvät mikroskopialeikkeissä korostuneina "okina", joista kerros on saanut nimensä.

Okasolukerroksen yläpuolisen jyväiskerroksen (stratum granulosum) keratinosyyteissä on keratohyaliinijyväsiä, joiden sisältö vapautuessaan edesauttaa solujen sarveistumista (keratinisaatiota). Orvaskeden ylin kerros, marraskesi eli sarveiskerros (stratum corneum) sisältää sarveistuneita keratinosyyttejä, joiden soluliman keratiini on täyttänyt lähes täydellisesti. Sarveistumisen aikana solu käy läpi ohjelmoidun solukuoleman, apoptoosin, joten marraskeden solukko on kuollutta. Pinnalle päätyessään kuolleet solut hilseilevät pois. Marraskesi on paksuimmillaan kulutusta vaativissa ihon osissa, kuten jalkapohjissa ja kämmenissä, jossa se voi hankautumisen seurauksena känsittyä, paksuuntua entisestään.

Toisinaan jyväiskerroksen ja marraskeden välissä on valomikroskoopin avulla erotettavissa kirkassolukerros (stratum lucidum), joka joskus luetaan marraskeden osaksi.

Orvaskeden alla sijaitsee verinahka (dermis, corium), sidekudoksesta muodostunut, verisuonia ja hermoja sisältävä kerros. Verinahan suonet huoltavat verisuonetonta orvaskettä kuljettaen ravintoaineita soluille ja kuona-aineita orvaskeden soluilta pois. Verinahasta työntyy nystyjä (papillae dermis) orvasketeen, joiden tarkoitus on osaltaan lisätä aineenvaihduntapinta-alaa kerrosten välillä. Nystyt ovat lukuisampia alueilla, joissa ihoon kohdistuva rasitus on suurempaa, sillä ne kasvattavat tyvikalvon pinta-alaa, jolloin tyvikalvolle mahtuu enemmän jakautumiskykyisiä keratinosyyttejä.

Toisinaan ihoon luetaan mukaan verinahan alla oleva ihonalaiskerros (subcutis), joka koostuu lähinnä rasvasoluista ja löyhästä sidekudoksesta.

Orvaskeden alueella on keratinosyyttien lisäksi muitakin soluja. Melanosyytit eli tummasolut tuottavat melaniinia, tyrosiinista muokattavaa väriainetta, joka UV-säteilyä absorboimalla suojaa orvaskeden soluja vaurioitumiselta ja ehkäisee näin ihosyövän syntymistä. Melaniini kulkeutuu tyvikerroksessa olevien melanosyyttien muodostamien solun haaraumien, dendriittien, kautta ympäristön keratinosyyteille. Melaniini muuttaa ihon väriä tummemmaksi. Albinismissa joko melanosyytit eivät kykene muodostamaan melaniinia, tai melaniini ei kulkeudu keratinosyyteille normaalisti, jolloin iho jää kalpean vaaleaksi. Melaniini vähentää ihon D-vitamiinin tuotantoa, sillä D-vitamiinin syntetisoituminen vaatii ultraviolettisäteilyn energiaa.

Tyvikerroksen osana ovat myös Merkelin solut, jotka toimivat yhdessä niihin kiinnittyvien hermosolujen kanssa eräänä tuntoaistin reseptorien ryhmänä.

Okasolukerroksessa on Langerhansin soluja, elimistön monosyytti-makrofagijärjestelmään kuuluvia immuunipuolustuksen soluja, joiden päätehtävänä on kuljettaa antigeenejä imusolujen tunnistettaviksi.

[muokkaa] Ihon rauhaset

Kaikkien ihorauhasten toimintaa säätelevät sukupuolihormonit ja ne ovat peräisin epidermistä.

Ihossa on kahdentyyppisiä hikirauhasia: pieniä hikirauhasia ja suuria hikirauhasia. Pienet hikirauhaset osallistuvat lämmönsäätelyyn erittämällä hikeä ja suuret hikirauhaset, joita on kasvoissa, kainaloissa sekä sukupuolielinten ja peräaukon ympärillä, erittävät voimakkaan hajuista eritettä, josta syntyy suurimmaksi osaksi ihmisten ominaishaju.

Talirauhaset erittävät kuolleiden rauhassolujen muodostamaa talia, joka voitelee ihon vettä hylkiväksi ja notkeaksi.

Maitorauhaset ovat kehittyneet suurista hikirauhasista ja ne erittävät maitoa naisen imetyksen aikana. Maitorauhasia on sekä miehillä että naisilla, mutta useimmiten ne ovat kehittyneet enemmän naisilla.

Korvavaharauhaset sijaitsevat korvakäytävässä. Ne ovat sukua suurille hikirauhasille ja niiden erite vaikku eli korvavaha suojaa korvaa pieneliöiltä. Normaalisti korvavaha tulee ulos korvakäytävästä pintaepiteelin uusiutuessa.