Jack Bruce
Wikipedia
Jack Bruce (s. 14. toukokuuta 1943) on brittiläinen rock- ja jazz-muusikko, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä bassokitaran soittajista. Bruce on myös laulaja ja sellisti.
Bruce nousi maineeseen Graham Bond Organization -nimisen yhtyeen jäsenenä 1960-luvun puolivälissä. Bruce riitaantui yhtyeen rumpalin Ginger Bakerin kanssa. Bruce ja Baker päätyivät kuitenkin uudestaan samaan yhtyeeseen jo vuonna 1966, jolloin he muodostivat yhdessä kitaristi Eric Claptonin kanssa Creamin. Yhtyeen nimi viittasi näiden kolmen virtuoosimaisen soittajan asemaan brittimuusikoiden "kermana".
Bruce toimi yhtyeen ensisijaisena laulajana ja sävelsi monia sen tärkeimmistä kappaleista - esimerkkeinä mainittakoon "I Feel Free"', "White Room", "SWLABR"' ja Claptonin kanssa sävelletty "Sunshine of your Love". Kaikkien mainittujen kappaleiden sanoitukset on tehty yhdessä runoilija Peter Brownin kanssa.
Cream saavutti sekä arvostelumenestystä että suuren yleisönsuosion. Brucen ja Ginger Bakerin välit kuitenkin kiristyivät pian uudestaan ja yhtye lopetti toimintansa jo vuonna 1968.
Jack Bruce jatkoi uraansa julkaisten useita soololevyjä. Songs For A Tailor (1969) sisälsi kappaleen "Theme For An Imaginary Western", joka on muodostunut pienimuotoiseksi rock-klassikoksi varsinkin Mountain-yhtyeen versiona. Mountain-kitaristi Leslie West ja Bruce työskentelivät 1970-luvun alussa jonkin aikaa yhdessä West, Bruce and Laing -kokoonpanossa.
Brucen sooloura on jatkunut 2000-luvulle saakka, mutta Creamin vertaiseen menestykseen hän ei ole enää yltänyt. Vuonna 2005 Jack Bruce esiintyi Creamin riveissä comeback-konserttien sarjassa.