Fagotti
Wikipedia
Fagotti on matalaääninen puupuhallin. Se koostuu kahdesta rinnakkaisesta putkesta, jotka on alapäistään yhdistetty toisiinsa. Soittimen alkupäässä on lisäksi metallinen, taivutettu putki, ns. s-putki, johon varsinaisen äänen tuottava suutin eli "rööri" kiinnitetään. Suutin on samantapainen ja samasta materiaalista valmistettu kaksoisruokolehdykkä kuin esimerkiksi oboessa, mutta suurempi.
Fagotteja on kahta tyyppiä: ns. saksalainen eli Heckel-fagotti, joka yleensä valmistetaan vaahterasta (joskus muovista), sekä nykyään harvinaisempi, lähes pelkästään Ranskassa käytössä oleva, ns. ranskalainen fagotti eli Buffet-fagotti, joka valmistetaan ruusupuusta. Näiden soitinten äänensävyt eroavat toisistaan selvästi. Vaahterasta tehdyt saksalaiset fagotit petsataan; värit vaihtelevat ruskeasta punaruskeaan ja punaiseen, myös aivan mustaa käytetään. Petsauksen jälkeen ulkopinta lakataan värittömällä lakalla. Kapeammat putket ovat sisäpinnoiltaan päällystetty kovakumilla. Ranskalaiset fagotit ovat sisä- ja ulkopinnoiltaan öljykyllästystä lukuun ottamatta käsittelemättömiä.
Fagotin ääni on hienossa matalassa rekisterissä voimakas ja korkeammalle tultaessa muuttuu hiljaisemmaksi. Keskirekisterissä fagotti kuulostaa "torvimaiselta" mutta sopii hyvin minkä tahansa toisen soittimen kanssa. Ylimmässä ja alimmassa rekisterissä nopeat aika-arvot tulevat vaikeiksi soittaa. Näillä alueilla myös trillit ovat hankalia.
Fagotin sukulaissoitin kontrafagotti on matalaäänisin puupuhallin. Sen ääniala on subkontra-B:stä suunnilleen c1:een (keski-c) riippuen soittajasta ja soittimesta. Kontrafagotti pääsee siis jopa matalammalle kuin kontrabasso.
[muokkaa] Musiikkia fagotille
- Hector Berlioz: Symphonie fantastique (neljäs osa)
- Paul Dukas: Taikurin oppipoika
- Wolfgang Amadeus Mozart: Fagottikonsertto
- Nikolai Rimski-Korsakov: Šeherazade (toinen osa)
- Georg Philipp Telemann: Sonaatit fagotille ja cembalolle e-mollissa, D-duurissa ja f-mollissa
