Rokotus

Wikipedia

Yhdysvaltalaissotilas saa influenssarokotuksen.

Pullo ja injektioruisku jotka sisältävät influenssarokotetta.

Rokotus on terveydenhoidollinen toimenpide, jolla pyritään ehkäisemään sairauksien haittoja. Rokotuksessa ihminen saa yleensä joko pistoksena (tavallisimmin lihakseen, ihon sisään tai ihon alle), suun kautta tai nenäsuihkeena rokotteen, jossa on taudinaiheuttajien laimennettua kantaa, inaktiivisia taudinaiheuttajien osia tai muunneltuja taudinaiheuttajien tuottamia myrkkyjä. Rokotuksen tarkoitus on aiheuttaa elimistössä puolustusreaktio, joka tuottaa vasta-aineita. Vasta-aineiden on tarkoitus on estää tartunta tai lieventää tartunnan aiheuttamia haittoja. Rokotteet ovat Suomessa reseptilääkkeitä, eli niiden ostamiseksi tarvitaan lääkäriltä lääkemääräys. Joillakin rokotteilla pyritään estämään taudin ilmeneminen kokonaan hävittämällä maapallolta tietty taudinaiheuttajamikrobi, mikä ilman rokotusten tuottamaa immuunisuojaa on mahdotonta.

Kattavien rokotusohjelmien avulla isorokko on hävitetty täysin; viimeinen tautitapaus on todettu vuonna 1977 Somaliassa. Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoitteena oli polion hävittäminen vuoteen 2000 mennessä. Vaikka tavoitetta ei ole aivan saavutettu, on taudin hävittäminen hyvin lähellä. Seuraavaksi eradikaatiotavoiteeksi on asetettu tuhkarokko.

Sisällysluettelo

1 Rokotusten historia
2 Rokotuskäytäntö Suomessa
3 Rokotusten ja rokotusohjelmien hyödyt
4 Rokotusten haitat
5 Rokotusten hyötyjen ja haittojen punninta
6 Rokotusten etiikka ja rokotuspolitiikka
7 Rokotusten vastustaminen
8 Rokotukset kulttuuriin liittyvänä rituaalina
9 Rokotetutkimus
10 Lähteet

[muokkaa] Rokotusten historia

Rokotuksen keksijänä pidetään englantilaista Edward Jenneriä. Jenner huomasi, että karjanhoitajat sairastuivat harvoin isorokkoon, ja arveli, että karjanhoitajien saama lehmärokkotartunta suojeli heitä sairastumiselta. Jenner julkaisi tuloksensa vuonna 1798 ja ehdotti, että lehmärokkoa käytettäisiin isorokon ehkäisyssä. Jennerin menetelmä on käytössä lähes sellaisenaan edelleenkin.

Bakteerirokotteen kehitti ensimmäisenä ranskalainen Louis Pasteur, joka oli eristänyt kanakoleraa aiheuttavan bakteerin vuonna 1879. Palattuaan kesälomalta hän jatkoi kanojen käsittelyä, mutta huomasi pian, että viljelmä ei enää aiheuttanutkaan kanakoleraa. Hän kasvatti uuden viljelmän, ja käsitteli kanat uudelleen, mutta ne eivät vieläkään sairastuneet. Onneksi Pasteur ymmärsi havaintonsa merkittävyyden. Seuraavat vuodet hän työskenteli tarmokkaasti heikentääkseen muitakin taudinaiheuttajabakteereja. Tämän työn tuloksena hän kehitti rokotteen pernaruttoa ja vesikauhua vastaan.

Suomessa on rokotettu väestöä laajasti isorokkoa, tuberkuloosia, poliota, tuhkarokkoa, vihurirokkoa, sikotautia, jäykkäkouristusta, kurkkumätää ja hinkuyskää vastaan.

[muokkaa] Rokotuskäytäntö Suomessa

Lapselle annetaan poliorokote.

