Suomen Sisu
Wikipedia
Suomen Sisu on kansallismielinen yhdistys, joka ilmoittaa tarkoituksekseen herättää ja vahvistaa suomalaisten kansallista yhtenäisyyttä ja itsetuntoa. Se pyrkii kasvamaan valtakunnalliseksi ja aktiiviseksi toimivaksi järjestöksi, jota kuunnellaan julkisuudessa ja jonka edustamien ihmisten mielipiteitä se välittää yhteiskunnan päättäjille. Sisun toiminta rajoittuu erilaisten nationalististen pienryhmien toiminnan tukemiseen ja sen on julkaissut muutaman numeron Aura-lehteä.
Suomen Sisu haluaa ylläpitää suomalaista ympäristöä ja elintapaa sekä toimia aktiivisesti mm. rajattoman maahanmuuton haitallisia vaikutuksia vastaan. Suomen Sisun tavoitteena on myös toisen kotimaisen kielen pakollisen opiskelun poistaminen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Suomen Sisu perustettiin 6.11.1998 Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestöksi. Vuonna 2000 muutaman kiistelyä herättäneen lehtijulkaisun vuoksi Suomen Sisu joutui eroamaan Suomalaisuuden liitosta, sillä liitto pelkäsi menettävänsä valtioapunsa. Myöhemmin samana vuonna järjestö aloitti uuden toimintamallin. Tämän vuoksi se näki parhaimmaksi kehittää jonkinlaisen yleistä suuntaa näyttävän julistuksen tai ohjelman. Saman vuoden lopulla julkaistiinkin Suomen Sisun periaateohjelma.
[muokkaa] Periaateohjelma
Suomen Sisun nationalismin periaateohjelman mukaisia perusperiaatteita ovat:
- Kansan olemassaolon ja kehityksen turvaaminen
- Luonnollisen monimuotoisuuden säilyttäminen
- Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja järjestys
- Kansanvaltaisuus
- Vastuu luonnosta ja ympäristöstä
- Epäterveen itsekkyyden ja kulutusyhteiskunnan vastaisuus
- Sukupuolten tasa-arvo
- Yksilön vapaus ja velvollisuus kehittää itseään
- Sananvapaus ja vastuu
- Kansallisen kulttuurin ymmärtäminen yhteiskunnan ytimeksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi
- Suomen kielen luonnollisen kehityksen turvaaminen
- Kansallisen identiteetin vahvistaminen
- Orgaaniseen kansanyhteisöön perustuvan yhteiskunnan kehittäminen
- Maailmanlaajuisen kansallismielisen muutoksen tukeminen
[muokkaa] Symbolit
Suomen Sisun yleinen logo on muinaissuomalaisten käyttämä onnenmerkki hannunvaakuna. Miltei samanlainen on järjestön sinetti, joskin keskelle on lisätty mursunsydän ja lenkkien väliin havut. Vaakunanaan järjestö käyttää niin sanottua elämän puuta, joka on useimpien nationalististen järjestöjen tunnus.
[muokkaa] Joukkotiedotusvälineissä
Helmikuussa 2006 järjestö lisäsi kohutut Muhammad-pilapiirrokset web-sivuilleen. Pääministeri Matti Vanhanen pyysi anteeksi itsensä ja Suomen hallituksen puolesta kuvien julkaisua, mitä Suomen Sisu piti islamistejen mielistelynä. Kansanedustaja Jari Vilén vaati viranomaisia puuttumaan asiaan ja sisäasiainministeriö kehotti Keskusrikospoliisia tutkimaan asiaa. Myös presidentti Tarja Halonen pahoitteli kuvien julkaisua. (katso: Muhammad-pilapiirrosjupakka#Suomalaisia näkökantoja).
Esitutkinnan jälkeen epäilys uskonrauhan loukkaamisesta meni syyttäjälle syyteharkintaan. [1] Syyteharkinta päättyi 1. kesäkuuta 2006 syyttämättäjättämispäätökseen. Apulaisvaltakunnasyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan kuvien julkaisu oli laillista.