Kosminen Kuutio
Wikipedia
Kosminen kuutio on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä suunnattoman, miltei rajattoman voimakas voimanlähde. Kuutio luodaan, kun tietynlainen voimakenttä muodostetaan kuution muotoon (tosin minkälainen geometrinen muoto käy).
Aikaisemmin uskottiin, että joka 32. vuosi ja neljäs kuukausi todellisuuteen avautuu aukko, joka täyttää Kuution miltei-rajattomilla energioilla. Tällöin kuutiota voidaan käyttää eräänlaisena Aladdinin lamppuna, joka täyttää omistajansa minkä tahansa toiveen tai halun. Kuutiot, joilla vaikuttaisi olevan osittaista omaa tietoisuutta, eivät voi vaikuttaa kuitenkaan sieluihin (vaikka mikäli omistajalla on tarpeeksi tahdonvoimaa, hän voi kumota tämänkin ongelman).
Viime vuosina Kosmisista Kuutioista on kuitenkin opittu enemmän. Kuution latautumisaika onkin ollut harhaluulo. Se voidaan ladata koska tahansa oikeilla välineillä. On myös selvitetty, että Kuutioiden energia on peräisin samasta ulottuvuudesta, missä Tuonpuoleisten rotu asuu. Tuonpuoleiset ovat kuitenkin omistautuneet muutokselle ja edistykselle, joten näin Kuutioiden toiveita toteuttava luonne on mahdollinen.
On ollut olemassa ainakin 3 oikeaa Kosmista Kuutiota Marvelin historiassa. Yksi luotiin Skrullien toimesta, yksi A.I.M:csin (Advanced Idea Mechanics) ja kolmas oli epäonnistuneen kokeen tulos, joka avasi aukon Tuonpuoleisten ulottuvuuteen. Tämä kolmas Kuutio luovutti samalla osan voimastaan suoraan miehelle nimeltään Owen Reece, josta tuli myöhemmin Molekyylimies. Suurin osa voimasta manifestoitui itsensä Tuonpuoleisen hahmossa.
Koska Kuutiot koostuvat osittain ajattelevasta ja tuntevasta energiasta, ne kehittyvät ajan saatossa Kuutio-olomuodosta humanoidimpaan muotoon. Tällaisia kehittyneitä Kuutioita ovat mm. Maailmojen Muokkaaja (syntyi Skrullien Kuutiosta) ja Kubik (A.I.M:csin Kuutio). Tuonpuoleinen hyväksyi kohtalonsa ja muuttui takaisin Kuutio-olomuotoon ja synnytti uuden universumin.
[muokkaa] Triviaa
Amerikkalaisessa JLA/Avengers yhteisseikkailussa selvisi, että Vihreä Lyhdyn sormus voidaan ladata suoraan Kosmisesta Kuutiosta.