VoIP
Wikipedia
VoIP eli IP-puhe (lyhenne sanoista Voice over Internet Protocol, engl. Voice over IP, IP telephony tai Internet telephony) on kattotermi tekniikalle, jonka avulla voidaan siirtää ääntä ja videokuvaa reaaliaikaisesti Internetin välityksellä. Puhe ja videokuva muutetaan digitaaliseen muotoon ja siirretään paketteina Internetin yli. Puhelut, joita soitetaan Internetin kautta tavalliseen lankaverkkoon tai kännyköihin, kulkevat erillisen yhdyskäytävän kautta.
VoIP-järjestelmät koostuvat puhelun muodostukseen käytetyistä merkinantoprotokollista ja ääneen siirtoon käytetyistä puheprotokollista. Puhelun muodostusta varten on kaksi erilaista ja epäyhteensopivaa standardia, vanhempi, vakaampi ja monipuolisempi, mutta monimutkaisempi H.323 sekä yksinkertainen, mutta jatkuvasti laajeneva SIP. Nykyisin trendi VoIP-tuotteissa näyttää selvästi siirtyvän SIP-protokollaan, ja se tulee olemaan mm. myöhemmissä 3G-verkoissa käytetty signalointiprotokolla.
Myös fakseja voidaan lähettää Internetin yli käyttämällä T.38-protokollaa. Tällöin puhutaan FoIP:ta (engl. Fax over IP).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] VoIP-puheluiden vaatimukset
IP-puheluita varten tarvitaan päätelaite ja Internet-yhteys, mielellään laajakaistayhteys nopeudeltaan ainakin 256 kb/s. Päätelaitteena voi käyttää varsinaisen IP-puhelimen lisäksi tietokonetta tai IP-sovitinta, johon voi kytkeä tavallisen lankapuhelimen. Kun käytetään IP-puhelinta tai sovitinta, ei tietokoneen tarvitse olla päällä puhuttaessa puheluita, vaan riittää että verkkoyhteys on toiminnassa. Kun päätelaitteena käytetään tietokonetta, siihen pitää kytkeä luuri. Luurina käytetään yleensä sankaluuria, kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmää, mutta erillinen mikrofoni sekä kuulokkeet tai kaiuttimet voivat myös toimia. Lisäksi tarvitaan puhelinohjelma.
Myös joihinkin matkapuhelimiin on mahdollista saada Javalla toteutettuja tai puhelimen käyttöjärjestelmässä olevia VoIP-sovelmia, joilla voi puhelimen GPRS tai WLAN-yhteyttä käyttäen soittaa toisiin samanlaisiin kännyköihin tai muihin nettipuhelimiin. Tällaiset puhelut maksavat vain GPRS-liikenteen hinnan tai WLAN-liikenteen tapauksessa eivät mitään.
[muokkaa] Vahvuudet
IP-puheluiden tärkein etu on niiden huokeus tavallisiin puheluihin verrattuna. Operaattoria tarvitaan ainoastaan soitettaessa perinteiseen puhelinverkkoon. Puhelua varten käytetään normaalin Internet-liittymän tietoliikennekaistaa, josta veloitetaan usein vain kiinteä kuukausihinta. Periaatteessa IP-puhelimen käyttäjä joutuu vain hankkimaan tarvittavat päätelaitteet ja maksamaan kiinteän Internet-liittymän hinnan. Puheluiden edullisuus korostuu varsinkin soitettaessa ulkomaille.
Suomessa saa jo nykyisin kiinteään internet-liittymään VoIP-lankapuhelimia. Operaattorit ovat yleensä valinneet liiketoimintamallin, jossa IP-puhelimesta toiseen soittaminen on ilmaista. Perinteiset teleoperaattorit ymmärrettävästi pyrkivät estämään asiakkaiden siirtymisen IP-puhelinoperaattoreille. Jotkut ovat yrittäneet estää IP-puheluiden soittamisen omista Internet-liittymistään. Jotkut internetpalveluntarjoajat tarjoavat asiakkailleen laajakaistaliittymän hintaan laajakaistapuheluita, nk. puhekaistaa, jolloin asiakas voi soittaa toisten VoIP-puhelimien lisäksi tavallisiin analogisiin lankapuhelimiin sekä matkapuhelimiin.
IP-puhelinsovellukset tarjoavat myös perinteistä puhelinverkkoa laajempia palveluita. IP-verkko ei aseta samanlaisia rajoituksia äänen laadulle kuin puhelinverkko. Videopuhelut eivät välttämättä maksa IP-verkossa sen enempää kuin äänipuhelutkaan. Tekniikan vielä kehittyessä voidaan IP-verkkoa tulevaisuudessa hyödyntää enenevissä määrin mm. videokonferensseissa, joiden osallistujat voivat olla ympäri maailmaa. IP-puhelimiin on liitetty yleensä myös pikaviestin ja saatavuuspalvelu ja niiden avulla voi siirtää tiedostoja.
[muokkaa] VoIP:n ongelmat
Suurin ongelma IP-puheluiden kannalta on Internet-verkon ruuhkautuminen. Jos IP-puheluliikenne kulkee priorisoimattomana muun Internet-liikenteen mukana, puheluun kuuluvat paketit saattavat hävitä ruuhkatilanteissa, jolloin äänen laatu heikkenee ja ääni alkaa lopulta pätkiä. Psykologisesti hankala asia on myös viive ja sen vaihtelu. Yhdensuuntainen viive Internetissä vaihtelee, mannertenvälisillä yhteyksillä se voi olla 80–100 millisekunnin välillä. Puheyhteyksillä alle 100 millisekunnin viive on yleensä huomaamaton, viiveen kasvaessa yli 400 millisekunnin normaali keskustelu käy vaikeaksi. Vertailun vuoksi tavallisessa puhelinverkossa maan sisäisten puheluiden viive on 10–20 millisekunntia, matkapuhelinverkossa viive on yleensä 180 millisekunnin luokkaa.
IP-puheluiden kannalta hankalin ja ruuhkaisin kohta on oma Internet-liittymä, runkoverkkojen ollessa kunnossa pakettihukka ja viiveen vaihtelu niissä on yleensä merkityksetöntä. Muiden verkkosovellusten käyttö samaan aikaan voi huonontaa laatua selvästi. Puheluiden priorisointi omassa käytössä olevassa Internet-liittymässä on onneksi suhteellisen helppoa. Runkoverkossa siihen tarvittaisiin palvelunlaadun (QoS) takaava järjestelmä.
IP-puhelut voivat olla myös ongelmallisia verkon kannalta. Normaalisti Internetiä käyttävät protokollat pystyvät vähentämään kaistankäyttöään verkon ruuhkautuessa, mutta IP-puhelut pyrkivät käyttämään koko ajan yhtä paljon kaistaa. Jos IP-puheluiden osuus kokonaisliikenteestä kasvaa, ne voivat haitata suhteettomasti muuta liikennettä.
Tulevaisuudessa IP-puheen ennustetaan kasvavan massiiviseksi viestintävälineeksi nykyisen sähköpostin tavoin. Tälläkin on varjopuolensa, sillä jo nyt on merkkejä haitakkeiden levittämisestä, palvelunestohyökkäyksistä sekä VoIP:n roskapostista. Tätä kutsutaan nimellä SPIT (Spam Over Internet Telephony). Vaikka SPIT:iä pyritään jo nyt torjumaan, se voi tehdä IP-puheesta hyvinkin roskapostin kaltaisen haittaviestinnän välineen.
[muokkaa] Protokollat
IP-puheluiden yhdistämiseen, muodostamiseen ja IP-puheen välittämiseen IP-verkoissa on useita eri protokollia. ITU:n (International Telecommunication Union) H.323-standardia alettiin kehittää ISDN:n ja puhelinverkon kuvapuhelinjärjestelmien (H.320, H.323) pohjalta 1990-luvun puolivälissä. Mielenkiinto H.323:een on nykyisin vähentymässä, ja useimmat markkinoille tulevat laitteet ja järjestelmät pohjautuvat IETF:n (Internet Engineering Task Force) standardoimaan SIP-protokollaperheeseen. Toisin kuin H.323, SIP on kehitetty olemaan osa webbiä. Sen kanssa käytetään osoitteina URLeja ja SIPin käyttämät tekniset ratkaisut muistuttavat hyvin paljon HTTP:tä.
Sekä H.323 että SIP tarjoavat suunnilleen saman toiminnallisuuden puhelunmuodostusta varten, niillä pystytään soittamaan ääni- ja kuvapuheluita ja liittämään puhelu osaksi muuta audiovisuaalista esitystä tai neuvottelua.
Vaikka puhelunmuodostuksen yksityiskohdat vaihtelevatkin, molemmat järjestelmät käyttävät varsinaiseen äänen ja kuvan siirtoon samaa protokollaa, RTP:tä. RTP tarjoaa puitteet reaaliaikaisen tiedon siirrolle pakettiverkon yli. Sen lisäksi tarvitaan koodekki, jonka avulla ääni ja kuvan voidaan paketoida, sekä varsinainen kuljetusprotokolla, UDP.
