Keramiikka
Wikipedia
Keramiikka tarkoittaa korkeassa lämpötilassa poltettuja saviesineitä ja -astioita. Poltettaessa saven mikroskooppisten osasten väliin jäänyt kidevesi poistuu, eikä savi enää liukene veteen. Keraamisia astioita on valmistettu jo vuosituhansien ajan. Aluksi valmistaminen on ollut pelkästään käsityötä, mutta varsin nopeasti kehitettiin erilaisia apuvälineita kuten dreija. Keramiikan tekeminen alkoi muistuttaa puoliteollista valmistusta jo antiikin Kreikassa ja varsinkin Roomassa. Nykyisin keramiikka on edelleen teollisesti valmistettuna osa arkipäivän käyttöesineistöä, mutta toisaalta myös osa arvostettua taidekäsityöläisyyttä. Materiaalina posliini on hyvin lähellä keramiikkaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Keramiikan valmistus
Keramiikan valmistaminen voidaan jakaa neljään päävaiheeseen; savimassan valmistamiseen, astian tai esineen muotoilemiseen, polttamiseen ja jälkikäsittelyyn, johon kuuluu mm. lasittaminen.
Savi on luonnossa esiintyvä materiaali. Esimerkiksi pellolta löytyvästä punasavesta (polttamattomana siniharmaata) voi puhdistamisen ja muokkaamisen jälkeen valmistaa esineitä. Nykyään käytetty savi on kuitenkin teollisesti muokattua. Joko luontainen savi on käsitelty niin, että sen kosteus ja rakenne ovat tasaisia tai savi on valmistettu jauhetuista raaka-aineista. Savilaatujen kemiallinen koostumus vaihtelee, mikä tekee niistä erilaisia työstettäviä ja vaikuttaa ulkonäköön. Saven karkeus puolestaan vaikuttaa sen kestävyyteen.
Keramiikan harrastajalla on useimmiten käytössään valmiina ostettua savea. Se ei vaadi kuin jonkin verran vaivaamista ennen muovaamisen aloittamista. Vaivaamisen tarkoituksena on poistaa savessa mahdollisesti olevaa ilmaa ja notkistaa savea, joka on voinut seistä kuukausia varastoituna ennen käyttöä.
Keramiikan valmistustekniikoita on lukuisia. Yksinkertaisin lienee savenkappaleen muovaaminen käsin painelemalla ja puristelemalla haluttuun muotoon. Tällä tavoin voidaan valmistaa pienikokoisia esineitä. Isommat täytyy rakentaa osissa, jolloin savenpaloja pitää liittää yhteen. Tätä varten on erilaisia tekniikoita kuten makkaratekniikka tai levytekniikka. Ensimmäisessä astia rakennetaan lisäämällä savimakkaroita toistensa päälle kunnes halutun kokoinen ja muotoinen astia on valmis. Levytekniikassa puolestaan valmistetaan savilevy josta leikataan paloja jotka liitetään yhteen. Molemmissa tekniikoissa on riskinä saumojen irtoaminen astian kuivuessa tai saumoihin jääneiden ilmakuplien laajeneminen polton yhteydessä, mikä voi rikkoa esineen. Savipalojen liittäminen pitää siis tehdä erityisen huolellisesti.
Yksi valmistustekniikka on kompakti lähestymistapa. Savi muotoillaan valmiiksi tulevan esineen näköiseksi ja siitä taotaan ilmakuplat pois. Muotoilun ja saven jäykistymisen jälkeen työstettävä esine ontonnetaan kaivamalla ylimääräinen savimassa pois. Ontonnuksessa on huomioitava, että saviseinämät ovat riittävän ohuita, ja tasapaksuisia eri puolilta, jotta poltossa esine ei räjähdä uunissa, tai muutoin vaurioidu.
Tunnetuin saven muotoilemistapa lienee dreijaaminen.
