Papyrologia

Wikipedia

Papyrologia on pehmeälle orgaaniselle materiaalille kirjoitettuja tekstejä tutkiva tiede. Yleisin näistä materiaaleista on papyrus. Usein papyrologian tutkimuskohteisiin lasketaan myös Ateenan ostrakon- ruukunsirpaleet.

Papyrukset alkoivat kiinnostaa eurooppalaisia tutkijoita vasta 1700-luvulla. Papyruksia ei ollut pidetty esteettisesti kovinkaan mielenkiintoisina, ja siksi niiden tutkiminen alkoi suhteellisen myöhään. Ensimmäinen Eurooppaan tuotu rulla oli vuonna 1778 ns. Charta Borgiana, joka tutkijoiden pettymykseksi paljastui verolistaksi. Rullan oli toivottu sisältävän kaunokirjallisuutta.

1800-luvulla papyruksista alettiin kasvavalla innolla etsiä kirjallisuutta. Papyrologian suuria nimiä eri puolilta maailmaa ovat olleet mm. W.M. Flinders Petrie, P.B. Grenfell, A.S. Hunt, U. Wilcken, L. Mitteis, F. Preisigke, P. Jouguet, G. Vitelli ja A. Calderini. Kun innostus papyrologiaan kasvoi, huomattiin Egyptissä mahdollisuudet myydä papyruksia eurooppalaisille. Tämän seurauksena jotkut paikalliset papyrusmetsästäjät mm. vandalisoivat papyruksia paloittelemalla ne pienempiin osiin myyntiä varten.

Papyruksista on löytynyt lähinnä poisheitettyä materiaalia. Papyruksia on löydetty mm. tunkioilta ja muumioiden kuolinnaamioista. Myös joitain yksityiskirjastoja on kokonaisuudessaan säilynyt. Papyruksista on löytynyt paljon talouteen liittyvää materiaalia, yksityiskirjeitä, hallinnollisia ja juridisia tekstejä sekä päätöksiä. Papyruksista löytyy niin päivähoitovalituksia, veroilmoituksia kuin kanteluja kylpyläpahoinpitelyistä.

Myös kirjallisuutta on löytynyt jonkin verran, ja joitain kirjailijoita on opittu papyruksista tuntemaan paljon paremmin kuin ennen. Varsinkin jotkut antiikin Kreikan arkaaisen ja hellenistisen kauden tekstit tunnetaan yksinomaan papyruksista. On löydetty mm. Sapfon ja Menandroksen tekstejä.

Editoinnissa rulla hajotetaan ja sijoitetaan esimerkiksi muovilevyjen väliin sivuina. Museot julkaisevat papyruksia omissa sarjoissaan.

Papyrologia on vahva tieteenala Helsingissä. Professori Jaakko Frösén kollegoineen ovat alan huippuja maailmassa. Hiiltyneiden papyrusten tutkiminen Petrassa on ollut laajalti esillä, ja suomalaiset ovat saavuttaneet alalla merkittävää edistystä. Hiiltyneen papyruksen avaaminen ja tulkitseminen on varsin työlästä, ja vaatii kehittynyttä tekniikkaa. Papyrologia on epigrafiikan ohella toinen antiikintutkimuksen painopisteistä Helsingissä. Käännöksiä papyrusten sisällöstä suomeksi ei ole julkaistu.

Sekä talous- että sosiaalihistoria ovat suuresti hyötyneet papyruslähteistä. Perinteiset kirjalliset lähteet voivat rajata antiikista saatavaa kuvaa. Kopioina säilyneet tekstit ovat kapea otos ajan kirjallisuudesta, ja kopioitavat teokset on usein valittu erilaisin subjektiivisin kriteerein. Toisaalta monet teokset on kirjoitettu edistämään erilaisia tarkoitusperiä, mikä heikentää niiden objektiivista todistusvoimaa. Säilyneessä kirjallisuudessa käsitellään lähinnä aiheita, joista kirjoittaminen katsottiin kirjoitusajankohtana tarpeelliseksi. Papyrukset sen sijaan ovat säilyneet meille ilman välikäsiä, ja niiden antamaa kuvaa voidaan siksi pitää jossain määrin autenttisempana kuin kopioitujen lähteiden. Papyruksista voidaan löytää myös kirjoitusvirheitä ja puhekielisyyksiä, jotka kertovat kielen muuttumisesta.

Suuria papyruslöytöjä ei ehkä enää ole Egyptistä odotettavissa. Nykyisin papyrusta tuotetaan Egyptissä matkamuistoiksi turisteille.