Pentti Linkola

Wikipedia

Pentti Linkola

Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932, Helsinki) on tunnettu radikaali suomalainen filosofi, toisinajattelija, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti. Linkola on kirjoittanut paljon ja on Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja. Hänen pääelinkeinonsa on ollut kalastus. Hän sijoittui Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijalle 18.

[muokkaa] Tausta

Linkola syntyi ja kasvoi Helsingissä, mutta hänellä oli jo lapsuudessa ja nuoruudessa kiinteä kosketus maaseutuun, sillä perhe vietti kesät Pentin äidinisän, Hugo Suolahden (1874–1944) maatilalla Vanajaveden rannalla. Suku on vanhaa sivistyssukua. Isä Kaarlo Linkola (1888–1942) oli Helsingin yliopiston rehtori, Hugo Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina. Äidin puolelta sukuun on kuulunut Suolahtien lisäksi von Fieandteja ja von Esseneitä.

Linkolan kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi jo kotona, sillä hänen isänsä oli kasvitieteilijä ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Pentti Linkola ei kuitenkaan viihtynyt yliopistossa vuotta pidempään, ja eläin- ja kasvitiedettä opiskelleesta miehestä tuli vapaa luonnontutkija. Tuolta ajalta on peräisin yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista. Vuodesta 1959 Linkola on työskennellyt kalastajana; hän on kalastanut Keiteleellä, Päijänteellä, Suomenlahdella ja vuodesta 1978 Valkeakosken Vanajanselällä.

Linkola tunnetaan suuresta rakkaudestaan lintuihin. Lisäksi hän kuvaa kirjoituksissaan muutakin luontoa, kuten metsää ja kasveja, usein hyvin tunteenomaisesti. Linkola kuitenkin ilmoittaa vihaavansa kissoja, koska ne tuhoavat lintukantoja. Hän haluaisi kissat, "Egyptistä tuodut saastaiset eläimet" ja muutamat muutkin Suomen luonnolle tuhoisana pitämänsä lajit, kuten minkit ja supikoirat, hävitetyksi Suomesta.

[muokkaa] Julkaisut

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hänen mielipiteensä sodista ovat muuttuneet: hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia, mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein — hän on kaavaillut, että puolustusaseet olisivat malliyhteiskunnan ainoa korkean teknologian alue.

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) on hänen ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanottonsa luonnonsuojelun puolesta. Tämä, samoin kuin vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Mitä uudempi Linkolan tuotanto on kyseessä, sitä jyrkkäsanaisemmin hän tuomitsee ihmislajin toimet maapallon ekosysteemiä vastaan ja sitä pessimistisempi hänen elämänkatsomuksensa on. Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989) on tekstiltään tyylillisesti rikas, eikä sitä voi parhaalla tahdollakaan väittää toiveikkaaksi.

[muokkaa] Linkolan ajattelua

Linkolan ajattelun keskeinen näkemys on, että ihmiskunnan elämä nykyisellä tavalla johtaa ihmiselle elinkelpoisen maapallon tuhoutumiseen. Hänen mielestään tähän on ainoana ratkaisuna siirtyminen takaisin maatalousvaltaiseen agraariyhteiskuntaan. Pahimpina ongelmina Linkola näkee väestöräjähdyksen ja ihmisen pohjattoman ahneuden materiaalisen ylellisyyden perään. Linkola ei usko uusien tekniikoiden tai tieteen tuovan ratkaisuja maailman ongelmaan vaan ainoana totaalisena ratkaisuna on väestökasvun ja ympäristön kuormittamisen rajoittaminen ilman kompromisseja. Linkola korostaa kirjoituksissaan, että maapallon suojelun tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan ehdoton lähtökohta. Hänen mukaansa on mahdotonta ajatella kulttuuria tai taloutta, jos elämän jatkumisen edellytykset on tuhottu.

Filosofina Linkolaa voisi kuvata biosentristiseksi empiristiksi. Sosiologi Kauko Kämäräinen on määritellyt Linkolan "ulkososiaaliseksi". Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin teknologian ja edistysuskon. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismille, aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin, samoin esimerkiksi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämiselle. Myös lukuisia ihmisiä tappavia tautiepidemioita varsinkin pahimmista liikaväestöongelmista kärsivissä kehitysmaissa Linkola pitäisi myönteisinä. Totalitarismia ja liikaväestön joukkotuhoamista kannattavaa Linkolaa on luonnehdittu ekofasistiksi.

Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista "ismien" ja valmiiden ideologioiden taakse. Häntä onkin vaikea sijoittaa yksittäisiin "ismeihin", sillä hänen ajattelussaan on hyvin monenlaisia piirteitä. Linkolan ajattelussa on paljon esimerkiksi demokratian vastaisuutta. Muun muassa Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainen Linkola toteaa: ”Koululaiset täytyisi opettaa kyseenalaistamaan demokratia, tai ainakin keskustelemaan siitä. Toisaalta on sitten tämä ajatus, että natsismi on paha. Kukaan ei halua keskustella siitä, kuinka loistava filosofia se oikeasti oli. Oliko siinä muutakin pahaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan?”, Linkola kysyy. ”Suurelta osin” natsismi on Linkolan mielestä ”erittäin hieno filosofia”. Hänen mukaansa demokratia on "kuoleman uskonto", koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein. Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon elitistisiä ja keskivertokansalaisia, eli ”roskaväkeä”, arvostelevia piirteitä (esimerkiksi Linkolan artikkeli Hiidenkiven numerossa 1/2001). Tästä huolimatta Linkola ei ole nationalisti, vaan pitää Suomea kulutusyhteiskunnan pohjoisena sillanpääasemana, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna. Linkola tuomitsee sen ajatuksen, että Suomessa on vielä tilaa eikä suomalaisten tarvitse kantaa huolta väestöräjähdyksestä. Tätä väitettä perustellaan Suomen asutuksen harvuudella. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö. Linkolan mukaan Suomessa on samaa luokkaa oleva liikakansoitus kuin Alankomaissa, joka on kaupunkivaltioita lukuun ottamatta Euroopan tiheimmin asuttu maa. Myös suomalaisten saunomisen Linkola tuomitsee tarpeettomana ja luonnonvaroja kuluttavana.

Pentti Linkola on kulutusyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta, mutta myös jossain määrin ihailua. Linkolan ajatukset herättävät luonnollisesti shokkireaktion juuri hänen arvostelemissaan ihmisissä. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin". Linkola elää äärimmäisen vaatimattomasti mökissään. Hän ei omista autoa ja syö hyvin yksinkertaista ravintoa kuten kauraa ja kaloja (tosin hän ennen omisti auton, mutta luopui siitä todettuaan sen syövän liikaa rahaa). Vaikka Linkola kannattaa ihmisten tappamista luonnon pelastamiseksi, on hänellä itsellään kuitenkin mielestään oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut myös sitä, miksi hän itse on käyttänyt lääkkeitä diabeteksen ja masennuksen hoitoon.

Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkolakin oli mukana toiminnassa, Koijärven protesteissa. Pian radikaaleja mielipiteitä liikkeen kehittämisestä esittänyt Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta, eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin.

Linkola vastustaa sekä sosialismia että kapitalismia. Hän on sanonut niiden olevan saman asian, aineellisen hyvinvoinnin tavoittelun, kaksi eri ilmenemismuotoa.

Linkola on ateisti, mutta hän vastustaa maallistumista. Hänen mielestään uskossa on paljon hyvää, sillä se on konservatiivinen voima, joka jarruttaa elämän tuhoamista. Kirkon olisi hänen mielestään hyvä olla moraalinen auktoriteetti. Poikkeuksena on vanhoillislestadiolaisuuden käsitys, jonka mukaan ehkäisy on synti. Tämän käsityksen Linkola haluaisi kriminalisoida, koska se edesauttaa väestöräjähdystä.

Linkola on kritisoinut myös koulutusta. Hänen mielestään nykyisenlainen koulutusputki on ylipitkä ja nuorten ihmisten rääkkäystä. Aikuiskoulutusta Linkola vastustaa vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen, ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä. Teoksessaan Voisiko elämä voittaa (2004) Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä, mutta opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.

Kehitysapua Linkola pitää enimmäkseen järjettömänä. Hän on kuitenkin sanonut, että väestönkasvun hillitsemiseksi ehkäisyvälineitä kehitysmaihin kannattaa jakaa ja että myös puiden istuttaminen kehitysmaihin on järkevää. Siihen hän on lisännyt, että istutettuja taimia kannattaa vartioida, jottei niitä kaadettaisi.

Linkola haluaisi kieltää kokonaan tupakan. Alkoholia pitäisi hänen mielestään olla käytettävissä vain suurimmissa juhlatilaisuuksissa.

Linkolan luomien käsitysten ja näiden tulkintojen kokonaisuutta on nimitetty joskus linkolalaisuudeksi. Linkolalaisuus usein pelkistyy siihen ajatukseen, että ihmisten määrää olisi syytä vähentää nopeasti ja rajusti luonnon kestokyvyn turvaamiseksi. Vain harva kannattaa kaikkia Linkolan mielipiteitä. Linkola on itse sanonut, että ei ole linkolalainen.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. (Kolmas painos 1970.)
Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963-67.
Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta. Neljäs painos. Porvoo: WSOY, 1990.
Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY, 1979.
Linkola, Pentti & Osmo Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Porvoo: WSOY, 1986.
Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY, 1989.
Ekologiseen elämäntapaan: johdantoartikkeli. Yliopistopaino 1996
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Helsinki: Tammi, 2004.

[muokkaa] Kirjoituksia Linkolan ajattelusta

Paasilinna, Erno: Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa. Teoksessa Yksinäisyys ja uhma. Otava, 1984.
Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992.
Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Sammakko, 2006.