Sébastien Le Prestre de Vauban
Wikipedia
Sébastien Le Prestre, Vaubanin markiisi (1633 – 1707) oli ranskalainen sotilasarkkitehti, jonka nimitti Ranskan marsalkaksi aurinkokuningas Ludvig XIV. Vauban oli piiritystekniikan asiantuntija ja loi Ranskalle «rautavyön » (ceinture de fer).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Vauban syntyi Saint-Léger-de-Foucherets (nykyisin Saint-Léger-Vauban), Morvanin alueella Burgundissa ja häne kastettiin 15. toukokuuta 1633. Mazarin huomasi Vaubanin kyvyt kun tämä oli vasta 20-vuotias ja sai hänet lähtemään Fronden kapinan kannattajien leiristä kuninkaan palvelukseen. Parin vuoden päästä vasta 22-vuotias nuorukainen nimitettiin ”linnoituksista vastaavaksi sotilasinsinööriksi”. Vuosien 1653 ja 1659 välisenä aikana Vauban osallistui 14 piiritykseen ja haavoittui useita kertoja. Hän paransi tietojaan kaupunkien puolustuksesta ja johti itse useita piirityksiä. Vuonna 1667 hän piiritti Tourennen, Douain ja Lillen kaupunkeja ja ne kestivät vain yhdeksän päivän piirityksen. Tämän jälkeen kuningas uskoi hänelle Lillen kaupungin linnakkeen rakentamisen ja tätä työtä on myöhemmin kutsuttu ”Linnoitusten kuningattareksi”. Hän johti myös Maastrichtin piiritystä vuonna 1673, Philippsburgin piiritystä vuonna 1688, Monsin piiritystä vuonna 1691 ja Namuron piiritysta vuonna 1692. Vuonna 1694 hän organisoi menestyksekkäänn puolustautumisen englantilaisten maihinnousua vastaan Bretagnessa.
Maastrichtin voitto sai kuninkaan korvaamaan Vaubanin vaivat kohtuullisen suurella taloudellisella korvauksella, jonka avulla hän saattoi ostaa itselleen Bazochesin linnan vuonna 1675. Hänen nimitettiin ”linnoituskomisaariksi” vuonna 1678, kenraaliluutnantiksi vuonna 1688 ja sitten Ranskan marsalkaksi vuonna 1703. Hän tuli ajan myötä niin kuuluisaksi, että hänestä sanottin: ”Vaubanin rakentama kaupunki on pelastunut kaupunki, mutta kaupunki, joka on saanut vastaansa Vaubanin, on tuhoon tuomittu”.
Sébastien Le Prestre, Vauban markiisi, kuoli Pariisissa 30. maaliskuuta 1707 keuhkokuumeeseen. Hänet on haudattu Bazoches-du-Morvanin kirkoon, mutta hänen sydämensä on sijainnut vuodesta 1808 lähtien Hôtel des Invalidesissa Pariisissa.
[muokkaa] Työmaat
Kaikkiaan Vauban rakensi tai laajensi yli 160 linnoitusta ja antoi näin nimensä eräälle linnoitusarkkitehtuurin mallille. Tämä Vaubanin järjestelmä on laajalta käytetty myös Ranskan alueen ulkopuolella. Suomessa tästä ovat esimerkkeinä mm. Hämeen vanhan linnan ulkoisimmat varustukset sekä Suomenlinna.
