Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan laitos
Wikipedia
Fysiikan laitos on kuulunut Tampereen teknillisen yliopiston organisaatioon oppilaitoksen vuonna 1972 tapahtuneesta itsenäistymisestä alkaen. TTKK oli vuosien 1965–1972 ajan Teknillisen korkeakoulun sivukorkeakoulu ja tällöin fysiikan sekä matematiikan perusopetus oli Yleisen osaston vastuulla. Fysiikan laitos kuului sähkötekniikan osastoon vuoteen 2002 saakka ja sen jälkeen teknis-luonnontieteelliseen osastoon.
Fysiikan laitoksen ensimmäinen johtaja oli professori Gunnar Graeffe vuodesta 1970 vuoteen 1998. Laitoksen toinen ja nykyinen johtaja on professori Rolf Hernberg.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Fysiikan perusopetus
Fysiikan laitoksen näkyvin tehtävä on fysiikan perusopetuksen hoitaminen ja tämä tapahtuu noin 50–150 opiskelijan luentoryhmissä, joista kustakin vastaa pääsääntöisesti lehtori. Lehtorin apuna on laskuharjoitusten ohjaajina pää- tai sivutoimisia tuntiopettajia. Fysiikan laboratorioharjoitukset kuuluvat myös välttämättömänä osana perusopetukseen. Oppilaslaboratoriota johtaa lehtori ja hänen apunaan on noin 20 tuntiopettajaa.
[muokkaa] Fysiikan ammattiaineopetus ja tutkimus
Teknillisen fysiikan ammattiaineekseen valinnut opiskelija voi valita kiinnostuksensa kohteen useasta kokonaisuudesta. Laitos on jaettu laboratoriohin, joita johtaa pääsääntöisesti professori tai dosentti. Laboratoriot ovat
- Aerosolifysiikka, johtajana professori Jorma Keskinen
- Biofysiikka, johtajana professori Ilpo Vattulainen
- Laskennallinen fysiikka, johtajina lehtori Matti Lindroos ja lehtori Jouko Nieminen
- Optiikka, johtajina professori Rolf Hernberg (soveltava optiikka) ja professori Martti Kauranen (epälineaarinen optiikka)
- Pintatiede, johtajana professori Mika Valden
- Puolijohdefysiikka, johtajana professori Tapio Rantala
Fysiikan laitoksen opiskelijat suorittavat ammattiaineopintonsa paneutuen johonkin näistä tutkimusalueista. Diplomi-insinöörejä laitokselta valmistuu vuosittain vajaa parikymmentä, tohtoreita muutamia.[1]
Laitoksen budjetti on vuosittain n. 4 miljoonaa euroa, joista suurin osa on peräisin ulkopuolisista projekteista[2]. Tutkimusjulkaisuja kansainvälisiin, vertaisarvioituihin lehtiin laitos tuottaa vuosittain muutamia kymmeniä kappaleita[3].
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Muualla verkossa
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Tampereen teknillinen yliopisto, Fysiikka. {{{Julkaisija}}}. Luettu 21. marraskuuta 2006.
- ↑ Tampereen teknillinen yliopisto, Fysiikka. {{{Julkaisija}}}. Luettu 21. marraskuuta 2006.
- ↑ Tampereen teknillinen yliopisto, TUT Portfolio - Julk2005 - otsikot. {{{Julkaisija}}}. Luettu 21. marraskuuta 2006.