Johann Nikolaus Forkel
Wikipedia
Johann Nikolaus Forkel (Meeder, 22. helmikuuta, 1749 – Göttingen, 20. maaliskuuta, 1818), oli saksalainen urkuri, säveltäjä ja musiikkitieteilijä. Forkelia pidetään modernin musiikkitieteen isänä. Hänen lukuiset sävellyksensä eivät ole saavuttaneet laajaa suosiota.
Forkel syntyi suutarin pojaksi Meederin kylässä lähellä Coburgin kaupunkia. Hänen varhaisesta musiikkikoulutuksestaan ja erityisesti piano-opinnoistaan vastasi kaupungin kanttori, Johann Heinrich Schulthesius. Teini-ikäisenä hän toimi kuorolaisena Lüneburgissa samalla kun hän opiskeli Göttingenin yliopistossa oikeustiedettä. Forkel toimi yliopistossa yli 50 vuotta lukuisissa tehtävissä, muun muassa musiikin teorian opettajana, urkurina ja lopulta koko musiikinopetuksen johtajana.
Forkelia pidetään usein modernin musiikkitieteen ja musiikinhistorian isänä, koska hän alkoi ensimmäisenä käyttää alalla tiukkoja akateemisia tutkimusmenetelmiä ja vaatimuksia. Hänen vuosien saatossa keräämänsä yksityiskirjasto muodostaa nykyisin tärkeän osan Berliinin kuninkaallisen kirjaston kokoelmaa.
Forkel oli Johann Sebastian Bachin suuri ihailija ja hän kirjoitti ensimmäisen Bachin elämäkerran vuonna 1802. Nykyisin elämäkertaa pidetään arvokkaana lähteenä, koska Forkelin oli mahdollista keskustella Bachin poikien Carl Philipp Emanuelin ja Wilhelm Friedemannin kanssa, joilta hän onnistui keräämään paljon tietoa, joka muutoin olisi kadonnut.
Muita merkittäviä Forkelin kirjoja ovat:
