Trotskilaisuus Suomessa

Wikipedia

Lev Trotskin (1879-1940) ajatuksiin tukeutuva poliittinen liike (trotskilaiset) ei ole koskaan noussut merkittäväksi aatteelliseksi suuntaukseksi suomalaisen vasemmiston keskuudessa. Käsite trotskilaisuus on kuitenkin ollut suomalaisten kommunistien aktiivisessa käytössä jo 1920-luvulta lähtien, sillä Suomen kommunistinen puolue (SKP) tuomitsi Trotskin opit Kominternin (1919-1943) jäsenpuolueena ankarasti. Vastustajan trotskilaiseksi leimaaminen oli yleinen tapa ja termi sai ensisijaisesti kielteisen merkityksen.

Sisällysluettelo 1 Marginaali marginaalissa 2 Järjestäytymisen ensiaskeleita 3 Trotskilaisryhmät 2000-luvulla 4 Viitteet

[muokkaa] Marginaali marginaalissa

Vuonna 1928 SKP ilmoitti päätöksessään virallisesti, ettei sen riveissä ollut esiintynyt Trotskin kannattajia. Todellisuudessa pienimuotoista ja järjestäytymätöntä trotskilaisten toimintaa lienee kuitenkin ollut. SKP:n päätös oli ensisijaiseti osoitus uskollisuudesta Kominternin linjalle, jonka muotoiluun osallistui myös suomalaisia.

Otto Wille Kuusinen johti syyskuussa 1927 Kominternin kokousta, jossa Lev Trotski erotettiin järjestön toimeenpanevan komitean jäsenyydestä.^[1]

SKP:n alkuaikojen veteraani ja työväenlauluperinteen tallentaja Sulo Vakkari julkaisi vuosina 1963-1971 trotskilaista Luokkataistelu-lehteä. Hän oli kirjoittanut jo vuonna 1953 nimimerkillä "Vanha työmies" teoksen Ministerikommunistien petos, jossa kritisoitiin voimakkaasti SKP:n "stalinistista" kansanrintamapolitiikkaa. 29-sivuisen kirjasen julkaisi Kymenlaakson työväen valistustoimikunta. Vakkari ehti ennen kuolemaansa tavata Helsingissä yhden vaikutusvaltaisimmista trotskilaisista, Neljännen internationaalin johtoon jo toisen maailmansodan aikaan nousseen Ernest Mandelin.

[muokkaa] Järjestäytymisen ensiaskeleita

1970-luvun alussa kymmenisen trotskilaisuudesta kiinnostunutta nuorta perusti Punikkiryhmät/Röda grupper -nimisen järjestön (vuodesta 1974 Vallankumoukselliset kommunistit/Revolutionära kommunisterna [VK/RK]). Sen aktiivisin naisjäsen oli helsinkiläinen Mariella Lindén, joka toimi myös Puna-akat/Rödkärringarna-feministiryhmässä (p. 1973, vuodesta 1974 Marxist-Feministerna). VK/RK toimi Helsingissä, Turussa ja sittemmin myös Tampereella. Helsingissä ryhmän yhdyshenkilönä toimi Pekka Haapakoski ja Turussa Sebastian Lindén (Mariellan veli). VK/RK oli Neljännen internationaalin (yhdistynyt sihteeristö) (USFI) kannattajajäsen, jolla ei ollut osaston täysiä oikeuksia. VK/RK julkaisi lehteä Työväenvalta (syksystä 1974 kevääseen 1976 Neuvostovalta) vuoteen 1979 asti.^[2]

VK/RK oli mukana Espanja-solidaarisuustyössä ja jonkin verran Chile-solidaarisuustyössä sekä kehitti toimintaa Itä-Euroopan oppositioiden puolesta. VK/RK syntyi osittain Vietnamin sotaa vastustaneen opiskelijaliikkeen nousun myötä ja sodan päättyminen keväällä 1975 poisti yhden koossa pitäneen voiman. VK/RK hajosi, kun Pekka Haapakoski ja Sebastian Lindén muuttivat 1977 Ruotsiin. Samoihin aikoihin järjestön naisjäsenet irtaantuivat marxilaisuudesta radikaalifeminismin kannattajiksi. Haapakoski toimi pitkään aktiivisesti USFI:n ruotsalaisen osaston RMF:n (Revolutionära Marxisters Förbund) perillisessä KAF:ssä (Kommunistiska Arbetarförbundet). Vuodesta 1982 lähtien KAF on tunnettu nimellä Socialistiska Partiet.

