Angmarin Noitakuningas

Wikipedia

Angmarin noitakuningas on fiktiivinen hahmo J.R.R. Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta.

Angmarin noitakuningas oli kaikkien nazgûlien johtaja Keski-Maassa. Hän oli alkujaan ihmisten kuningas (alkunimeltään Er-Mûrazor ["Musta prinssi"]), mutta Toisella ajalla hän sai yhden yhdeksästä mahtisormuksesta, joka auttoi häntä hallitsemaan kuningaskuntaansa. Hän ja kahdeksan muuta olivat jo Sauronin, Mordorin mustan ruhtinaan, palveluksessa. Sormukset antoivat heille paljon voimaa, jota he käyttivät omiinsa ja heidän herransa Sauronin tarkoituksiin, mutta muutti heidät nazgûleiksi, sormusvarjoiksi.

Noitakuninkaasta tuli Varjojen johtaja sekä Sauronin pääpalvelija.

[muokkaa] Toisella ja Kolmannella Ajalla

Nazgûlit huomattiin ensimmäisen kerran Keski-Maassa vuonna 2251 Toista aikaa. Seuraavina 1200 vuonna nazgûleiden johtaja palveli Sauronia. Angmarin noitakuningas taisteli Haltiain ja ihmisten viimeistä liittoa vastaan vuosina 3430-3441 Toista aikaa. Vuonna 3441 Sauron tuhottiin ja sormusvarjot katosivat.

Tuhannen vuoden kuluttua Kolmannella ajalla Sauron otti uuden muodon ja vuonna 1050 perusti linnakkeen, Dol Guldurin, Synkmetsään. Hän sai uuden nimen, Noita. Hän tiedotti paluustaan yhdeksälle nazgûlille.

Nazgûlien herra ilmestyi vuonna 1300 Kolmatta aaikaa pohjoiseen, entisen Arnorin kuningaskuntaan. Sinne hän perusti Angmarin valtakunnan. Taisteltuaan monasti Dúnedainin kanssa hänet nimettiin Angmarin noitakuninkaaksi.

Sitten hän alkoi sotia Arnorin kolmea maakuntaa (Arthedain, Rhudaur ja Cardolan) vastaan. Vuonna 1409 Kolmatta aikaa Noitakuningas valloitti Rhudaurin ja Cardolanin ja tuhosi täysin nämä maakunnat. Pian ainoa noitakuninkaan joukkoja vastustava oli Arthedainin maakunta. Noitakuningas jatkoi sotaansa satoja vuosia. Noitakuninkaan suuri voitto pohjoisessa oli vuonna 1974 Kolmatta aikaa, kun hänen joukkonsa valtasivat Fornost Erainin, Arthedainin pääkaupungin. Kun sen maakunta kaatui, tuhoutui sen mukana kaikki mitä Arnorin kuningaskunnasta oli jäljellä.

Noitakuningas nautti Fornostin kaappaamisesta, mutta hänen ilonsa ei kestänyt kauaa. Vuonna 1974 Kolmatta aikaa Gondorin kenraali Eärnur rantautui Mithlondin satamaan mukanaan Gondorin sotajoukko. Hänen armeijaansa liittyi Lindonin haltioita ja pohjoisen Dúnedainin jäänteet ja he marssivat noitakuninkaan luo.

He eivät löytäneet noitakuningasta Fornostista vaan läheltä Evendimin järveä, Arnorin entisten kuninkaiden kotoa, Annúminaksesta. Taistelu tunnettiin nimellä Fornostin taistelu. Eärnurin armeijaan liittyi myöhemmin Glorfindel ja hänen haltiansa Rivendellistä. Haltioiden ja ihmisten yhdistyneet voimat voittivat noitakuninkaan ja tämän armeijan. Taistelun jälkeen Noitakuningas pakeni itään, Mordoriin, ja kun Angmarin kuningaskunnalla ei ollut johtajaa, se tuhoutui. Eärnur olisi halunnut jatkaa noitakuninkaan jahtaamista, mutta Glorfindel pysäytti hänet lausuen muistettavimman ennustuksensa:

"Hänen aikansa ei ole vielä tullut. Eikä hän miehen kädestä saa surmaansa."

Noitakuningas saapui takaisin Mordoriin vuonna 1980 Kolmatta aikaa. Vuosina 2000-2002 hän johti nazgûlit Minas Ithilin piiritykseen. Hän valloitti sen Sauronin nimissä ja nimesi sen Minas Morguliksi, Mustan taikuuden torniksi. Noitakuningas teki Minas Morgulista linnakkeensa, josta hän sai nimen Morgulin herra.

Vuonna 2043 Gondorin kuningas Eärnil II kuoli ja hänen poikansa, noitakuninkaan vanha vihollinen Eärnur nousi valtaistuimelle. Silloin noitakuningas haastoi tämän kaksintaisteluun, josta tämä kieltäytyi. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2050, Noitakuningas haastoi Eärnurin uudelleen, joka tällä kertaa hyväksyi haasteen. Eärnur ratsasti ulos Minas Tirithistä kohtaamaan noitakuninkaan Minas Morgulissa. Hän meni kaupunkiin, eikä häntä enää koskaan nähty ja niin päättyi kuninkaiden suku ja valtaan nousivat Gondorin käskynhaltijat.

Vain kaksitoista vuotta Minas Ithilin piirityksestä noitakuningas suunnitteli Osgiliathin valloittamista. Hän johti örkkipataljoonansa ja haradhrimin kaupunkia vastaan. Kaupunki oli jo murentunut vuosisatoja aiemmin sisällissodassa, ja Noitakuninkaan joukot tuhosivat sen mitä oli jäljellä ja hajottivat sillan, joka yhdisti itäistä ja läntistä rantaa. Tämä söi entisestään Gondorin moraalia.

