Scott LaFaro
Wikipedia
Rocco Scott LaFaro (3. huhtikuuta, 1936 – 6. heinäkuuta, 1961) oli 1900-luvun jazzmusiikin yksi merkittävimmistä kontrabasisteista.
LaFaro syntyi Newarkissa New Jerseyssä ja kasvoi musikaalisessa perheessä (hänen isänsä soitti monissa big bandeissä). Hän aloitti pianonsoiton ollessaan vielä peruskoululainen ja vaihtoi tenorisaksofoniin, kun hän siirtyi high schooliin. Hän alkoi soittaa kontrabassoa vasta collegeen menoa edeltävänä kesänä (koska jousisoittimen hallinta oli vaadittu pääaineisille musiikinopiskelijoille). Kolmen kuukauden collegessa olon jälkee, LaFaro päätti keskittyä kontrabassoon.
LaFaro meni collegeen opiskellakseen musiikkia, mutta jätti sen toisen vuotensa alkumetreillä, kun hän liittyi Buddy Morrowin big bandiin. Hän jätti kouluympyrät soitettuaan eräällä Yhdysvaltain kattavalla kiertueella ja päätti kokeilla onneaan Los Angelesin musiikkiympyröissä. Siellä hän tuli nopeasti tunnetuksi yhtenä parhaista nuorista kontrabasisteista. Vuonna 1959, monien keikkojen jälkeen, muun muassa Chet Bakerin, Percy Heathin, Victor Feldmanin, Stan Kentonin ja Benny Goodmanin kanssa, LaFaro liittyi Bill Evansin trioon, joka oli juuri jättänyt Miles Davisin sekstetin. Juuri yhtyeen pianistin Evansin ja rumpali Paul Motianin kanssa LaFaro kehitti omintakeisen vastamelodioihin ja rytmisiä vapauksia sisältävän tyylinsä joka karakterisoi hänen soittoaan. Myös Ornette Coleman työskenteli hänen kanssa noihin aikoihin.
LaFaro kuoli auto-onnettomuudessa kesällä 1961 Flintissä, lähellä New Yorkin Genevaa, kaksi päivää sen jälkeen, kun hän oli soittanut Stan Getzin kanssa Newportin jazzfestivaaleilla. Vaikka hän esiintyi julkisesti vain kuusi vuotta, (1955–1961), hänen innovatiivinen lähestymistapansa bassonsoittoon on muokannut basson roolia jazzissa ja innostanut lukuisia basisteja hänen jälkeensä.
