Talouskasvu

Wikipedia

Talouskasvu on talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen arvon lisääntymistä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) prosenttimuutoksella. Reaalinen tarkoittaa, että hintojen nousun eli inflaation vaikutus on otettu huomioon.

[muokkaa] Talouskasvun mittaaminen

Koska talouskasvua mitataan BKT:n muutoksella, on sillä myös mittarina kaikki BKT:n hyvät ja huonot puolet. Taloukasvua käytetään usein hyvinvoinnin vertailuun, koska sen ajatellaan kuvaavan keskimääräisen elintason muutoksia. BKT per asukas on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen hyvinvoinnin kuvaaja.

BKT per asukas ei ota huomioon valtion tulonjakoa.
BKT per asukas ei sisällä talouskasvusta seuraavia negatiivisia ulkoisvaikutuksia kuten saasteita. Näin ollen se liioittelee talouskasvua.
BKT per asukas ei ota huomioon toisaalta positiivisia ulkoisvaikutuksia kuten esimerkiksi koulutuksen tai terveyden lisääntymisestä.
BKT per asukas ei kata markkinoiden ulkopuolista toimintaa lainkaan. Esimerkiksi vapaa-ajan viettäminen ulkoillen ei näy BKT:ssa.

Taloustieteilijät ovat hyvin tietoisia BKT:n ongelmista hyvinvoinnin kuvaajana. BKT:tä tuleekin tarkastella indikaattorina eikä absoluuttisena mittana. Tulojaon epätasa-arvoisuuden tarkasteluun on kehitetty omia mittareita kuten Ginikerroin. Negatiivisia ulkoisvaikutuksia voidaan yrittää ottaa huomioon vaihtoehtoisten BKT-määritelmien avulla (esim. vihreä brottokansantuote). Vapaa-ajan arvoa voidaan ottaa huomioon laskemalla BKT per työtunnit.

[muokkaa] Talouskasvun teoriaa

Talouskasvu voidaan jakaa työmäärän muutokseen ja työn tuottavuuden kasvuun. Työn määrä vaihtelee väestönkasvun, työhön osallistumisasteen ja työajan mukaan. Tuottavuuteen vaikuttaa taloudellisen toiminnan ympäristö ja teknologinen kehitys. Talouskasvu on eksponentiaalista eli pienetkin prosenttierot kertautuvat ajan kuluessa merkittäviksi. Esimerkiksi 5% ja 3% kasvuasteet vaikuttavat samanlaisilta, mutta 20 vuoden kuluttua ensimmäinen talous on kasvanut 165% ja toinen vain 80%.

Lyhyen aikavälin vaihtelua talouskasvussa kutsutaan suhdannevaihteluksi. Lähes kaikki taloudet kokevat taantumajaksoja. Tämän vaihtelun ymmärtäminen ja ehkäisy on yksi makrotaloustieteen keskeisiä kysymyksiä. Koska taantumiin liittyyy usein työttömyyden kasvu, voi suhdannevaihtelun hillitseminen lisätä hyvinvointia.

Pitkän aikavälin talouskasvu on myös taloustieteen tärkeitä kysymyksiä. Huolimatta talouskasvun mittaamisen ongelmista katsotaan BKT:n lisäyksen yleensä nostavan ihmisten elintasoa. Uusklassinen kasvumalli, jonka Robert Solow kehitti 1950-luvulla, oli ensimmäisiä yrityksiä kuvata pitkän aikavälin kasvua analyyttisesti. Solow'n malli olettaa, että maat käyttävät resurssinsa tehokkaasti ja että pääomalla sekä työvoimalla on vähenevä rajatuottavuus. Näistä lähtokohdista mallista saadaan kolme merkittävää ennustetta:

Pääoman osuuden lisääminen työvoimaan nähden lisää kasvua, koska työntekijät voivat tuottaa enemmän saadessaan paremmat tuotantovälineet.
Köyhät maat kasvavat nopeammin, koska investoinnit pääomaan tuottavat enemmän kuin rikkaissa maissa.
Koska pääomalla on vähenevä rajatuottavuus, saavuttavat maat pisteen, jossa pääoman lisäys ei enää nosta tuottavuutta.