Douhetismi

Wikipedia

Douhetismi oli italialaisen lentoupseeri Giulio Douhetin 1920-luvulla luoma ilmasodan doktriini. Douhetismissa uskottiin nopeiden, raskaiden ja korkealla lentävien pommikoneiden olevan merkittävin ase seuraavassa sodassa. Uskottiin, että raskaat pommikoneet iskuillaan syvälle vihollisen kotialueella murtaisivat vastapuolen taistelutahdon.

[muokkaa] Douhetismi ennen toista maailmansotaa

Pitkään 1920-luvun lopulla ja 1930-luvuilla uskottiin pommikoneiden olevan tuhoamattomia. Tähän olisi syynä raskaampien lentokoneiden kehittyminen nopeammin kuin hävittäjäkoneiden. Ne lensivät nopeammin kuin hävittäjät aina 1930-luvun loppupuolelle. Täten voitiin väittää, ettei niitä voi ampua alas. Tähän oli syynä matkustajakoneiden kehitys 1920-luvulla ja vielä nopeampi kehitys 1930-luvun alussa (esimerkiksi Yhdysvalloissa Douglas DC-2 ja Boeing 247). Kyseessä oli poliitikoiden ja ilmavoimien johtomiesten tietoinen valinta panostaa vain pommikoneiden kehitykseen. Useimmissa maissa ilmavoimia johtivat entiset tykistön upseerit ja heidän oppeihinsa doktriini sopi hyvin.

Saksa osoitti pommituksen voiman Guernican pommituksessa Espanjan sisällissodassa, mutta pommitukset tehtiin kevyillä ja keskiraskailla taktisilla pommikoneilla kuten Junkers Ju 87 Stuka ja Heinkel He 111.

Yhdysvalloissa kenraali Billy Mitchell oli voimakkain douhetismin ajaja ja joutui jopa sotaoikeuteen 1930-luvulla, kun hänen keinonsa edistää pommikoneiden asiaa astui Yhdysvaltain laivaston varpaille.

[muokkaa] Douhetismin jälkimaininkia

Toinen maailmansota osoitti, etteivät lentopommitukset ole niin tehokkaita kuin oli otaksuttu. Etenkin USAAFin pommikoneiden tappiot Saksan taivaalla muodostuivat hävittäjätorjunnan vuoksi hyvin suuriksi. Pyrkimyksessä tuhota Saksan panssarivaunutuotanto pommitamalla Schweinfurtin kaupungissa sijainneet kuulalaakeritehtaat johti jopa 20–25 prosentin kone- ja miehistötappioihin yhtä pommitusoperaatiota kohti, kun 4 prosentin kone- ja miehistötappiot on katsottu sellaisiksi, joita ilmavoimat pystyy kestämään jatkuvasti. Panssarivaunujen tuotantoa ei saatu päättymään. Sama lopputulos oli Romanian Ploestin öljykenttien pommituksella. USAAF ja Royal Air Force kuitenkin antoivat merkittävän panoksen Saksan häviöön nimenomaan douhetismin ennakoimilla kaupunkien pommituksilla. Hirosihiman ja Nagasakin ydinpommitukset antoivat pommikoneille uuden suuremman iskuvoiman lisäetunaan se, että hyökkäävien koneiden määrä voi olla paljon pienempi.

Sittemmin douhetismin pysäyttämättömien pommikoneiden rooli on siirtynyt pitkän matkan ydinohjuksille kaikissa ydinaseen omaavissa maissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain ilmavoimien kenraali Bernard Schrieverin näkemys ydinohjusten tarpeesta 1950-luvulla oli samankaltainen kuin Giulio Douhetin näkemys pommikoneista. Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin jäähyväispuheen (vuonna 1960) varoitus sotateollisen yhteenliittymän vaarasta kertoi tällaisen doktriinin poliittisesta voimasta. Douhetismi oli mukana myös 1980-luvun puolivälin kiistoissa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin Tähtien Sota -ohjelman kritiikissä, jossa olennainen argumentti oli, ettei ydinohjusta ole mahdollista pysäyttää.