Faruk
Wikipedia
Faruk (11. helmikuuta 1920–18. maaliskuuta 1965) oli Egyptin ja Sudanin kuningas ja Nubian, Darfurin ja Kordofanin suuriruhtinas ja Egyptin viimeinen kuningas. Hän seurasi isäänsä Fuadia 1936. Hänen sisarensa Fawzia oli lyhyen aikaa Iranin kuningatar.
Faruk sai koulutuksensa Englannissa Royal Military Academyssa, Woolwichissa. Noustessaan valtaistuimelle 16-vuotias kuningas piti julkisen radiopuheen kansalle. Tämä oli ensi kerta kun kuningas oli suoraan puhutellut kanssa. Farukin isä Fuad ei puhunut arabiaa vaan puhui osmania hovissaan.
Teinikuningas nautti kuninkaallisesta elämäntyylistä. Hän matkusti usein Eurooppaan ostosmatkoille. Noustessaan valtaan hän erotti pääministeri Mustafa al-Nahhas paššan, jonka brittihallitus pakotti ottamaan takaisin. Hän ei muodostanut suhdetta heräävään Wafd-puolueen johtamaan nationalistiseen liikkeeseen. Myöhemmin hän osoitti poliittista kyvyttömyyttä Israelin suhteen Egyptin brittimiehityksen jatkuessa.
Toisen maailmansodan aikana kuninkaan elämäntyyli herätti tyytymättömyyttä kansassa. Hän piti valot palatsissaan silloinkin kun koko kaupunki oli pimennetty pommitusten vuoksi. Farukin italialaisia palvelijoita ei vangittu sodan aikana. Vanhempana kuningas alkoi näpistellä esineitä valtiovierailuillaan. Hän vei Iranin šaahin seremoniallisen miekan ja Winston Churchillin taskukellon. Myös tavallinen kansa joutui kleptomaanisen kuninkaan uhriksi. Hän sai lempinimen "Kairon varas." Kuninkaan yksityiselämään kuuluivat yökerhot ja filmitähdet. Tämä ärsytti molempia puritaaneja ja patriootteja.
Vuodet 1950 ja 1951 Egypti vaati brittejä vetäytymään Sudanista. Egypti sanoi irto liittosopimuksen lokakuussa 1951 ja Faruk julistettiin Egyptin ja Sudanin kuninkaaksi. Korruptiosyytökset ja häviö vuoden 1948 Israelin sodassa johtivat 23. heinäkuuta 1952 sotilasvallankaappaukseen, jossa Muhammad Naguib ja Gamal Abdel Nasser pakottivat Farukin luopumaan kruunusta ja maanpakoon Italiaan ja Monacoon, jossa entinen kuningas vietti loppuelämänsä. Välittömästi kruunusta luopumisen jälkeen poikavauva Fuad II julistettiin kuninkaaksi, mutta monarkia oli väistämättä ohi. Vuonna 1953 maa muuttui virallisesti tasavallaksi.
Maanpaossa Faruk eli ylellisesti. Hänen elämäntyyliinsä kuuluivat kasinot, yökerhot, naiset ja ylensyönti. Hän painoi parhaimillaan 136 kiloa. Faruk kuoli nautittuaan tukevan illallisen Rooman asunnossaan.
Edeltäjä: Fuad |
Egyptin kuningas 1936–1952 |
Seuraaja: Fuad II |