Ornella Muti
Wikipedia
Ornella Muti (s. 9. maaliskuuta 1955) on italialainen näyttelijä, joka on syntynyt Roomassa ja saanut kasteessa nimekseen Francesca Romana Rivelli. Hän on syntynyt napolilaisesta isästä ja virolaisesta äidistä. Hänellä on myös kaksoissisar Claudia.
Muti teki töitä teini-ikäisenä mallina ja elokuvaroolissa hän debytoi vuonna 1970 elokuvassa "La Moglie più bella” (Kaikkein kaunein nainen). Aluksi hän osallistui vain italialaisten elokuvien tekemiseen, muuta vuodesta 1980 hän on osallistunut myös amerikkalaisten filmien tekoon. Hänen ensimmäinen amerikkalainen elokuvansa oli ”Flash Gordon”. Tämän ensimmäisen filminsä jälkeen Ornella Muti on näytellyt Yhdysvalloissa mm. elokuvissa ”Oscar” (1991) ja "Once Upon a Crime…” (1992). Lisäksi hänen tunnetaan hyvin Ranskassa, jossa hän on antanut kasvonsa Penzani pastalle.
Ornella Muti on avioitunut kahdesti: Alessio Oranon kanssa (1975 – 1981) ja Frederico Facchinettin kanssa (1988 – 1996). Erottuaan Facchinettistä Muli on asunut vuodesta 1998 lähtien Stefano Piccolon kanssa. Hänellä on kolme lasta, joista vanhin tytär Naike Rivelli on näyttelijä. Lisäksi hänellä on poika Andrea ja tytär Carolina avioliitostaan Facchinettin kanssa.
Ornella Muti on voittanut kahdesti Venetsian elokuvajuhlienn palkinnon parhaasta pääosasta; vuosina 1984 elokuvalla “Il futuro è donna” ja vuonna 1988 elokuvalla ”Codice privato”, jossa hän näytteli Anna Magnanin osaa.
Muti on äänestettu ”Maailman kauneimmaksi naiseksi” vuonna 1994 Class-aikakauslehden maailmanlaajuisessa äänestyksessa.
[muokkaa] Filmografia
Ornella Mutilla on takanaan lähes kahdeksankymmentä elokuvaroolia, joista tärkeimpinä voidaan mainita mm:
- Summer Affair (1979)
- Leonor (1980)
- Flash Gordon (1980)
- Tales of Ordinary Madness (1983)
- Swann in Love (1984)
- Casanova (1987)
- Appassionata (1989)
- Wait Until Spring, Bandini (1990)
- Oscar (1991)
- Once Upon A Crime (1992)
- Sisters of Satan (1993)
- Somewhere in the City (1997)
- The Count of Monte Cristo (1999)
- Last Run (2002)
- Hotel (2003)
- On the Run: Trilogy 1 (2004)
- An Amazing Couple: Trilogy 2 (2004)
- After the Life: Trilogy 3 (2004)