Helsingin lääni

Wikipedia

Helsingin lääni oli lyhytaikainen hallintoalue Uudellamaalla 1500-luvun puolivälissä.

Vantaanjoen suulle perustettiin vuonna 1550 Helsingin kaupunki ja sen viereen Helsingin kuninkaankartano. Uutta asutusta hallitsi aluksi Porvoon kuninkaankartanon vouti Erik Spåre. Vuonna 1553 Spåre joutui jättämään virkansa ja Helsingin voudinvirkaan asettui Hans Larsson Björnram. Samana vuonna perustettiin kokonaan uusi voutikunta, Helsingfors län eli Helsingin lääni, jota johtava kuninkaan vouti asettui asumaan Helsingin kuninkaankartanoon. Tähän laajaan voutikuntaan (lääniin) kuului Raaseporin lääni (Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Karjaa) ja Porvoon läänistä Helsingin ja Sipoon pitäjät sekä Hämeen läänistä Loppi ja Vihti.

Joulukuussa 1555 voudiksi tuli Anders Korp. Hän sai hallintaansa Helsingin kuninkaankartanon sekä Sipoon, Espoon ja Helsingin (kirkko)pitäjät. Espoo irrotettiin hänen hallinnastaan ja samalla Helsingin läänistä vuonna 1557.

Hallintoalueen alamäki ja samalla alueen pieneneminen jatkui väliaikaisten johtajien kaudella. Erik Svensson tuli voudiksi 1559, mutta hän kuoli jo 1561. Alivouti Krister Söffringsson Jute alkoi hoitaa tehtävää hänen jälkeensä. Samana vuonna Sipoo irrotettiin Helsingin läänistä ja annettiin läänitykseksi Klaus Flemingille. Laajana hallintoalueena aloittaneesta läänistä oli jäljellä vain Helsingin pitäjä.

Vuonna 1562 Helsingin ja Porvoon läänit yhdistettiin ja johtoon asettui Porvoon vouti Jöns Månsson. Helsinki pysyi Porvoon voutikunnan alaisuudessa vuonna 1634 toteutettuun hallintouudistukseen saakka. Silloin se liitettiin Uudenmaan ja Hämeen lääniin maaherran alaisuuteen.