Siamilainen
Wikipedia
Siamilainen on yksi itämaisista kissaroduista, jolle ominaista on kasvojen, korvien, jalkojen ja hännän tummempi värisävy kuin muussa vartalossa. Lisäksi rodulle ominaista on pitkä kapea kiilamainen pää, suuret lepakkomaiset korvat, vinot itämaiset silmät ja piiskamainen häntä. Turkki on lyhyt, ohut ja silkinpehmeä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Rodun alkuperästä on jonkin verran faktaa, mutta myös paljon epätietoutta. Siamilainen oli Siamin (nyk. Thaimaa) legendaarinen kuninkaallinen kissa, joka asui kuninkaan palatsissa. Kissojen on jopa sanottu vartioineen palatsia hypäten muureilta tunkeilijoiden kimppuun. Siamilainen oli myös hyvin suosittu temppelikissana. Kuvitetut kirjoitukset Siamin pääkaupungista Ayutthayasta, joka kukoisti vuosina 1351-1767, osoittavat, että kaupungissa eli useita rotua edustavia kissoja. Rodun thainkielinen nimi on "Wichien Maat."
Rodun moderni historia alkoi vuonna 1871, kun siamilainen esiteltiin ensimmäisessä British National Cat Show:ssa Lontoon liepeillä. Seuraava merkityksellinen tapahtuma länsimaiden tutustumisessa tähän kissaan oli vuonna 1884, kun Siamin pääkaupungissa Bangkokissa työskennellyt brittiläinen Owen Gould lähetti kaksi siamilaista kissaa perheelleen Englantiin. Kissat hänelle oli lahjoittanut Siamin silloinen kuningas Chulalongkorn, jolla oli tapana antaa mieluisille vierailijoille yksilöitä kuninkaallisesta kissalastaan. Vuonna 1902 Englantiin perustettiin siamilaisten kissojen yhdistys, Siamese Cat Club of England. Yhdysvaltoihin vastaavanlainen kissayhdistys, The Siamese Cat Society of America, perustettiin vuonna 1909. Nykyisin siamilaisten kissojen ystäviä on joka puolella maailmaa.
[muokkaa] Luonne
Siamilaisella on voimakas temperamentti, joten se saattaa olla mustasukkainen ja vaativainen lemmikki. Se kaipaa jatkuvasti huomiota vilkkaan luonteensa vuoksi. Siamilainen on erittäin älykäs kissa, ja tämä yhdistettynä räiskyvään luonteeseen tekee siitä joskus vaikean käsitellä. Siamilainen kiintyy hyvin voimakkaasti yhteen ihmiseen, ja tulee hyvin mustasukkaiseksi jos tämä osoittaa huomiota muille eläimille tai ihmisille. Rodulle on ominaista inhota yksinjäämistä, ja siamilaisen herkkä luonne altistaa sen lisäksi mielialanvaihteluille. Tämä piirre tekee siamilaisen käyttäytymisestä vaikeasti ennakoitavaa. Siamilaisella on hyvin kehittynyt ilmaisutaito moniin muihin kissoihin nähden, ja sen kieleen kuuluukin moninaisia ääniä, tilanteesta riippuen. Siamilaisella on kova ääni ja se myös käyttää sitä usein. Siamilainen on älynsä puolesta helppo koulutettava, ja sen saa myös helposti totutettua kulkemaan valjaissa.
Rodun keskimääräinen elinikä on 15 vuotta.Luonteeltaan siamilaiset ovat vilkkaita - ne haluavat olla mukana kaikissa kodin puuhissa ja mieluiten tietysti kaiken keskipisteenä.
[muokkaa] Värit ja rakenne
Siamilainen on naamiokissa, eli sen pohjaväri on aina valkoinen, vanhemmiten rusehtava, ja kissan ääriosat (jalat, häntä, kasvot, korvat) ovat muun väriset, aina tummemmat kuin vartalo. Perinteiset siamilaisen naamiovärit ovat: sininen, suklaa, lila, ruskea. Muita värejä ovat mm. tabby, kilpikonna, kilpikonnatabby ja punainen. Siamilaisen värigeeni on herkkä lämpötilanvaihteluille, siten että mitä matalampi lämpötila niin sitä enemmän pigmenttiä. Siamilaisen väri onkin sitä tummempi mitä kylmemmässä ilmastossa se asuu. Siamilaisen silmät ovat kuitenkin aina syvän safiirinsiniset.
