Bosen–Einsteinin kondensaatti
Wikipedia
Bosen-Einsteinin kondensaatti on matalassa lämpötilassa esiintyvä aineen tila, jossa makroskooppisesti merkittävä osa hiukkasista miehittää alinta mahdollista energiatilaa. Bosen-Einsteinin kondensaatissa hiukkaset menettävät yksilöllisen luonteensa ja kondensaatti alkaa hiukkasten muodostamana makroskooppisena kokonaisuutena noudattaa kvanttimekaniikan lakeja. Normaalisti kvanttimekaniikan lainalaisuudet eivät tule esille makroskooppisilla hiukkasmäärillä. Bosen-Einsteinin kondensaatti voi muodostua vain hiukkasilla, jotka ovat bosoneja. Myös fermionit voivat muodostaa keskenään pariutumalla fermionikondensaatteja.
Historiallisesti ensimmäinen kokeellinen havainto kondensaatiosta oli nestemäisen heliumin faasitransitio supranesteeksi 2,73 Kelvinin lämpötilassa, jonka havaitsi Kamerlingh Onnes vuonna 1913. Ilmiön selittivät teoreettisesti 1930-luvulla neuvostoliittolainen Lev Landau ja yhdysvaltalainen Richard Feynman. Kondensaatio on saatu aikaan myös kaasussa, missä se on atomien välisten heikkojen vuorovaikutusten takia huomattavasti vaikeampaa kuin nesteessä. 1995 rubidium-atomeja jäähdytettiin laserilla ja havaittiin, että niiden nopeusjakaumassa suurin osa atomeista oli perustilassa.