Suomessa tarjotaan monia rokotuksia maksuttomasti verovaroin rahoitetun julkisen terveydenhoitojärjestelmän piirissä tartuntatautilakiin annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen[4],[5],[6] nojalla.^[1] Näin tarjottujen palvelujen käyttö eli lasten tai aikuisten rokotuttaminen on yksilön tai perheen oma valinta. Lisäksi apteekeista on mahdollisuus hankkia itse rokotteita, jotka eivät kuulu asetuksen nojalla maksuttomasti tarjottaviin rokotteisiin (esim. hepatiittirokotteet) ja joillekin erityisryhmille tarjotaan verovaroin tiettyjä vapaaehtoisia rokotteita (esim. influenssarokote ja BCG-rokote). Rokotuksia koskee sama sääntely kuin muita lääkkeitä ja terveydenhoitoa.

Vuoden 2005 alusta voimaan tullut sosiaali- ja terveysministeriön asetus määrittelee kunnille velvollisuuden järjestää vasta-aiheettomille lapsille seuraavia maksuttomia vapaaehtoisia rokotuksia ja suosittaa seuraavaa aikataulua:

BCG-rokote synnytyssairaalassa muutaman päivän ikäisenä (vain riskiryhmille 1.9.2006 alkaen)

DTaP-IPV-Hib-rokote 3 kk, 5 kk ja 12 kk ikäisenä

MPR-rokote (ns. kolmoisrokote) 14-18 kk ja 6 vuoden ikäisenä

DTaP-IPV-rokote (nelosrokote) 4 vuoden ikäisenä

dtap-rokote 14-15 vuoden ikäisenä

Kuntien järjestämiä valtion rahoittamia rokotuksia nimitetään ”yleiseksi rokotusohjelmaksi”.

Vuoden 2006 alussa astui voimaan asetuksen väliaikainen muutos, jonka perusteella Ahvenanmaalla toteutetaan vuosina 2006-2010 rokotuskampanja puutiaisaivokuumetta vastaan.

Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston tiedottajan mukaan vuoden 2008 aikana voidaan odottaa ratkaisua sille, otetaanko Suomessa uusina verovaroin kustannettavina rokotteina käyttöön jokin tai jotkin seuraavista rokotteista: HPV-rokote, rotavirusrokote, vesirokkorokote ja pneumokokkikonjugaattirokote.^[2],^[3]

Rokotuskattavuus eli osuus niistä, jotka ottavat maksutta ns. yleisen rokotusohjelman osana tarjottavat rokotteet vastaan, oli Suomessa vuonna 2005 Maailman terveysjärjestön WHO:n lukujen mukaan hiukan naapurimaita Venäjää ja Ruotsia pienempi ja hiukan Viroa suurempi. Suomessa kattavuus vaihteli 97 ja 99 prosentin välillä. Luvuissa on ollut huomattavaa vaihtelua 1980-luvun puolivälin ja 1990-luvun alun tienoilla - vuonna 1986 BCG-rokotekattavuus oli 80 prosentissa ja 1990-luvun vaihteessa BCG-, DTP- ja poliorokotteiden kattavuus oli alimmillaan n. 90 % ja tuhkarokkorokotteen n. 95 %. ^[4]. Kansanterveyslaitoksen julkistamien tietojen perusteella tosin Suomen rokotuskattavuusluvut ovat esim. BCG-rokotteen suhteen jopa viidestä seitsemään vuotta vanhoja. Kansanterveyslaitoksen mukaan vuonna 1999 syntyneiden rokotuskattavuus oli 96 ja 98 prosentin välillä rokotteesta riippuen ja 93,3 prosentti oli saanut kaikki rokotukset. Ero WHO:n lukuihin selittynee erilaisilla kriteereillä; KTL:n luvuissa puhutaan rokotesarjasta, WHO:n luvuissa taas esim. PDT:n kohdalla puhutaan kolmannen rokoteannoksen saajista. ^[5]

[muokkaa] Rokotusten ja rokotusohjelmien hyödyt

Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan rokotusohjelmien hyödyt ovat kiistattomia sekä rokotettavalle itselleen että koko yhteisölle. Esimerkiksi Suomessa, missä neuvolajärjestelmän ansiosta on kattava yleinen rokotusohjelma ja noin 92 prosenttia lapsista saa vapaaehtoisesti kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset, on monia hengenvaarallisia tauteja, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko saatu hävitetyksi melkein kokonaan.^[6] Lääketieteellisen yhteisön piirissä vallitsevan näkemyksen mukaan tuberkuloosin väheneminen johtuu pääasiassa elinolosuhteiden ja hygienian kohenemisesta eikä rokotuksista. Rokotteella on kuitenkin estetty tehokkaasti pikkuvauvojen sairastumista tuberkuloosin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja koko elimistöön leviävään tuberkuloosiin, joka on usein tappava.^[7] WHO:n mukaan vuonna 2002 maailmassa kuoli 1,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta sairauksiin, jotka olisi voitu estää järjestelmällisillä rokotusohjelmilla. Määrä on 14 prosenttia kaikista alle viisivuotiaiden kuolemantapauksista.^[8] Rokotusohjelmista huolimatta maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla.^[9]

Rokotusten avulla on maailmasta hävitetty kokonaan isorokko, joka vielä vuonna 1970 vei kaksi miljoonaa ihmishenkeä vuodessa. WHO julisti taudin täysin hävitetyksi vuonna 1980. Isorokkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja sairastuneista jopa 30 prosenttia menehtyi.^[10]

Vaikka rokotusten vastaisessa kirjallisuudessa usein esitetään, että tartuntatautien määrä oli kääntynyt jo laskuun ennen laajamittaisten rokotusohjelmien käynnistymistä ja että syy tautien vähenemiseen, ainakin kehittyneessä maailmassa, olisi pääasiassa parantunut hygienia ja elinolot. Vaikka hygienialla, antibiooteilla ja väljemmillä elinolosuhteilla on ollut osuutensa asiassa, tilastot osoittavat että myös rokotteilla on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi tuhkarokon yleisyydessä on ollut vuosien varrella jaksollista vaihtelua, mutta pysyvää ja merkittävää tapausten vähenemistä ilmeni vasta sen jälkeen kun tuhkarokkorokote otettiin laajamittaisesti käyttöön vuonna 1963. Hepatiitti B:tä lukuun ottamatta muiden tartuntatautitapausten yleisyydessä on havaittavissa samankaltaista merkittävää vähenemistä rokotteen käyttöönoton jälkeen. Hepatiitti B:n arvellaan kääntyvän laskuun noin 15 vuoden kuluessa.^[11]

Niissä kehittyneissä maissa, joissa rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote esimerkiksi sivuvaikutusepäilyjen vuoksi, vaikutukset taudin esiintymiseen ovat olleet erittäin merkittäviä. Britannia, Japani ja Ruotsi poistivat hinkuyskärokotteen rokotusohjelmasta 1970-luvulla. Pian sen jälkeen muun muassa Britanniassa alkoi laaja, yli 100 000 tapauksen hinkuyskäepidemia, joka vuoteen 1978 mennessä oli aiheuttanut 36 kuolemantapausta. Japanissa rokotettujen määrän lasku 70 prosentista 20–40 prosenttiin aiheutti hinkuyskätapausten lisääntymisen 393 tapauksesta (1974) 13 000:een (1979).^[11]

[muokkaa] Rokotusten haitat

Kuten kaikkiin lääkkeisiin, myös rokotteisiin liittyy haittoja. Toisin kuin monilla muilla lääkkeillä, ei rokotusten yhteydessä ilmeneviä ei-toivottuja vaikutuksia yleensä kutsuta sivuvaikutuksiksi vaan haittavaikutuksiksi. Tämä johtuu siitä, että rokotteilla ei yleensä ilmene sellaisia vaikutusmekanismista johtuvia suhteellisen harmittomia vaikutuksia joita muiden lääkkeiden yhteydessä nimitetään sivuvaikutuksiksi ja joskus myös käytetään hyödyksi.

Pysyviä tai pidempiä tilapäisesti ilmeneviä rokotteen haittoja kutsutaan rokotusvaurioiksi.

[muokkaa] Haittojen yleisyys ja seuranta

Rokotteiden vakavat haittavaikutukset eivät välttämättä tule esille ennen markkinoilletuloa tehtävissä tutkimuksissa koska ovat suhteellisen harvinaisia, jonka vuoksi luotettavia lukuja haittavaikutusten yleisyydestä on käytettävissä varsin vähän. Rokotteisiin liittyvät kuolemantapaukset pyritään ilmoittamaan eri maiden terveysviranomaisille, jotta voidaan tutkia, liittyikö kuolema potilaan saamaan rokotteeseen vai onko kyseessä ollut muista syistä johtunut kuolemantapaus. Rokotteiden yhteydessä havaitut kuolemantapaukset ovat harvoin liittyneet rokotteeseen.^[12]. Hyväksynnän jälkeen tapahtuvassa passiivisessa haittaseurannassa yleensä ilmoitetaan haittarekistereihin vain pieni osa tapahtuneista haitoista, usein esitetty arvio on että n. kymmenen prosenttia todellisista haitoista tulee kirjatuksia rekisteriin.

