Merzbow
Wikipedia
Merzbow on japanilaisen muusikon Masami Akitan (秋田 昌美, Akita Masami) (s. 1956) käyttämä nimi useilla kokeellisilla noise-levytyksillään. Hänen tuotantoonsa kuuluu suuri määrä CD-, LP- ja C-kasetti-julkaisuja ja Akita onkin yksi tärkeimmistä noise-artisteista.
Akita syntyi Tokiossa. Nuoruutensa aikana hän kuunteli psykedeelistä musiikkia, progressiivista rockia ja myöhemmin myös free jazzia, jotka kaikki ovat nähtävämmin jättäneet jälkensä Akitan musiikkiin.
Merzbowin aikainen tuotanto koostui lähinnä nauhaluupeista ja sitä verrataankin industrialin esi-isiin, kuten Throbbing Gristleen. Hän julkaisi musiikkiaan kaseteilla oman levy-yhtiönsä kautta, Lowest Music & Arts, joka perustettiin vuonna 1979.
Hän alkoi myöhemmin käyttämään enemmän elektronisia instrumentteja ja sähkökitaroita, mutta hänen musiikkinsa koostui yhä sellaisesta materiaalista, jota suurin osa ihmisistä pitäisi kohinana. Viime vuosina Merzbow on käyttänyt yhä enemmälti digitaalitekniikkaa musiikkinsa luomisessa.
Vuonna 2000 Extreme levy-yhtiö julkaisi Merzboxin, joka on 50 CD:n paketti Merzbowin levytyksiä, ja joista 20 olivat aikaisemmin julkaisemattomia. Paketti sisälsi myös rintanappeja, postikortteja, julisteita ja muita sekalaisia Merzbow-keräilykohteita. Materiaali on kuitenkin vain osa Merzbowin kokonaistuotannosta, joka koostuu valtavasta määrästä julkaistuja albumeja ja muita äänitteitä.
[muokkaa] Osittainen tuotanto
- Batztoutai With Memorial Gadgets (1986)
- Ecobondage (1987)
- Rainbow Electronics (1990)
- Rainbow Electronics II (1990)
- Venereology (1994)
- Music for Bondage Performances (1995)
- Music for Bondage Performances, vol 2 (1996)
- Oersted (1996)
- Pulse Demon (1996)
- Aqua Necromancer
- 1930 (1998)
- Tauromachine (1998)
- Doors Open at 8am (2000)
- Mazk (Live) (2001)
- Dharma (2001)
- Merzbeat (2002)
- Merzbird (2004)
- Sha Mo 3000 (2004)
- Partikel (2005)