Kankkulan kaivolla
Wikipedia
Kankkulan kaivolla oli suosittu radiohupailu joka pyöri Yleisradiossa vuosina 1958 - 1970. Sen luojat, käsikirjoittajat ja ohjaajat olivat yhtiön ajanvietetoimittajat Antero Alpola ja Aune Ala-Tuuhonen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rakenne
Kankkulan kaivolla -ohjelma kertoo Kankkula-nimisestä hämäläisestä maalaispaikkakunnasta, jonka keskuksena on kuuluisa Kankkulan kaivo. Sen jaksot ovat rakenteeltaan parodioita suorista radiolähetyksistä: ohjelman juontajana toimii Speakeriksi kutsuttu radiotoimittaja (Hannes Häyrinen), joka puhuu suoraan yleisölle ja kiertää haastattelemassa Kankkulan asukkaita. Tyypillisessä jaksossa Kankkulassa vietetään jotakin juhlaa, kuten juhannusta, elonkorjuuta tai vaikkapa maatalousnäyttelyä, ja Kankkulan asukkaat ovat kokoontuneet kaivolle juhlimaan. Ohjelman sketsit on puettu haastattelujen muotoon, joissa mikrofonin ääressä ovat tavallisesti Speaker ja joku kankkulalainen.
Kankkulan kaivolla -jakso koostui Speakerin alku- ja loppujuonnoista sekä 6-10 sketsistä, joiden välit täytettiin musiikilla. Vaikka jaksoissa oli yleensä jokin teema, niissä ei ollut varsinaista juonta, vaan kaikki sketsit olivat itsenäisiä. Ohjelmaa lähetettiin kesäisin 3-5 jakson verran; lisäksi talvella saattoi tulla erikoisjaksoja, joissa juhlittiin esimerkiksi joulua tai jäidenlähtöä. Antero Alpola piti hidasta tuotantotahtia tärkeänä tekijänä Kankkulan suosiossa ja pitkäikäisyydessä: kuuntelijat eivät kyllästyneet ohjelmaan, ja tekijöillä oli aikaa hioa ja kehitellä sketsejä.
[muokkaa] Hahmot
Kankkulan vakiohahmojen määrä nousi parhaimmillaan pariinkymmeneen. Kuhunkin hahmoon liittyi jokin teema, jota hänen haastatteluissaan yleensä käsiteltiin Seuraavassa on esitelty sarjan tunnetuimmat ja eniten esiintyneet hahmot sekä heidän keskeisimmät teemansa:
- Speaker (Hannes Häyrinen) - ohjelman juontaja, Yleisradion toimittaja joka tekee Kankkulasta suoraa radiolähetystä. Speaker on anonyymi hahmo, jonka persoonasta ja yksityiselämästä ei anneta tietoja, mutta josta voi lukea rivien välistä yhtä ja toista - että hän suhtautuu radiotyöhönsä kunnianhimoisesti, pitää useimpia kankkulalaisia rasittavina ja on kiinnostunut paikallisista kaunottarista.
- Tippavaaran vanha isäntä (Oke Tuuri) - 105-vuotias, pihisevällä äänellä puhuva ikivanhus, joka harrastaa pontikankeittoa. Speaker yrittää tavallisesti saada isännän kertomaan lapsuusmuistoja tai vanhan kansan tapoja, mutta tämä onnistuu kääntämään jokaisen keskustelun koskemaan pontikkaa.
- Neulasen Manta (Eija Inkeri) - suulas räätälin leski ja kukkakauppias.
- Synnöve Pullo (Mai-Britt Heljo) - muotitietoinen liikenainen, joka johti sarjan aikana useampaa yritystä, kuten mannekiinikoulua, konditoriaa ja kemikaliota. Speakerille Synnöve kiteytti veren vetävän häntä liike-elämään: "Aina pitää aloittaa uutta, kun vanhat yritykset menee konkkaan." Sketseissä Synnöve kertoo uusimmista liikehankkeistaan tai valistaa Speakeria ja kuulijoita viimeisistä muotivirtauksista.
- Kutuharjun Moose (Rauno Ketonen) - aikamiespoika joka toimii sekalaisissa kunnallisissa viroissa, kuten Kankkulan Rikos- ja taidemuseon intendenttinä, kunnallisten istutusten hoitajana tai patsaspuiston johtajana.
- Yleismies Jantunen (Kauko Kokkonen) - paikallinen keksijä, Kankkulan julkisen kulkuvälineen Puskabussin rakentaja ja kuljettaja. Jantus-sketseissä yleismies tavallisesti esittelee Speakerille höyrypäisiä keksintöjään tai esittelee Puskabussiin rakentamiaan outoja lisävarusteita.