[muokkaa] Kiistattomat haitat

Tutkimusten mukaan mukaan pieni osa rokotteista aiheuttaa haitallisia reaktioita, ja niistä useimmat ovat pieniä ja itsestään paranevia paikallisreaktioita.^[13] Esimerkiksi BCG-rokotteen haittavaikutuksina on havaittu rokotuskohdan märkimistä (3/10 000 rokotettua) ja harvinaisia etäinfektioita (14/100 000 rokotettua), jotka voivat aiheuttaa raajojen pysyvän toimintahäirön tai rokotetun kuoleman.^[14]. MPR-rokotuksen jälkeen on viime vuosina Suomessa raportoitu kaksi tapausta akuutti demyelinoiva enkefalomyeliitti-nimistä keskushermostosairautta.^[15], ^[16] Ranskassa on myös oikeudessa määrätty korvauksia rokotteen aiheuttamaksi katsotusta MS-taudista.^[17] Muita vakavia haittoja ovat hepatiitti B -rokotteen valmisteyhteenvedossa mainitut harvinaiset hermostohäiriöt, kuten pyörtyminen, halvaantuminen, hermosairaus, hermotulehdus (myös Guillain-Barrén oireyhtymä, silmähermon sairaus ja MS-tauti), aivotulehdus, aivojen normaalitoiminnan häiriö, aivokalvontulehdus ja kouristukset, joiden ilmeneminen on harvinaisempaa kuin yksi per 10 000 rokotettua.^[18] Rokotteista ja niiden haittavaikutuksista kerrotaan rokotteiden valmisteyhteenvedoissa, jotka ovat Euroopan lääkeviraston EMEA:n ja Suomen Lääkelaitoksen Internet-palveluissa.^[19]

[muokkaa] Epäillyt tai kiistanalaiset haitat

Vakavien ja pysyvien haittojen osalta rokotuskeskustelussa on länsimaissa yleensä esillä kaksi kysymystä: onko autismin ja rokotteiden tiomersaalin välillä yhteys^[20] ja onko MPR-rokotteen ja autismin välillä yhteys^[21]. Kumpaakaan yhteyttä ei ole laajoista tutkimuksista huolimatta pystytty kiistattomasti osoittamaan, mutta Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ja WHO ovat kuitenkin suositelleet tiomersaalista luopumista rokotteissa. Yhdysvalloissa tiomersaalin käyttö lasten rokotteissa on useissa osavaltioissa kiellettyä. Lisäksi erilaisia autoimmuunisairauksia (esimerkiksi 1-tyypin diabetes)^[22] on epäilty rokotteiden haitoiksi tai yhteys on todettu joissakin tutkimuksissa, mutta monet ovat jääneet epäilyn asteelle, ja päättäjät tai lääketieteellisen yhteisön enemmistö eivät ole vakuuttuneet vaan ovat vedonneet epidemiologisiin tutkimuksiin, joissa yhteyttä ei näy. Guillan-Barrén oireyhtymää on todettu influenssarokotteen jälkeen, mutta tutkimustulokset viittaavat siihen, että oireyhtymä voi olla muidenkin rokotteiden haittavaikutus.^[23]

[muokkaa] Korvaukset haitoista

Pääartikkeli: Rokotusvaurio

Rokotteen aiheuttamista haitoista voi Suomessa saada korvausta Lääkevahinkovakuutuspoolilta ja joissakin tapauksissa Potilasvahinkokeskukselta. Yhdysvalloissa rokotteet on päätetty jättää normaalin vahingonkorvausjärjestelmän ulkopuolelle, koska korvausten suuruuden vuoksi ei rokotteita olisi taloudellisesti mahdollista valmistaa. Erillisen rokotehaittojen korvausjärjestelmän kautta, jossa kriteerit poikkeavat Yhdysvalloissa yleensä käyttössä olevasta vahingonkorvausjärjestelmästä, on maksettu yli miljardin euro verran korvauksia. Keskimääräinen korvaus on ollut runsaat 800 000 dollaria ja kuolemantapauksissa korvauskatto on ollut 250 000 dollaria ja lisäksi oikeudenkäyntikulut.^[24]

