Oulun Merenkävijät
Wikipedia
Oulun Merenkävijät ry, lyhenteeltään OM, on Oulussa vuonna 1927 perustettu purjehdusseura. Seuran perusti joukko entisiä OPS:n jäseniä ajankuvaan sopivin aatteellisin perustein - suomenkieliseksi purjehdusseuraksi. Aktiivisesti toimivassa urheiluseurassa on yli 350 jäsentä ja lisäksi OM:ään kuuluu vuoden 2005 tietojen mukaan 112 purjevenettä, 65 moottorivenettä.
Seura on alun perin perustettu ylläpitäämään veneilyharrastusta, kuten purje- ja moottoriveneilyä sekä soutu- ja melontaharrastusta. Seuran tavoitteena on kehittää ja edistää paikallista purjehduskulttuuria, jäsenten tietotaitoa purjehduksessa, merenkulussa, merimiestaidoissa sekä tutustuttaa ihmiset rehtiin merimieshenkeen.
Oulun Merenkävijät ry:n veneenomistajat kuuluvat joko Suomen Purjehtijaliittoon (SPL) tai Suomen Veneilyliittoon (SVEL).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Toiminta
Kehittyäkseen Oulun merenkävijät ry. on asettanut itselleen tavoitteita. Tavoitteiden saavuttamiseksi yhdistys on valmistellut vahvistanut strategian[1]. Strategiassa seuraa luvataan kehittää taspuoisesti huomioiden kaikki ikäryhmät ja yhdistyksen sääntöjen [2]mahdollistamat harrastusmuodot. Strategia mukaan jokaisella jäsenellä on mahdollisuus kehittää seuratoimintaa eri jaoksissa.
[muokkaa] Purjehduskoulu
Oulun Merenkävijäin purjehduskoulu järjestää vuosittain suositun Suomen Purjehtijaliiton auktorisoiman purjehtijakurssin. Kursin tavoitteena on antaa oppilaalle käytännön taidot toimia purjeveneen miehistön jäsenenä sekä opettaa turvallista veneilyä.
[muokkaa] Kilpailujaos
Merenkävijäin kilpailujaos järjestää monia paikallisia purjehduskilpailuja kesän aikana yhdessä muiden oululaisten urheiluseurojen kanssa. Yhteistyössä ravintola Matalan kanssa OM järjestää Matala Ocean Racen, josta on tullut yksi tärkeimmistä Perämeren purjehdustapahtumista.
[muokkaa] Juniorit
Oulun Merenkävijät järjestävät muutaman kerran viikossa jollaharjoituksia. Jäsenten on käytettävissä kuusi optimisti-, kolme Zoom8-jollaa ja yksi 505. Vuonna 2006 Oulun Merenkävijät hyväksyttiin viidentenä pursiseurana nuorisotyön Sinettiseuraksi. Talvisin seura järjestää harjoitukset kerran viikossa.
[muokkaa] Vammaisveneily
Oulun Merenkäjät ovat järjestäneet erityisryhmille purjehdukisa usean vuoden ajan.
[muokkaa] Katastustoiminta
OM:n katsastaa jäsentensä veneet.
[muokkaa] Retkiveneilyjaos
Seura järjestää erilaisia tapahtumia esim. eskaadereita ja muita yhteis purjehduksia Perämeren muihin suuriin tapahtumiin.
[muokkaa] Navigaatiokerho
[muokkaa] Jäsenlehti, Ryöppy
Jäsenille postitettava Ryöppy ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on luettavissa myös seurankotisivuilla ja maakuntakirjastossa.
[muokkaa] Kotisatama
Seuran kotisatama on Oulujoen suistossa Hietasaaren Veneilykeskuksessa. Veneilykeskkuksessa on ravintolarakennus, huoltorakennus ja kolme telakointihallia. Veneilykeskuksessa Oulun Merenkävijät (OM) ja Oulun Purjehdusseura (OPS) tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden laituripaikkaan ja telakointiin. Vuodesta 1960 telakkasäätiön venevaja sijaitsi Oulun Torinrannassa Kiikelissä. Kiikelin venevaja ja suurin osa OM:n ja OPS:n venekannsata tuhoutui 1972 vuoden palossa. Tulipalon jälkeen Telakkasäätiö vuokrasi nykyisen maa-alueen Johanssoninrannasta.
[muokkaa] Maja
OM:n ainut saaressa sijaitseva saunamaja on Iin Röyttässä. Maja on kaikkien jäsenten käytettävissä. Majalla järjestetään kesäisin seuran yhteisiä tapahtumia, niin juhlia kuin talkoita.