Muutamana esimerkkinä näistä lukuisista Vaubanin töistä voidaan mainita mm.:
- Briançonin vanha linna
- Briançon Saletten linnoitus
- Briançon Têtesin linnoitus
- Antibesin Fort Carré linnoitus
- Amiensin linnoitus
- Bitchein linnoitus
- Toulin linnoittaminen
- 1667 – 1670 Lillen linnoitus
- 1668, Perthusin solan Bellegarde linnake
- 1673, Sierck-les-Bainsin linnoituksen kehämuurien linnoittaminen
- 1674 – 1687, Besançonin linnoitus
- 1679, Longwyn linnoitus
- 1679, Mont-Louisin linnoitus
- 1679, Miradoux de Colliouren linnake
- 1679, Balaguierin linnake, Toulonissa
- 1680, Saint-Elme de Colliouren linnake
- 1680, Mahonin linnake Ambleteusessa
- 1680, Heurtin linnake Le Portelissa
- 1681, Liberian linnake Villefranche-de-Conflent’ssa
- 1681 – 1685, Huninguen rajakaupungin linnoittaminen
- 1681 – 1690, Île de Ren saarella sijaitsevan Saint-Martin-de-Rén rakentaminen
- 1683, Bains linnaka Amélie-les-Bains-Palaldassa
- 1686, Lagarde linnake Prats-de-Mollóssa
- 1687, Belfortin linnoitus
- 1689, Blayen linnoitus
- 1689 – 1705, Conchée linnoitus Saint-Malon lahdella
- 1693, Mont-Dauphin linnake Hautes-Alpesin departementissa
- Brestin linnan rakentaminen
- 1699 – 1702, Neuf-Brisach linnoittaminen
- 1701, Québecin linnoituksen rakentaminen
Linnoituslaitteiden parantaminen jothi täihin mm. seuraavila paikkakunnilla: Arras | Auxonne | Bayonne | Bergues | Bouillon | Calais | Cambrai | Colmars-les-Alpes | Entrevaux | Gravelines | Joux | Kehl | Landau | Le Quesnoy | Lusignan (Fort de Bellegarde) | Luxembourg | Maastricht | Maubeuge | Mont-Dauphin | Montmédy | Citadelle de Namur | Perpignan | Rocroi | Saarlouis | Saint-Jean-Pied-de-Port | Saint-Omer | Sedan| Ypres.
Linnoitukset ja linnoitetut satamat, jotka Vauban rakensi; Dunkerque | Rochefort | Saint-Jean-de-Luz (Socoa linnake) | Toulon.
[muokkaa] Siviilitoimet
Vauban oli kiinnostunut myös väestötieteestä ja taloudellisista ennusteista. Hän suunnitteli lomakkeen väestölaskentaa varten ja julkaisi kirjan nimeltä: ”La cochonnerie ou calcul estimatif pour connaître jusqu'où peut aller la production d'une truie pendant dix années de temps”.
Vuonna 1689 hän kirjoitti muistion ”Hugenottien takaisin kutsuminen”, jossa hän kehotti Ludvig XIV:tä palaamaan Nantesin ediktien periaatteisiin omantunnon vapauden tähen.
Vauban oli myös erittäin kiinostunut verouudistuksista. Hän julkaisikin kirjan ”La Dime royale” (Kuninkaalliset kymmenykset) vuonna 1607. Tässä kirjassa hän ehdotti, että kaikki silloiset verot korvattaisiin yhdellä, yhteisellä verolla, joka olisi ollut 10 prosenttia kaikista tuloista. Mikään yhteiskuntaryhmä tai sääty ei olisi etuoikeutetussa asemassa. Nämä aktiviteetit olivat Vaubanin epäsuosion perimmäinen syy.
[muokkaa] Pienoismallit
Ludvig XIV:n ajoista alkaen pienoismallit Vaubanin suunnittelemista rakenteista ovat olleet nähtävillä Pariisin ”Hôtel des Invalides’ssa”, jossa 28 niistä on jatkuvasti esillä. Pieni osa, kaikkiaan 16 pienoismallia, on näytteillä Lillen taideakatemian rakennuksessa. Niiden saanti oli pitkällisen työn tulosta. Pienoismallit antavat mielenkiintoisen ja hyvän kuvan Vaubanin taidoista.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Vauban-yhdistys (ranskaksi)
- Vaubanin biografia Taureaussa ; Vaubanin suunnittelema linnoitus Morlaixin lahdella (ranskaksi)
- Marsalkka Vauban Website (ranskaksi)
- Linnoittaminen. Bastion-järjestelmästä monikulmiojärjestelmään (ranskaksi)
- Vaubanin linnoitustyöt Saint-Martin-de-Réssä, Île de Rén saarella (ranskaksi)
- Vauban ja hänen roolinsa Canal du Midin toteuttamisessa (ranskaksi)