[muokkaa] Rokotusten hyötyjen ja haittojen punninta

Tautien ja rokotteiden riskien vertailu ^[25]
Tauti	Rokote
Tuhkarokko	MPR-rokote
Keuhkokuume 1 per 20	Enkefaliitti tai vakava allerginen reaktio 1 per 1 000 000
Enkefaliitti 1 per 2 000
Kuolema 1 per 3 000 kehittyneessä maailmassa, jopa 1 per 5 kehitysmaissa
Sikotauti
Enkefaliitti 1 per 300
Kurkkumätä	DTP-rokotteet
Kuolema 1 per 20	Epänormaali itku (pitkittynyt lohduton itku), josta toipuu täysin 1 per 100
Jäykkäkouristus	kouristuksia tai šokki, täydellinen toipuminen 1 per 1 750
Kuolema 25-70 per 100 yleisesti, 10-20 per 100 hyvässä tehohoidossa	akuutti enkefalopatia 0,5 - 11 per 1 000 000
Hinkuyskä	Kuolema: ei todistettuja tapauksia
Keuhkokuume 1 per 8
Enkefaliitti 1 per 20
Kuolema 1 per 200

Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan käytössä olevien rokotteiden hyödyt sekä yksilölle että yhteiskunnalle ovat rokotteiden haittavaikutuksia huomattavasti suuremmat. Mikäli rokotteen haittavaikutuksien katsotaan syystä tai toisesta muodostuvan suuremmiksi kuin rokotuksista saatava hyöty, on rokotuksista luovuttu tai ne on kohdistettu vain erityisiin riskiryhmiin. Esimerkiksi isorokkorokotukset lopetettiin 1970-luvulla sen jälkeen kun tauti oli saatu rokotusohjelmien avulla hävitetyksi maailmasta. Suomessa isorokkorokotuksia ei ole tehty vuoden 1980 jälkeen.^[26]

Kansanterveyslaitoksen mukaan suomalaisen yleisen rokotusohjelman suunnittelussa otetaan huomioon rokotusten hyödyt ja toisaalta taudin vakavuus, siihen sairastumisen todennäköisyys, rokotteen teho ja sen mahdolliset haittavaikutukset. Tarkoituksena on saavuttaa tarvittava suojateho mahdollisimman pienillä haittavaikutuksilla.^[27]

Rokotteet ovat erittäin turvallisia ja maailmassa annetaan vuosittain miljardeja rokotuksia.^[28] Rokotteiden turvallisuutta tutkivat ja valvovat sekä kansalliset elimet, kuten Suomessa Lääkelaitos ja Kansanterveyslaitos ja Yhdysvalloissa FDA ja CDC, että kansainväliset järjestöt, kuten Maailman terveysjärjestö WHO.

Suomessa on poistettu erityisesti lapsia tuberkuloosin vaikeilta muodoilta suojaava BCG-rokote yleisestä rokotusohjelmasta, ja rokottamisessa on päätetty siirtyä vain riskiryhmien rokottamiseen taudin harvinaistumisen ja uuden rokotusvalmisteen yli kymmenkertaisten haittavaikutusten takia. Kansanterveyslaitoksen tiedotteen mukaan BCG-rokotteen sinänsä harvinaiset vakavat haitat olivat muodostuneet saavutettuja etuja suuremmiksi.^[29]

[muokkaa] Rokotusten etiikka ja rokotuspolitiikka

Vastustusta ja kriittisyyttä eri maissa ja eri aikoina on herättänyt muun muassa rokotteiden pakollisuus. Englannissa pakollisista isorokkorokotuksista luovuttiin 1907, Suomessa niistä luovuttiin 1951. Suomessa rokotukset ovat vapaaehtoisia tavallisissa tilanteissa, mutta lakiin on edelleen kirjattu pakollisten rokotusten mahdollisuus.

