Tekijänoikeus
Wikipedia
Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle syntyvä määräaikainen yksinoikeus määrätä teoksensa käytöstä. Teoksia voivat olla esimerkiksi kirjalliset tuotokset, elokuvat, taidemaalaukset, sävelteokset ja tietokoneohjelmat. Kirjallisena teoksena suojataan sekä kaunokirjallisia että asiatekstejä.
Tekijänoikeus ei suojaa ideoita eikä ajatuksia, vaan teoksen ilmiasua eli toteutustapaa. Tekijänoikeuden kesto ja sen takaamat oikeudet ovat nykyisin useimmissa teollisuusmaissa samat: 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä ja yksinoikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin.
Tekijänoikeus syntyi 1400-luvulla kirjapainon keksimisen aikoihin privilegioina eli erioikeuksina. Merkitystä se alkoi saada sanomalehdistön ja kirjateollisuuden laajentuessa 1800-luvulla, ja kansainvälinen Bernin sopimus 1886 oli käännekohta. Yhdysvallat kuitenkin pysytteli kansainvälisen sopimusjärjestelmän ulkopuolella 1950-luvulle asti. Venäjä ei kuulunut Bernin sopimukseen, joten Suomikin liittyi siihen vasta 1928 [1] [2]. Nykyisin keskeisiä kansainvälisesti velvoittavia sopimuksia ovat EU-direktiivien lisäksi Bernin sopimuksen lisäksi WTO:n TRIPS-sopimus (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tekijänoikeus Suomessa
Katso: Tekijänoikeus Suomessa
[muokkaa] Tekijänoikeuden rajoituksia
Useat rajoitukset kaventavat tekijän yksinoikeuden aluetta yleisen edun vuoksi. Rajoituksista on säädöksiä tekijänoikeuslain 2. luvussa. Lisäksi lait ja viranomaisten päätökset on jätetty tekijänoikeuden ulkopuolelle.
Julkistettua teosta saa siteerata hyvää tapaa noudattaen ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Julkistetusta teoksesta saa valmistaa muutaman kopion yksityistä käyttöä varten. Oikeus yksityiseen kopiointiin ei kuitenkaan koske tietokoneohjelmia. Monien ryhmien ja tarkoitusperien vuoksi on yksityiskohtaisia rajoitussäännöksiä kuten näkövammaisten käyttö sekä julkisten kirjastojen ja arkistojen oikeudet.
Käytännössä tärkeä sääntö koskee niin sanottua konsumoitumista eli tekijänoikeuden sammumista. Kun teoskappale on saatettu yleisön saataviin eli esimerkiksi kirja tai äänite kauppaan, näitä kappaleita saa edelleen levittää. Teoskappale muuttuu siis normaaliksi kauppatavaraksi.
Tätä sääntöä on kuvailtu oikeustieteessä sanomalla, että teoksen "käyttäminen" ei ole kiellettyä, vaan päinvastoin kiellettyä on käyttää teosta lain kieltämällä tavalla, kuten kopioimalla ja tallentamalla. Tämä on tärkeä ero. Liikkeenjohtajaa, joka luovutti yhtiössä kehitetyn tietokoneohjelman lähdekoodin kilpailijalle, ei tuomittu tekijänoikeusrikoksesta, koska teko ei ollut teoksen levittämistä.
Tekijänoikeuden rajoituksia kutsutaan Yhdysvalloissa ”fair useksi”. Tekijänoikeuden rajoituksissa on vähäisiä eroja eri valtioissa, mutta Euroopan Yhteisössä asiasta annetut direktiivit yhdenmukaistavat nämä rajoitukset. Euroopan ja Yhdysvaltojen ja kolmanneksi Japanin lakien erot eivät ole niin suuria kuin joskus luullaan.
[muokkaa] Perusteluja ja kritiikkiä
Vanhimpana omistusoikeuksia filosofisesti perustelevana teoriana pidetään luonnonoikeusteoriaa, jonka mukaan luonto ja maa ovat yhteistä, mutta tekemällä työtä (muokkaamalla maata, poimimalla omenoita puusta) voi tehdä julkisesta yksityistä ja saada työnsä tuloksiin omistusoikeuden.
Tätä usein vastustetaan sanomalla, että lopputuloksessa on kuitenkin osa julkista eikä se olisi syntynyt ilman yhteisen omaisuuden käyttöä. Tekijänoikeuksien tapauksessa tällaista ongelmaa ei ole, koska itse tekijänoikeuden alainenhan ei ole esim. kirja, vaan teksti kirjan sivuilla. Täten tekijänoikeuden alainen teos on malliesimerkki työstä, johon ei ole sekoitettu edes yhteistä luontoa.
Toisaalta tekijät eivät elä tyhjiössä, vaan teokset pohjautuvat aina edellisiin teoksiin artistin ottaessa vaikutteita olemassa olevista teoksista. Tämä näkyy hyvin lukuisissa Disney-elokuvissa, joissa klassisista, yhteisomistuksessa olevista kirjamuotoisista teoksista on tehty elokuvaversioita.
Tekijänoikeutta voidaan myös perustella sen hyödyllisyydellä yhteiskunnalle; kopiointimonopoli kannustaa tekijöitä tekemään teoksia rajoitettua yksinoikeutta vastaan. Tekijänoikeuden lakatessa teoksesta tulee julkista omaisuutta ja yhteiskunta saa korvauksen antamastaan monopolista. Tämän perustelun pätevyys riippuu kuitenkin tekijänoikeuden kestosta.
Jotkut puolestaan väittävät, ettei tekijänoikeuden tarvitse olla erillinen laillinen erivapaus, vaan asia voidaan hoitaa sopimuspohjaisesti. Jokainen kirjan ostaja sitoutuu vaikkapa kirjan takakannessa mainittuun sopimukseen, jonka mukaisesti ei voi kopioida teosta eteenpäin.
Tässä muodostuu ongelmaksi, että luvattoman kopion ostajaa tällainen sopimus ei sido, ja jos alkuperäinen kopioija tekee vain yhden kopion ja luvattoman kopion ostaja vasta hoitaa massakopioinnin, voidaan rangaista vain yhden kopion tekijää, eikä tämä varmasti estä teoksen leviämistä laajemmalle. Siten sopimuspohjainen järjestelmä ei olisi toimiva. Mallia on kritisoitu myös siitä, että joku saattaisi vain löytää kirjan kadulta, eikä sopimus silloin sitoisi häntä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Haarman, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet (2005)
- Harenko - Niiranen - Tarkela: Tekijänoikeus. Kommentaari ja käsikirja. WSOY pro.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- "Mitä on tekijänoikeus?" - Jukka Korpelan määritelmä
- Kopiraitti - Reitti tekijänoikeuteen - Kopiosto ry:n ja opetusministeriön tekijänoikeusopas
- Tekijänoikeudet ja käyttäjien oikeudet - EFFI ry:n kannanottoja
- [1] - Lauri Kerosuon artikkelisarja journalistiliiton sivuilla
- [2] - Jyri Lehtosen raportti: TEKIJÄNOIKEUS KÄYTÄNNÖSSÄ musiikki ja ääni multimediatuotannossa
- Laws of the Russian Federation on copyrights
[muokkaa] Lähteet
- ↑ HE 29/2004: Hallituksen esitys Eduskunnalle WIPOn tekijänoikeussopimuksen ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
- ↑ 6/1928: Vuonna 1908 uusittu Bernin-sopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamiseksi.
