Kolmivaihevirta

Wikipedia

Kolmivaihevirta on yksi vaihtovirran muoto. Kolmessa vierekkäisessä johtimessa on sinimuotoinen, samantaajuinen ja yhtä suuri jännite. Jännitteiden välillä on 1/3 jakson (120°) vaihe-erot, jolloin käytettävissä oleva teho on koko ajan yhtä suuri. Kolmivaihevirtaa käytetään yleisesti, erityisesti voimansiirrossa, sillä vakiotehon käytöstä on joitakin käytännön etuja.

Kolmea vaihetta merkitään nykyään sähköjärjestelmässä tunnuksilla L1, L2 ja L3. Aikaisemmat merkinnät vaiheille olivat R, S ja T. Vaihejohtimien tunnusvärinä on yleisesti ruskea ja musta. Sähköjärjestelmän nollaa merkitään N:llä (tunnusväri sininen, vanhoissa asennuksissa harmaa, valkoinen tai vaaleansininen) ja suojamaata PE:llä (tunnusväri kelta-vihreä).

Vaiheen ja nollan välistä jännitettä kutsutaan vaihejännitteeksi, joka Suomen pienjänniteverkossa on 230V. Vaiheiden välistä jännitettä kutsutaan pääjännitteeksi (Suomen pienjänniteverkossa 400V).

Keski-Euroopassa, erityisesti ranskankielisessä Belgiassa, on edelleen käytössä kolmivaihejärjestelmiä, jossa 230 V saadaan kahden vaihejohtimen väliltä. Tällöin mm. pistorasioiden molemmissa koskettimissa on hengenvaarallinen (noin 130 V) jännite maahan verrattuna. Tämän vuoksi tällaisessa järjestelmässä olevissa nykyaikaisissa asennuksissa kaikki johdonsuojakytkimet katkaisevat molemmat johtimet (ranskaksi disjoncteur bipolaire). Lisäksi ns. differentiaalisuoja kytkee sähköt pois mikäli kyseisten kahden vaiheen välillä on virtaero. Tyypillisesti suoja laukeaa 30 milliamperin erosta. Virtaero merkitsee että järjestelmässä on jossain vaiheen ja maan välinen virtapiiri, eli ongelmatilanne. Suomessa näitä kytkimiä kutsutaan myös vikavirtasuojiksi.