Suomessa kritiikkiä rokotuspolitiikassa ovat saaneet Kansanterveyslaitoksen monet roolit rokotteiden hankinnasta päättävänä viranomaisena, rokotteiden haittoja seuraavana tahona ja yksityisten rokotevalmistajien lukuun ja rahoituksella rokotetutkimuksia tekevänä tahona.^[30] Kansanterveyslaitoksessa ulkopuolisen rahoituksen osuus koko toimintamenoista on noin 40 prosenttia^[31]. Tekstin mukaan Kansanterveyslaitoksen toimintapolitiikkana on hankkia toimintasuunnitelmiensa toteuttamiseen mahdollisimman paljon ulkoista rahoitusta.^[31] Suurimpien yksittäisten rahoittajien joukossa on vuosina 2003-2005 ollut muun muassa rokotevalmistaja GlaxoSmithKline.^[32] Kritiikissä on esitetty, että rokotevalmistajien laitoksen tutkimustoimintaan antama rahoitus sopii huonosti yhteen laitoksen rokotusohjelman muutoksia valmistelevien tehtävien, rokotushaittojen seurannan ja rokotehankinnan kanssa.

Yksi keskeinen rokotuksiin liittyvä eettinen kysymys on, että monien mielestä yhteisön ja yksilön edut ovat joskus rokotuksissa vastakkain. Sellaisina pidetään varsinkin rokotuksia, joissa laumaimmuniteetilla on suuri merkitys koko väestön suojan kannalta. Suomessa esimerkiksi Heikki Peltola on^[33] on puolustanut näkemystä, että rokotuksissa yhteisön edun tuleekin mennä yksilön etujen edelle. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että katsovat pakollisten rokotusten olevan oikeutettuja siitä huolimatta, että lapsia kuolee rokotteiden aiheuttamiin haittoihin,^[34] mutta esim. Arlette Mercae katsoo väitöskirjassaan, että rokotteiden hyödyistä ja haitoista ei tiedetä riittävästi, jotta pakkorokotukset olisivat eettisesti perusteltuja.^[35]

Nykyään rokotteet ovat useimmissa maissa enimmäkseen vapaaehtoisia, elleivät virallisesti niin käytännössä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koulunkäyntiä varten pakollisista rokotuksista voi yleensä saada vapautuksen uskonnollisista ja vakaumuksellisista syistä. Toisaalta muodollinen vapaaehtoisuus voi joskus ilmetä rokotettavan näkökulmasta pakollisuutena, vaikkapa jos vapaaehtoisuudesta ei selvästi kerrota. Esimerkiksi Suomen korkein oikeus katsoi rokotevauriota koskevassa päätöksessään 1980-luvulla annetun sokeripalarokotteen olleen käytännössä pakollinen johtavassa asemassa olevien terveysviranomaisten toiminnan vuoksi.^[36]

Rokotusten etiikasta ja rokotuspolitiikasta käytävästä keskustelusta tulee usein rokotusten vastustajien ja rokotusten puolustajien välinen kiista. Usein keskusteluissa rokotusten vastustajiksi leimatut eivät vastusta rokotuksia vaan rokotusten pakollisuutta tai rokotteiden haitoista vaikenemista. He saattavat myös haluta muutoksia joihinkin rokotuspolitiikan osiin, kuten monirokotteisiin tai rokotteiden elohopeapitoisen säilöntäaineen tiomersaalin käyttöön (esim. Andrew Wakefield, Dan Burton).

Rokotusvalmistajien roolia pidetään usein liian suurena, ja niiden vaikutusvaltaa myös kansainvälisiin yhteistyöjärjestöihin, kuten WHO:hon ja UNICEFiin, arvostellaan. Arvostelut ei välttämättä kohdistu itse rokottamiseen vaan taloudellisten tekijöiden ja yksityisen voitontavoittelun liialliseen vaikutukseen, josta voi olla ikäviä seurauksia. The Times of India pitää rokotettujen lasten halvaantumisia käsittelevässä pääkirjoituksessaan rokotusohjelmia periaatteessa hyvänä mutta on sitä mieltä, että vahva kaupallinen motiivi, kuten esimerkiksi Intian 25 poliorokoteannosta, voi lisätä esimerkiksi neurologisia haittoja. Pääkirjoituksen mukaan rokotukset ovat hyvä asia, mutta niitä ei saa pitää ihmelääkkeinä kaikkiin vaivoihin, vaan pitää muistaa, että liiallisen rokotteiden käytön yhteydestä allergioihin ja astmaan on saatu lisää näyttöä.^[37]