Työväenvallan viimeinen toimittaja, tamperelainen Aulis Kallio, jatkoi 1980-luvulla Michel Vargan johtaman trotskilaisen suuntauksen (International League for the Reconstruction of the Fourth International) puhemiehenä Suomessa. Kallio julkaisi vuosina 1980-1984 lehtiä Internationaali ja Rynnäkkö^[3]. Rynnäkössä esimerkiksi puolustettiin voimakkaasti Puolan työläisten kamppailua "todellisen sosialismin" puolesta. VK/RK:n entisistä naisjäsenistä poliittisesti aktiivisin on ollut Margherita (Lolo) Zilliacus, joka toimi 1980-luvun alussa SKDL:n kaupunginvaltuutettuna Tammisaaressa.

[muokkaa] Trotskilaisryhmät 2000-luvulla

Suomessa toimii nykyään kaksi trotskilaiseen perinteeseen nojaavaa järjestöjä, Sosialistiliitto (SL) ja pienempi Marxilainen työväenliitto (MTL), jonka perusti kaksi SL:sta keväällä 2000 eronnutta aktiivia: porvoolainen Teemu Luojola ja oululainen Jari-Pekka Raitamaa. Heistä kumpikaan ei enää toimi MTL:ssa. Raitamaa ehti perustaa ennen SDP:hen siirtymistään Komiteaan työväeninternationaalin puolesta (CWI) kuuluneen Sosialistisen Vaihtoehdon, joka toimi aktiivisesti huhtikuusta 2002 kesäkuuhun 2004. Varsinkin kesällä 2002 Raitamaa ja Aulis Kallio olivat poliittisesti lähellä toisiaan Kallion perustaessa lyhytikäisen Sarastus-verkkolehden. Sarastus ilmoitti olevansa poliittisesti lähellä isobritannialaista Alliance for Workers Libertyä^[4]. MTL on tullut viime aikoina tunnetuksi, varsinkin internetissä aktiivisesti esiintyvän, oululaisen pääsihteerinsä (Dimitris Mizaras) ansiosta.

Vuonna 1995 nimellä Kommunistinuoret perustettu Sosialistiliitto toimii lähinnä Helsingissä, mutta sillä on paikallisryhmiä myös Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Sosialistiliitto on pyrkinyt edistämään antikapitalistista ja sodanvastastaista liikettä Suomessa. Sosialistiliittoa on johtanut koko sen toiminnan ajan Juhani Lohikoski, joka on myös Sosialistiliiton Murros-lehden päätoimittaja.

Trotskilaiset eivät ole yleensä halunneet olla tekemisissä stalinistisiksi luonnehtimiensa tahojen kanssa. Lokakuun 2004 kunnallisvaaleissa Sosialistiliitto kuitenkin esiintyi Helsingissä samassa vaaliliitossa Kommunistien liiton ja SKP:n kanssa. Kunnallisvaaleissa 2000 MTL:n ehdokas oli samassa vaaliliitossa Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistisen Työväenpuolueen ehdokkaiden kanssa.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ ks. Jukka Paastela: Finnish Communim under Soviet Totalitarianism. Oppositions within the Finnish Communist Party in Soviet Russia 1918-1935 (Kikimora 2003), s. 246.
2. ↑ ks. Neuvostovalta-lehti 1-4/1975 ja 1/1976. Kansan Arkisto.
3. ↑ ks. Rynnäkkö-lehti 6-7/1983. Kansan Arkisto.
4. ↑ Aulis Kallio: Sarastuksesta (Verkkolehti Sarastus 31.1.2003) linkki.