Savea voidaan myös valaa. Se tapahtuu esimerkiksi kaatamalla savilietettä (hyvin vetistä savea) kipsimuottiin. Muotin imiessä lietteestä kosteutta, muodostuu muotin sisälle haluttu esine. Seinämien muodostuttua tarpeeksi paksuiksi, voidaan ylimääräinen saviliete kaataa ulos muotista. Kuivuessaan kutistuva saviesine saadaan irrotetuksi muotista. Muotin valmistaminen ja valaminen vaativat suurta ammattitaitoa. Siten on kuitenkin mahdollista valmistaa nopeasti paljon tasakokoisia ja -laatuisia esineitä, mikä tekee valamisesta suosittua teollisessa valmistuksessa.
Muotoiltua astiaa voidaan koristella lukuisin eri tavoin ennen sen kuivumista. Pintaa voidaan kuvioda työkaluilla, sitä voidaan kaivertaa tai leimata, kiillottaa tai pintaan voidaan liittää savesta tehtyjä erillisiä koristeita. Pintaan voidaan myös maalata väripigmenteillä tai värillisillä savilietteillä.
Ennen polttamista valmiiksi muotoillut astian on annettava kuivua. Veden haihtuminen savesta kestää olosuhteista riippuen parista päivästä viikkoon. Kuivuessaan astia kovettuu, mutta pysyy edelleen hauraana ja muuttuu kostuessaan uudelleen muovattavaksi saveksi. Kuivuminen aihettaa myös kutistumista, joka voi savilaadusta riipuen olla jopa 20% alkuperäisestä koosta.
Saven polttaminen tapahtuu nykyisin uunissa, joka lämmitetaan useimmiten sähköllä. Myös kaasu- ja puu-uuneja käytetään. Polttamisen tarkoituksena on saven muuttuminen kovaksi ja vettä kestäväksi. Eri savilaadut vaativat erilaisen polttolämpötilan. Esimerkiksi kotimainen punasavi poltetaan noin 950 Celsius-asteen lämpötilassa ja kivitavara-savilaatu noin 1280 asteessa. Erilainen lämmön tarve johtuu savien kemiallisesta koostumuksesta. Kivitavara muuttuu poltettaessa hyvin tiiviiksi ja pitää vettä jopa lasittamattomana. Punasavi puolestaan pysyy huokoisena ja päästää hitaasti vettä lävitseen. Jos savea kuumennetaan liikaa, mikä tarkoittaa muutamia asteita yli varsinaisen polttolämpötilan, savi muuttuu veteläksi ja sulaa lasimaiseksi.
Yleensä saviesineet poltetaan kaksi kertaa. Ensin on ns. raakapoltto, joka on lämpötilaltaan hieman lopullista lasituspolttoa matalampi. Sen jälkeen esine voidaan lasittaa, eli pinnoittaa se veteen sekoitetulla lasiteaineella. Lasitteena käytetään aineita, joilla on hieman saven polttolämpötilaa alhaisempi sulamispiste, jolloin lasite poltettaessa sulaa esineen pintaan ja muodostaa tasaisen pinnan. Lasittamisen tarkoituksena on esineen koristelu esimerkiksi sisältäessään väriaineita ja toisaalta astian vedenkestävyyden parantaminen.
Lasittamisen lisäksi saviesineitä voidaan käsitellä muilla pinnoitteilla, joilla saadaan erilaisia vaikutuksia ulkonäköön. Patinoinnilla voidaan saada vanhan näköinen pinta tai maidolla käsittelemällä kiiltoa lasittamattomaan pintaan.
[muokkaa] Keramiikka harrastuksena
Monessa työväenopistossa tai kansalaisopistossassa on mahdollisuus opetella keramiikan käsittelyä. Kuka tahansa osaa muotoilla savea, mutta sen muokkaamisessa riittää myös haastetta vuosikymmeniksi. Erilaisia tekniikoita on paljon ja saven käyttäytymisen opettelun jälkeen voi siirtyä haastavampiin kuten dreijan käytön opetteluun. Koska harrastus on ajoittain melko sotkuista, tilaa vievää ja vaatii isokokoisia laitteita kuten dreijan tai polttouunin, harrastaminen ryhmässä tai opistossa on suositeltavaa.