- Ronskilan Hilkka (Hilkka Helinä) - paikkakunnan huonomaineinen kaunotar ja Matkustajakoti Sovun emäntä. Hilkan haastatteluissa kuullaan matkustajakodin kuulumisia ja uusia juonia asiakkaiden hankkimiseksi. Samalla Speakerin ja Hilkan välillä on pysyvää eroottista jännitettä, ja rivien välistä annetaan ymmärtää että kaksikolla on jonkinlainen puolisopimaton suhde.
- ornitologi Sylfred Huila (Mauno Hyvönen) - lintutieteilijä ja luonnonystävä.
- Holger Lehmänen (Matti Aulos) - Kankkulan nuori vihainen mies (ikä 50 v.) ja Rautalankatrio Räminän johtaja. Yleinen vastarannankiiski, joka kieltäytyy esiitymästä orkestereineen kun sitä toivotaan (mitä tapahtuu harvoin) ja tuppautuu väkisin esiintymään kun sitä ei kukaan toivo (mitä tapahtuu usein).
Antero Alpola ja Aune Ala-Tuuhonen noudattivat tiukkaa työnjakoa sarjaa tehdessään. Kummallakin kirjoittajalla oli omat hahmonsa joille he kirjoittivat sketsejä, eikä toisen kirjoittajan hahmo koskaan esiintynyt toisen sketsissä. Ainoastaan Speakerin alku- ja loppujuonnot kirjoitettiin yhteistyönä. Ala-Tuuhosen hahmoja olivat edellä mainituista Tippavaaran isäntä, Neulasen Manta, Synnöve Pullo ja Kutuharjun Moose, Alpolan taas yleismies Jantunen, Ronskilan Hilkka, Sylfred Huila ja Holger Lehmänen.
[muokkaa] Tyyli
Kankkulan kaivolla -ohjelman huumori oli puhtaasti kielellistä. Jaksot koostuivat sarjasta haastatteluja, joissa Speaker ja haastateltava seisoivat mikrofonin ääressä. Fyysinen toiminta oli äärimmäisen harvinaista, eikä edes äänitehosteita käytetty kuin poikkeustapauksissa (vaikka sarjan toinen luoja Aune Ala-Tuuhonen oli aloittanut uransa kuunnelmien tehosteteknikkona). Näin kaikki huumori kumpusi haastattelijan ja kulloisenkin haastateltavan välisestä vuoropuhelusta.
Ohjelman keskeinen huumorinlähde oli Speakerin ja kankkulalaisten vastakkainasettelu. Speaker oli parodia jäykästä ja virallisesta reportterityypistä, joka hallitsi Yleisradion kanavia tuohon aikaan. Hän puhui huoliteltua kirjakieltä ja höysti juontojaan lennokkailla kielikuvilla, aforismeilla ja runonsäkeillä. Speakerin pyrkimyksenä oli tehdä tervehenkistä ja sivistävää radio-ohjelmaa. Vastapainona Kankkulan vakaa kansa puhui kansanomaisesti ja murteellisesti, hahmojen äänet olivat karrikoituja ja useilla oli myös jonkinlainen puhevika tai persoonallinen ääntämistapa (Tippavaaran isäntä pihisi, Sylfred Huila sössötti, Synnöve Pullolla oli muodikas ässävika, Neulasen Manta äänsi n-kirjaimen liiotellusti, yleismies Jantunen puhui hampaidensa välistä). Kankkulalaiset myös pilasivat Speakerin pyrkimykset arvokkaan ohjelman tekemiseen ryhtymällä haastattelussa puhumaan asian vierestä, kertomalla sopimattomia juttuja tai panettelemalla toisiaan. Tämä sai Speakerin säännöllisesti sekaantumaan konsepteissaan ja keskeyttämään haastateltavansa.
Kuuluisin esimerkki edellä kuvatusta on Tippavaaran isäntä. Sarjan alkupuolella Speaker suhtautui 105-vuotiaaseen isäntään kunnioittavasti ja yritti saada tätä kertomaan vanhan kansan perinnetapoja tai muistelmia lapsuudestaan. Isäntä oli kuitenkin kiinnostunut puhumaan vain pontikasta ja Perheyhtiönsä asioista, ja onnistui vääjäämättömästi kääntämään jokaisen keskustelun koskemaan alkoholia. Rivien välistä kuulijoille kävi myös ilmi, että isäntä oli pontikkabisneksensä tähden joutunut kahnauksiin lain kanssa: hän oli istunut vankilassa ja menettänyt kansalaisluottamuksensa useita kertoja, ja nimismiehen pakoilu muodosti suuren osan hänen elämästään. Speaker puolestaan taisteli palauttaakseen keskustelun takaisin soveliaille alueille ja estääkseen isäntää lausumaan "kiellettyjä" sanoja ääneen radiossa. Sarjan loppupuolella Speaker oli jo oppinut isännän tavat ja pyrki kokonaan estämään tämän pääsyn mikrofonin ääneen, tavallisesti huonoin tuloksin.
