Morfologia

Wikipedia

Morfologia eli muoto-oppi tutkii sanojen muodostusta morfeemeista, eli kielen pienimmistä merkitysyksiköistä. Morfofonologia puolestaan on morfologian yhteys äänneoppiin eli fonologiaan.

Lausekerakenne on usein suppea laajan morfologian omaavissa kielissä, samoin päinvastoin. Esimerkiksi suomessa morfologia on laaja ja sillä ilmaistaan asioita, joita vähemmän morfologisissa kielissä ilmaistaan lausekerakenteen avulla.

Jos sanan morfeemirakenne ja kieliopillinen tai semanttinen rakenne vastaavat toisiaan, kyseessä on luonnollinen morfologia. Päinvastainen tapaus on opaakkia eli läpinäkymätöntä morfologiaa, jota syntyy äänteenmuutoksista. Opaakkia morfologiaa edustavat suomen kielessä esimerkiksi taivutusmuodot lasna, läksi ja tuta, jotka ovat korvautuneet tunnistettavammilla muodoilla lapsena, lähti ja tuntea.

Morfologisissa rakenteissa, kuten syntaksissakin, esiintyy rinnastus- ja alistussuhteita. Konstruktio perii piirteen jonkin piirteen kannalta hallitsevalta jäseneltään, ja on täten alistussuhteessa. Esimerkiksi lausekkeelle olen kirjoittanut luku ja persoona periytyvät pääsanalta olen, joka puolestaan perii ne päätteeltä /n/.