[muokkaa] Rokotusten vastustaminen

Rokotteiden ja rokotusohjelmien vastustajia on ollut olemassa aina Jennerin isorokkorokotteen keksimisestä alkaen, ja professorien Sharpen ja Wolfen näkemyksen mukaan nykyisen rokotuksia vastustavan liikkeen menetelmät ja huolenaiheet ovat hyvin samankaltaisia kuin jo 1700-luvulla.^[38] Rokotuksia vastusti katolinen kirkko hakiessaan 1800-luvulla voimaa konservatiivisuudesta. Samoin Jehovan todistajilla on ollut ajoittain rokotukset kieltäviä säädöksiä. Yhdysvalloissa Yalen yliopiston rehtorina vuosina 1795–1817 toiminut presbyteeripappi Timothy Dwight saarnasi kiivaasti rokotteita vastaan. ”Jos Jumala olisi kaikesta iankaikkisuudesta määrännyt, että tietyn ihmisen pitää kuolla isorokkoon, olisi hirveä synti tehdä rokotuksen tempulla tyhjäksi tuo määräys.”^lähde?

Rokotuksia kokonaan vahingollisina pitävät näkemykset eivät ole nykyäänkään aivan harvinaisia. Esimerkiksi vaccinationdebate.com[7] -sivuston ylläpitäjä kertoo pitävänsä rokotteita terveydelle haitallisina, ja whale.to/vaccines.html^[39] -rokotussivusto keskittyy pelkästään rokotusten yksilön terveydelle kielteisten puolien esille tuontiin.

Kaikkien rokotusten pitämistä kokonaan tai pääosin kielteisinä perustellaan lääkevalmistajien taloudellisten etujen vaikutuksella muun muassa lääkevalvontaviranomaisiin ja rokotetutkijoihin. Useimmiten rokotuksia koskevat tutkimukset ovat rokotevalmistajien rahoittamia, ja monessa yhteydessä on paljastunut, että rokotevalmistajilla ja rokotuspolitiikasta päättävillä viranomaisilla on päätöksiin vaikuttavia taloudellisia sidonnaisuuksia.

Monet vastustajat näkevät rokotusten laajan käytön osoituksena pikemminkin menestyksekkäästä rokotteiden etuja korostavasta kampanjoinnista kuin rokotusten todellisten terveyshyötyjen seurauksena.

[muokkaa] Rokotukset kulttuuriin liittyvänä rituaalina

Lastenlääkäri Robert S. Mendelsohn on selittänyt rokotusten hänen mielestään ominaisuuksiin nähden aiheetonta käyttöä sillä, että lääketiede on nyky-yhteiskunnassa korvannut uskonnon ja rokotukset ovat lääketieteen sakramentti, joka on muuntuma kristinuskon kasteesta. Samansuuntaisia ajatuksia on esittänyt myös Ivan Illich.^[40] Myös Suomessa on katsottu, että vastasyntyneiden saama tuberkuloosirokote on ollut joidenkin muiden kulttuurien ympärileikkauksen kaltainen rituaali, jonka vanhemmat ovat halunneet, vaikka haitat asiantuntijoiden mukaan ovat olleet hyötyjä suuremmat.^[41]

[muokkaa] Rokotetutkimus

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se käsittelee aihetta lähinnä Suomen näkökulmasta.

Suomessa tehdään väestömääräänsä nähden poikkeuksellisen paljon rokotetutkimusta, jossa ovat koehenkilöinä suuret joukot suomalaisia, lähinnä lapsia.

Tutkimusta tekevät yksityisten rokotevalmistajien rahoituksella yksityisten yritysten lisäksi myös julkiset laitokset kuten Kansanterveyslaitos ja yliopistot. Rokotetutkimuksia on arvosteltu siitä, että aktiivinen haittojen seuranta-aika on usein varsin lyhyt (esimerkiksi kaksi viikkoa) ja että vertailuryhmä ei usein saa varsinaista lumelääkettä vaan joko toisen, kokeellisen rokotteen, apuaineita sisältävän yhdistelmän tai toista tautia vastaan suunnatun rokotteen.