Jahve

Wikipedia

Jahve- ja Jehova-sanoilla viitataan lähinnä juutalaisuuden, mutta myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalisten uskontojen – kristittyjen ja islaminuskoisten – jumalaan. Nimi merkitsee ”minä olen se, joka minä olen”, ja se on hepreankielen verbin ha·wah´ ’tulla [joksikin]’ imperfektiivinen kausatiivimuoto; ’hän saattaa tulemaan [joksikin]’.

Uskontojen seuraajat eivät välttämättä miellä jumalkäsitystä yhteneväiseksi jumaluusopin dogmatiikan poikkeavuuden takia, mutta valtaosa nykyteologeista hyväksyy seemiläisten uskontojen Jumalan olevan yhteistä perua. Uskontoja yhdistävät myös profeetat, joiden kautta Jumala ilmoittaa itsestään, ja kristinuskon ja juutalaisuuden tapauksessa pyhät kirjoitukset (Vanha testamentti).

Poikkeavin käsitys Jahvesta on luultavasti kristityillä, ja kristinuskon kolminaisuusopin takia juutalais- ja muslimikirjanoppineet eivät aina hyväksy täysin kristinuskon luokittelua yksijumaliseksi uskonnoksi. Kristinuskosta poiketen juutalaisuus ja islaminusko ovat molemmat pohjimmiltaan lakiuskontoja, mikä vaikuttaa myös jumaluuden olemukseen jyrkempänä ja mustavalkoisempana olentona.

[muokkaa] Alkuperä

Jahve on Jumalan nimi hepreankielisessä Tanakhissa, joka on pääpiirteittäin sama kuin kristittyjen Vanha testamentti. Heprea on alkuperältään konsonanttikirjoitusta, ja Jumalan nimen muodostaa tetragrammi JHWH (יהוה). Hepreankielinen Vanha Testamentti on säilynyt parhaiten niin sanotussa masoreettisessa tekstissä, jonka pohjalta useimmat tekstikriittiset laitokset on tehty. Masoreettisessa tekstissä konsonanttiteksti on vokalisoitu apumerkeillä, jotta oikea ääntäminen olisi säilynyt.

Tetragrammin JHWH alkuperäisestä ääntämisestä ja vokalisoinnista ei kuitenkaan olla varmoja. Kymmenessä käskyssä on muun muassa kielto käyttää arvottomalla tavalla Jumalan nimeä. Tämä kielto alettiin jossain vaiheessa ymmärtää niin, ettei nimeä saisi lausua. Tämän vuoksi juutalaisessa perinteessä nimeä lakattiin käyttämästä eikä ole varmaa tietoa sen lausumistavasta. Tetragrammi JHWH esiintyy kuitenkin pelkästään Raamatun heprealaisissa kirjotuksissa 6 973 kertaa, mikä osoittaa että alun perin sitä käytettiin paljonkin.

Tekstejä luettaessa tetragrammin paikalla oli yleensä tapana lausua ha'Šem (nimi), adonai (Herra) tai elohim (jumala). Masoreettisessa tekstissä tetragrammi onkin yleensä vokalisoitu jonkin näiden kolmen sanan vokaaleilla sen mukaan, mikä niistä oli tarkoitus lausua tetragrammin kohdalla. Näin on syntynyt kolme eri tapaa vokalisoida tetragrammi. Lausuttaessa ha'Šem tetragrammi vokalisoituu JeHWaH; lausuttaessa adonai tetragrammi vokalisoituu JeHoWaH (a-kirjaimen muuttuminen e-kirjaimeksi johtuu heprean kielen normaaleista ääntämissäännöistä: konsonantti J ei voi saada samanlaista vokaalimerkkiä kuin sanan adonai alussa oleva konsonantti alef voi saada); lausuttaessa elohim tetragrammi vokalisoituu JeHoWiH. Kaikista näistä vokalisoinneista on esimerkkejä masoreettisessa tekstissä, mutta JeHoWaH (Herra) on niistä yleisin.

Nykyisissä käännöksissä on yleensä noudatettu masoreettien lukutapaa ja käännetty tetragrammi sanoilla Herra tai Jumala. Muotoa Jahve on suomalaisessa uudessa raamatunkäännöksessä käytetty kohdassa 2. Moos 3:14–15, jossa Jumala ilmoittaa nimekseen "minä olen se joka olen", hepreaksi ehje ašer ehje. Tetragrammi muistuttaakin heprean olla-verbiä "haja", konsonantein merkittynä HJH.

Tetragrammin muoto Jahve on niin sanottu valistunut arvaus. Se perustuu lähinnä hyvin varhaisiin Vanhan testamentin käännöksiin ja juutalaisuuden ulkopuolella säilyneisiin ääntämistä kuvaaviin lähteisiin. Kiistatonta on lähinnä Jumalan nimen tetragrammi ja se, että masoreettisen tekstin vokalisointi ei kuvaa alkuperäistä ääntämistä. Masoreettien tekstissä tetragrammiin on sijoitettu toisen sanan vokaalit.

Jehovan todistajat käyttävät Jumalasta nimeä Jehova.