Vuonna 2941 Noita karkotettiin Dol Guldurista ja Gandalf Harmaa tunnisti, että Noita oli todellakin Sauron. Sauron palasi Mordoriin ja aloitti valmistelut Valtasormuksen löytämiseksi. Hän alkoi rakentaa uudelleen Mustaa tornia, Barad-dûria, vuonna 2951 ja lähetti kolme sormusvarjoa valloittamaan Dol Gulduria takaisin. Vuonna 3018 kun hän vangitsi Klonkun, sai Sauron tietää missä Suurin Sormus oli niistä kahdesta sanasta mitkä Klonkku hänelle sanoi; "Kontu...Reppuli." Sauron avasi Minas Morgulin portit ja lähetti noitakuninkaan ja muut nazgûlit mustiksi ratsastajiksi naamioituneina hakemaan Sormusta.

Sormuksen sota oli alkanut.

[muokkaa] Sormuksen sota ja tuho

Noitakuningas ja kahdeksan muuta nazgûlia ratsastivat nopeasti Mordorista Kontuun. He etsivät "Reppuleita" kunnes jäljittivät tämän Bukinmaahan. Yhdeksän ratsastajaa tutkivat Bukinmaan, mutteivät löytäneet Sormusta.

Noitakuningas ja neljä muuta nazgûlia ratsastivat Viimapäälle, mistä he löysivät Konkarin, Frodon ja muut hobitit. Sormusvarjot hyökkäsivät joukon kimppuun ja noitakuningas pisti Frodoa Morgulin terällä. Kun Konkari oli ajanut Varjot pois, Frodon haava oli muuttamassa tätä nazgûlin kaltaiseksi varjoksi. Elrond Puolhaltia lähetti Glorfindelin (elokuvassa Arwenin) ohjaamaan Frodon Rivendelliin, missä Elrond voisi parantaa Frodon. Glorfindel löysi sormusvarjot väijymässä Bruinenin kahlaamolla. Silloin Elrond ja Gandalf vapauttivat suuren tulvan, joka pyyhkäisi sormusvarjot pois tappaen näiden hevoset. Heidän täytyi lähteä takaisin herransa luo Mordoriin, mikä antoi Sormuksen saattueelle lisää aikaa.

Kun he palasivat Mordoriin, Sauron antoi nazgûleille ratsuiksi siivekkäät pedot. Noitakuningas palasi Minas Morguliin ja alkoi koota joukkojaan ja suunnitella hyökkäystä Osgiliathia vastaan.

Viimeinen taistelu Osgiliahissa taisteltiin maaliskuun 13., 3019 Kolmatta aikaa. Faramirin joukot eivät kyenneet pidättelemään örkkejä, joita komensi Gothmog ("Johtajaääni"). Faramir vetäytyi Minas Tirithiin, mutta käskynhaltija Denethor lähetti hänet takaisin. Örkkien nuolet tappoivat kaikki Faramirin miehet. Faramir selviytyi hyökkäyksestä ja palasi Minas Tirithiin. Gondorin hävittyä Osgiliathissa mikään ei estänyt Sauronia tuhoamasta Minas Tirithiä ja vapaiden kansojen toivoa.

Maaliskuun 14. päivänä yli 200 000 örkkiä, haradhrimilaista ja itäläistä marssi Minas Tirithin porteille. Sauron oli antanut noitakuninkaalle lisää voimaa, mikä teki tästä voimakkaamman kuin koskaan. Uuden haarniskan kanssa hän ratsasti taistelukentälle johtaen armeijan mukanaan. Ennen maaliskuun 15. päivän koittoa suuri muurinmurtaja Grond mursi Minas Tirithin portit ja noitakuningas ratsasti sisään, mutta Gandalf seisautti tämän. Ennen kuin Gandalfin voimat laitettiin koetukselle, Rohanin torvet alkoivat soida kun noin 6000 ratsastajaa liittyi taisteluun. Noitakuninkaan oli peräydyttävä kohtaamaan uusi uhka.

Noitakuningas nousi ratsunsa selkään ja alkoi teurastaa rohirrimia. Théoden yritti saada joukkojaan olemaan pelkäämättä tätä. Silloin Morgulin herra tuli ratsullaan ja Théodenin ratsu, Lumiharja, pillastui ja nuoli kaatoi sen herransa päälle. Kun noitakuningas tuli surmaamaan Théodenia, Éowyn ja hobitti Merri seisoivat hänen tiellään. Éowyn tappoi pedon yhdellä iskulla. Noitakuningas nousi täynnä vihaa ja hyökkäsi. Vaikka hän oli voimakas soturi, Éowynistä ei ollut vastusta Noitakuninkaan mahdille. Yhdellä nuijan iskulla hän löi Éowynin kilven pirstaleiksi ja mursi tämän vasemman käden. Kun Noitakuningas oli Éowynin yläpuolellä ja valmistautui viimeiseen iskuun, Merri kiirehti hänen taakseen ja pisti miekkansa Noitakuninkaan polvitaipeeseen rikkoen Morgulin herran kuolemattomuuden. Éowyn huomasi tilaisuutensa iskeä. Kun Noitakuningas oli polvillaan, Éowyn nousi ja työnsi miekkansa noitakuninkaan niskaan asti, jolloin tämä katosi maailmasta.

Glorfindelin ennustuksesta tuli totta. Miehen kädestä hän ei kuollut. Kun hän kaatui, sodan kulku muuttui. Kymmenen päivän kuluttua Sauron itse tuhoutui kun Suurin Sormus heitettiin takaisin Tuomiovuoreen.