Itäkeskus (kauppakeskus)
Wikipedia
Itäkeskus on kauppakeskus, joka sijaitsee Itä-Helsingissä Itäkeskuksen osa-alueella Kehä I:n ja Itäväylän risteyksessä. Sen vuokrattava pinta-ala on 96 300 neliömetriä ja sen kokonais pinta-ala yli 100 000 neliömetriä, mikä tekee siitä Pohjoismaiden toiseksi suurimman kauppakeskuksen. Myymälöitä ja ravintoloita on yhteensä 240, parkkipaikkoja noin 3 000 ja lisäksi kauppakeskuksessa on elokuvateatteri. Metrolla pääsee suoraan kauppakeskuksen sisäänkäyntiin Helsingin keskustasta päin tultaessa, Vuosaaresta ja Mellunmäestä tultaessa kuljetaan toriaukion kautta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Itäkeskuksen ensimmäinen vaihe valmistui syksyllä 1984 aluetta palvelleen Puotinharjun Puhoksen ostoskeskuksen läheisyyteen. Nykyisin Pasaasiksi nimetty osa oli pinta-alaltaan 22 000 neliömetriä ja siinä oli 41 liikettä, kuten Anttila, Maxi, Pukeva ja Seppälä. Pian avajaisten jälkeen alettiin suunnitella laajennusta, joka valmistui vanhan osan uudistuksen kanssa viiden arkkitehtitoimiston suunnittelemana syyskuussa 1992. Laajennuksen myötä kauppakeskuksen pinta-ala moninkertaistui 85 000 neliömetriin, uusiksi vuokralaisiksi tulivat muun muassa Stockmannin ja Sokoksen tavaratalot ja liikkeiden kokonaismäärä kasvoi kahteensataan, jolloin Itäkeskuksesta tuli Pohjoismaiden suurin kauppojen keskittymä. Kauppakeskuksen Kehä I:n puoleiseen päätyyn alettiin suunnitella uutta laajennusta 1990-luvun lopussa. Piazzaksi nimetty laajennusosa avattiin syyskuussa 2001, jolloin kauppakeskus saavutti nykyiset mittansa.
[muokkaa] Omistus
Itäkeskuksen laajennusvaihetta rahoitti 1980-luvun lopussa Säästöpankkien-Keskus-Osakepankki (SKOP). SKOPin jouduttua Suomen Pankin haltuun syksyllä 1991 sen kiinteistöomistukset siirrettiin Suomen Pankin perustamalle Sponda Oy:lle. Tammikuussa 2002 Sponda myi Itäkeskuksen ja tien toisella puolella sijaitsevan Citymarketin kiinteistön hollantilaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle Wereldhave N.V:lle
[muokkaa] Tulevaisuus
Kauppakeskus Itäkeskusta ollaan jälleen suunniteltu laajennettavan noin 24 000 neliötä. Tämä laajennusosa sijaitsisi nykyisen kauppakeskuksen itäpäässä, eli Kehä I:den toisella puolella. Tämä laajennus yhdistettäisiin nykyiseen kauppakeskukseen ylikulkusillalla tai silloilla. Laajennukseen on suunniteltu mm. HOK-Elannon hypermarketti sekä asuntoja noin 400 asukkaalle. Laajennuksen asemakaavamuutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 27. syyskuuta 2006.