Kongon kuningaskunta

Wikipedia

Kongon kuningaskunta oli kongo-kansan muodostama valtio Länsi-Afrikassa 1300-luvulta 1800-luvulle. Maantieteellisesti kuningaskunta sijoittui Kongo-joen alajuoksun varrelle. Laajimmillaan sen alue ulottui pohjoisessa Oguwe-joelle (nykyisin Gabonissa), etelässä Kwanza-joelle (Angolassa), lännessä Atlantin valtamerelle ja idässä Kwango-joelle (Kongon demokraattisessa tasavallassa). Kuningas piti hovia Mbanza Kongon kaupungissa, joka nimettiin myöhemmin São Salvadoriksi kuningas Álvaro I:n eurooppalaistamistoimien aikana.

[muokkaa] Historia

Kongon kuningaskunnan varhaishistoriasta on vähän arkeologista tietoa, mutta se tiedetään, että Kongo-joen alajuoksulla on ollut järjestäytynyttä asutusta 1100-luvulta lähtien. Alueella toimi pieniä kaupunkivaltioita, joista kaksi, Mpemba ja Mbata, yhdistyivät 1300-luvun lopulla. Liiton vallanperijä Nimi ya Lukeni perusti Kongon kuningaskunnan, kun hän valloitti Mbanza Kongon kaupungin ja siirsi pääkaupungin sinne noin vuonna 1400. Hänen seuraajansa laajensivat kuningaskuntaa liittämällä siihen maakunniksi naapuroivia kuningaskuntia sekä rauhanomaisesti että valloitussodilla.

Ennen eurooppalaisten tuloa Kongon kuningaskunta oli kehittynyt valtio kauppareittien kohtaamispisteessä. Luonnonvarojen ja norsunluun lisäksi kuningaskunnassa valmistettiin ja kaupattiin kuparista ja raudasta valmistettuja tavaroita, raffiakankaita ja keramiikkaa. Kuitenkin tärkeimmät elinkeinot olivat maanviljely ja metsästys. Väestön enemmistö puhui kongon kieltä ja kielen yksinkertaisempi muoto kituba oli saanut alkunsa, kun kongot kävivät kauppaa muiden kansojen kanssa.

Portugalilainen tutkimusmatkailija Diogo Cão saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Kongoon 1482-1483. Kuningas Nzinga Nkuwu päätti omaksua kristinuskon ja hän otti hallitsijanimekseen João I. Hänen seuraajansa Afonso I vahvisti kristinuskon asemaa valtion uskontona, jossa yhdistyivät paikalliset uskomukset ja eurooppalainen kristillisyys. Orjakauppaa käytiin Kongossa jo ennen eurooppalaisten tuloa, mutta se koski sotavankeja ja orjina syntyneitä. Eurooppalaiset sen sijaan ottivat orjiksi ketä tahansa, millä oli enemmän ja vähemmän tuhoisa vaikutus Kongon väestöön eri aikoina.

1500-luvun lopulla portugalilaiset auttoivat kuningas Álvaro I:stä kukistamaan maan itäosassa virinneen kapinan. Vastalahjana hän antoi portugalilaisille luvan perustaa siirtokunnan Luandaan, Angolaan. Ajan myötä portugalilaiset laajensivat siirtokuntaansa ja alkoivat esittää aluevaatimuksia myös Kongolle, jotka koskivat Luandan saarta ja Mbwilan maakuntaa. 1665 tilanne kärjistyi sodaksi, jossa Portugalin joukot löivät Kongon Mbwilan taistelussa. Myös Kongon kuningas Antonio I sai surmansa ja vallanperimyskiistat johtivat sisällissotaan. Portugali yritti hyötyä siitä, mutta sen joukot kärsivät tappion Kitombon taistelussa 1670, mikä pakotti sen luopumaan vaateistaan kahdeksi sadaksi vuodeksi.

Jatkuvat vallanperimyskiistat leimasivat Kongon kuningaskunnan myöhempää historiaa. Joka tapauksessa se oli olemassa valtiona aina 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka, jolloin Ranska ja Belgia alkoivat muodostaa siirtoimaitaan alueella. Kongon kuningaskunta lakkasi olemasta, kun sen alue jaettiin Portugalin, Ranskan ja Belgian kesken Berliinin konferenssissa 1884-1885.

[muokkaa] Hallinto

Kongo oli keskushallinnollinen kuningaskunta. Valtion keskus oli pääkaupunki Mbanza Kongo, joka oli suurkaupunki aikansa mittakaavassa. Muuten valtio oli melko harvaan asuttu, mikä edesauttoi vallan keskittämistä pääkaupunkiin.

Kuningaskuntaan kuului kuusi varsinaista maakuntaa: Mbamba, Mpangu, Mbata, Mpemba, Nsundi ja Soyo. Lisäksi kuningas oli ainakin nimellisesti Kongo-joen pohjoispuolella sijaitsevien alueiden Vungun, Kakongon ja Ngoyon sekä etelässä kimbundujen alueella sijaitsevien Matamban ja Ndongon valtias. Kuninkaalla oli valta nimittää ja erottaa maakuntien käskynhaltijoita ja muita virkamiehiä.

[muokkaa] Uskonto

Katolinen kristinusko oli ainakin aatelisten uskonto Kongon kuningaskunnassa ja valtio tuki sitä verovaroin. Kuitenkin papistosta oli puutetta ja uskonnollinen kasvatus oli paljolti kouluopettajien vastuulla. Paikallisten uskontojen piirteitä sekoittui kristinuskoon ja joitakin paikallisia merkkihenkilöitä alettiin palvoa pyhimyksinä ilman Vatikaanin hyväksyntää.

Merkittävä uskonnollinen tapahtuma sattui 1700-luvun alussa, kun sisällissodan repiessä maata Dona Beatriz eli Kimpa Vita yritti yhdistää maan uskonnollisen johdatuksen voimalla. Hän sai tuekseen tuhansien ihmisten muodostaman kansanjoukon marssiessaan pääkaupunkiin, joka oli hylätty taistelujen melskeissä. Kuninkaaksi nouseva Pedro IV kuitenkin vangitutti hänet ja asetti syytteeseen noituudesta. Kimpa Vita poltettiin roviolla 1706.