Rakenteeltaan siamilainen äärimmäisen elegantti, hento, keskikokoinen kissa. Rodulle on ominaista pitkät "hämähäkkimäiset" jalat, ohut häntä ja isohkot korvat.Siamilaisella on lisäksi pitkä kapea kiilamainen pää, vinot itämaiset silmät ja piiskamainen häntä. Kissan turkki on lyhyt, ohut ja silkinpehmeä.
[muokkaa] Kasvattajia Suomessa
- Baila-Bailan (Pori),
- Ballawhane (Rajamäki),
- Kelmikerhon (Hämeenlinna),
- Ori-katin (Orimattila),
- Wong-Maun (Säynätsalo),
- Choose (Laukaa)
[muokkaa] Muita alun perin siamilaisesta kehitettyjä rotuja
- Balineesi – pitkäkarvainen Siamilainen. Rodun ominaisuuksiin kuuluu on neljä perinteistä siamilaisen väriä : sininen, suklaa, lila, ruskea.
- Colorpoint – Siamilais-tyyppinen naamiokissa, josta on sekä lyhyt-että pitkäkarvainen variaatio.Värit poikkeavat perinteisistä siamilaisen väreistä. Colorpoint-kissan katsotaan useissa kissayhdistyksissä olevan osa siamilaista rotua, mutta Yhdysvalloissa sitä pidetään omana rotunaan.
- Itämainen lyhytkarva – Siamilais-tyyppinen kissa, jonka turkissa ei kuitenkaan ole naamioalueita. Hyväksyttyjä värimuunnoksia on 140, joista kaikkia ei löydy Suomesta. Lyhyesti värit voisi ryhmitellä seuraavasti; yksiväriset, kilpikonnat, savut, kuviolliset, valkolaikut ja kuviolliset hopeat.
- Itämainen pitkäkarva – Itämaisen lyhytkarvan pitkäkarvainen versio. Itämaiselle pitkäkarvalle on hyväksytty 140 eri väriä. Yksiväristen ja tabbyjen lisäksi savut, hopeat ja kilpikonnat ovat sallittuja.
- Seychellien lyhytkarva – Seychellois-kissat saivat alkunsa 1980-luvulla Scintilla-kissalassa. Kantakissoina olivat kaksi valkolaikku persialaista ja kaksi siamilaista ja tavoitteena oli yhdistää naamio, valkolaikku ja itämainen tyyppi. Tyyppi ja hyväksytyt värit ovat samat kuin siamilaisella ja balineesillakin.
- Seychellien pitkäkarva – Seychellien lyhytkarvan puolipitkäkarvainen muoto.
- Tonkineesi – Amerikkalaisten kehittämä siamilaisen ja burman risteytys joka oli aluksi kullanvärinen, mutta nyt värejä on useampia. Ei hyväksytty rotu FIFéssä.
- Ocicat – täplikäs kissa. Rotu alun perin syntynyt siamilaisen ja abessinialaisen risteytyksenä.
[muokkaa] Kirjallisuutta
[muokkaa] Tovey, Doreen, Pienet siniset kissantassut (1995)
Kirja kertoo Doreen ja Charles Toveystä, jotka ottavat Sugin, ensimmäisen siamilaiskissansa talossa olevien hiirien vuoksi, mutta huomaavatkin pian, että heidän kissansa on paljon enemmän kuin tavallinen hiirenpyydystäjä. Kirjan edetessä mukaan kuvioon tulevat myös Sugin pennut: painiskelevat Siniset Pojat, Saaba, joka oli päättänyt tulla isona Vampiksi, sekä ruskeanaamioinen Salomo. Romaani on humoristinen kuvaus sekä siamilaisten kissojen tempauksista että niiden omistajien elämästä.
[muokkaa] Kuuluisia siamilaisia
- Misty Malarky Yin Yang, Amy Carterin lemmikki
- Pyewacket, noidan kumppani elokuvassa Hurmaava noita (Bell, Book and Candle) vuodelta 1958
- Sagwa Amy Tanin lastenkirjassa Sagwa, Kiinalainen siamilainen kissa ja samannimisessä animoidussa TV-sarjassa
- Shan Shein - Valkoisen talon kissa, jonka omisti Gerald Fordin tytär, Susan
- Si ja Am animaatiosta Kaunotar ja kulkuri (Lady and the Tramp)
- Syn, joka näytteli "D.C.":n roolin vuonna 1965 julkaistussa Walt Disney-yhtiöiden elokuvasa Pahuksen katti (That Darn Cat!)