Tippavaaran isäntä oli Kankkulan kaivon uskaliain hahmo, sillä alkoholi oli sodan jälkeisessä Yleisradiossa tabuaihe. Isännän hahmosta kuitenkin muodostui nopeasti ohjelman keulakuva ja yleisön suuri suosikki. Aune Ala-Tuuhonen mainitsi myöhemmin, ettei hän aina olisi viitsinyt kirjoittaa niin paljon Tippavaara-sketsejä, mutta että kuulijat pettyivät jollei isäntä esiintynyt joka jaksossa. Oke Tuuri esiintyi televisiossa ja keikkaili Tippavaaran isäntänä, ja jopa levytti isännän pihisevällä äänellä humoristisia iskelmiä (kuten vanhan englantilaisen laulun It's a Long Way to Tipperary Aune Ala-Tuuhosen suomennoksena Pitkä matka on Tippavaaraan). Myös paheksuvia reaktioita esiintyi: Kansalaisjärjestöjen Raittiustoiminnan Keskusliitto lähetti 1960 Yleisradiolle kirjeen, jossa vaadittiin Tippavaaran isännän poistamista radiosta. Valituksen mukaan isännän hahmon kautta kuvattiin ryypiskelyä ja moraalitonta elämää ihannoivassa valossa ja siten heikennettiin "kansalaiskuria". Yleisradion ohjelmaneuvosto ei kuitenkaan puuttunut Kankkulan kaivon sisältöön ja antoi julkisuuteen kieli poskessa tehdyn julkilausuman, jonka mukaan ohjelma sisälsi 96-prosenttisesti muuta kuin Tippavaaran isännän esiintymistä.
[muokkaa] Humppa
Antero Alpola, joka huolehti sarjan musiikista, halusi höystää sketsien välejä nostalgisilla 1930-luvun iskelmillä. Hänen aloitteestaan Dallapén entinen pianisti Asser Fagerström kokosi yhteen joukon vanhoja iskelmämuusikoita ja muodosti heistä sarjan studio-orkesterin. Muusikot soittivat pääasiassa nopeita foxtoteja, mutta myös tarvittaessa muita musiikinlajeja kuten valsseja tai tangoja. Kokoonpano ristittiin "Humppa-humppa-orkesteri Pumppu-Veikoiksi". Sana "humppa" oli ilmeisesti Alpolan keksintöä ja johdettu onomatopoeettisesti tuuban äänestä.
Kuuntelijat ihastuivat nopeasti Pumppu-Veikkoihin ja levykaupoista alettiin kysellä yhtyeen levyjä. Samalla orkesterin soittamia nopeita fokseja alettiin kutsua "humppamusiikiksi". Saamansa suosion vuoksi orkesteri alkoi esiintyä ja tehdä levyjä nimellä Humppa-Veikot, mikä laukaisi suuren humppavillityksen.
Sarjassa esiintyi myös muutamia muita kokoonpanoja. Holger Lehmäsen Rautalankatrio Räminää johti todellisuudessa Pumppu-Veikkojen kitaristi Ingmar Englund, ja trion musiikki koostui rämisevistä fokseista. Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että 1960-luvun alussa Suomen vallannutta sähkökitaramusiikkia ryhdyttiin kutsumaan rautalankamusiikiksi. Koska Rautalankatrio Räminä esiintyi Kankkulassa ensimmäisen kerran jo vuonna 1960, on arveltu, että suositussa radiohupailussa esiintynyt trio olisi tartuttanut nimensä koko rautalankavillitykseen. Näin ollen Antero Alpola olisi keksinyt kahden aikansa suosituimman musiikkityylin nimet: humpan ja rautalangan. Myös Holger Lehmänen näytti tiedostaneen tämän, sillä hän julisti myöhemmin 1960-luvulla että Räminä on "Suomen ensimmäinen rautalankayhtye ja olosuhteisiin nähden paras!".
[muokkaa] Katso myös
- Kankkulan kaivolla (elokuva) (Suomen Filmiteollisuus, 1960)
[muokkaa] Lähteet
- Paavo Oinonen: Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945-1964. SKS 2004.
