Kumpuaminen
Wikipedia
Kumpuaminen on oseanografinen ilmiö, jossa tiheää, yleensä ravinnerikasta vettä kohoaa meren pintaa kohti. Kumpuamista tapahtuu yleensä rannikoiden läheisyydessä, mutta tuuli voi aiheuttaa kumpuamista myös keskemmällä valtamerta tai se voi liittyä merenpohjan topografiaan. Vastakkaista ilmiötä, jossa vesi painuu kohti pohjaa, kutsutaan painumiseksi.
Rannikon lähettyvillä tapahtuva kumpuaminen tunnetaan parhaiten ja siitä on ihmiselle eniten hyötyä kalastuksen kannalta. Kumpuaminen tuo pintaan ravinteikasta vettä, jonka perässä tulevat planktonia ravintonaan käyttävät merenelävät. Kumpuamista tapahtuu etenkin Perun, Arabianmeren ja Kalifornian rannikoilla sekä eteläisen Afrikan länsi- ja Uuden-Seelannin itärannikolla.
Avaintekijä rannikon lähellä tapahtuvassa kumpuamisessa on Coriolis-ilmiö, joka kääntää merivirtoja pohjoisella pallonpuoliskolla virtaussuunnasta oikealle ja eteläisellä vasemmalle. Kun tuuli puhaltaa rannikon suuntaisesti, Coriolis-ilmiö aiheuttaa joko rannikolta poispäin tai rannikkoa kohti suuntautuvan virtauksen, ns. Ekmanin kuljetusvirran. Jos vesi kulkeutuu rannikolta poispäin, sen korvaa syvemmältä nouseva tiheämpi vesi. Päinvastaisessa tapauksessa tapahtuu painumista.
Myös konvektio voi aiheuttaa veden nousemisen kohti pintaa, mutta tällöin ei tarkkaan ottaen ole kyse kumpuamisesta. Konvektiota tapahtuu myös muissa fluideissa, esimerkiksi Maan vaipan magmassa tai tähden plasmassa.
[muokkaa] Biologiset seuraukset
Kumpuaminen nostaa pintaan ravinteikasta vettä, jossa on runsaasti nitraatteja ja fosfaatteja, mikä johtaa yksisoluisten levien eli fytoplanktonin runsaaseen lisääntymiseen. Tämän vaikutus näkyy koko ravintoketjussa, jonka viimeinen lenkki plankton on. Esimerkiksi merenalaisen vuoren lähellä tapahtuvat merivirtojen poikkeamat voivat aiheuttaa paikallista kumpuamista, mikä näkyy eliörikkaana alueena keskellä muuten tuottamatonta valtamerta.
