MikroBitti
Wikipedia
MikroBitti on vuonna 1984 perustettu tietokoneharrastajille ja -aloittelijoille suunnattu tietokonelehti. Vuoden 2004 alussa MikroBitti muutti linjaansa perinteisestä tietokonelehdestä yleisemmin uutta tekniikkaa käsitteleväksi lehdeksi. Lehti sisälsi usein, mutta nykyään hieman harvemmin elektroniikkarakenteluohjeita ja ohjelmointiartikkeleita. Lehdessä on myös paljon laite- ja ohjelmistotestejä. Tämän lisäksi lehdessä on tietokonekulttuuria käsitteleviä artikkeleja, uutisia ja peliarvosteluja. MikroBitin tilaajat saavat joka vuosi Huvi- ja hyötyrompun, joka sisältää pelejä ja muita ohjelmia. MikroBitin sisarlehdet ovat Tietokone ja Prosessori. Levikiltään MikroBitti on Pohjoismaiden suurin tietokonelehti. Lehden päätoimittaja on Otto Aalto, ja sitä julkaisee SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Magazines.
Hifi-lehti liitettiin MikroBittiin joulukuun 2006 alusta.
MikroBitin modeemipohjainen BBS-järjestelmä MBnet oli aikoinaan maailman suurin. Nykyään MBnet on www-verkkopalvelu, jossa on mm. uutisia, tiedostoalueita ja tietokonekomponenttien hintaseuranta. BBS-järjestelmä MBnet lakkautettiin vuonna 2002.
MikroBitti ilmestyy kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos se ei ole perjantai.
[muokkaa] Tunnettuja aikaisempia kirjoittajia
- Niko Nirvi (siirtyi Pelit-lehteen, kun se perustettiin)
- Nordic the Incurable eli Risto Hieta (piti lehdessä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Peliluola -palstaa)
- Jyrki J.J. Kasvi (nykyinen kansanedustaja, kirjoitti ennen nimeensä aina nimikirjaimet J.J.)
- Jukka Tapanimäki
- Petri Teittinen
- Jukka O. Kauppinen