Tasoylikäytävä
Wikipedia
Tasoylikäytävä eli yleisesti tasoristeys on paikka, jossa tien ajorata tai kevyen liikenteen väylä risteää rautatien kanssa samassa tasossa.
[muokkaa] Varoituslaitteet
Tasoylikäytävä voi olla täysin vartioimaton, jolloin siinä ei ole varoitusmerkkien lisäksi muita varoituslaitteita.
Valo- ja äänivaroituslaitteella varustetuilla tasoylikäytävillä varoituslaitteisiin kuuluvat merkkien lisäksi valo-opastimet sekä varoituskellot.
Puolipuomilaitteella varustetuilla tasoylikäytävillä on valo- ja äänivaroituslaitteiden lisäksi myös ns. puolipuomit eli puolipitkät puomit, jotka vaaka-asentoon laskettuina ylettyvät tien keskiviivaan saakka. Puolipuomeja on yleensä kaksi, mutta joissakin vaarallisissa paikoissa puomeja voi olla neljä: tällöin radalta poistumistietä sulkevat puomit laskeutuvat hieman myöhemmin kuin radalle saapuvan ajoradan sulkevat puomit.
Kokopuomilaitteella varustetuilla tasoylikäytävillä on puolipuomien sijaan täyspitkät eli kokopuomit, jotka ylettyvät koko ajoradan poikki. Kokopuomeiksi tulkitaan myös normaalin puolipuomin mittaiset puomit, jotka sulkevat yksiajorataisen tien (esim. kevyen liikenteen väylän). Kokopuomilaitteita ei nykyisin yleensä käytetä, sillä niissä on aina puomien väliin juuttumisen vaara.
Paripuomeilla varustetuilla tasoylikäytävillä on kaksi puolipuomia vastakkain, jotka yhdessä muodostavat saman vaikutuksen kuin kokopuomit. Ajoradan oikean kaistan sulkevat puomit laskeutuvat ensiksi ja tämän jälkeen ajoradan vasemman puoleiset puomit laskeutuvat. Paripuomilaitos on turvallisempi kuin kokopuomilaitos, koska puomien väliin jäämisen vaara on pienempi johtuen kaksivaiheisesta ajoradan sulkemisesta.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
Tämä artikkeli tai osio tulisi saattaa ajan tasalle, sillä sen sisältö on osin vanhentunut tai ei vastaa viimeisintä tietoa. | |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |