Dave Edmunds
Wikipedia
Dave Edmunds (s. 15. huhtikuuta 1944, Cardiff, Wales) oli 1960-luvulla bluesia soittaneen ja klassisia teoksia rockiin sovittaneen yhtyeen Love Sculpture keulahahmo. Aram Hatsaturjanin Sapelitanssi (Sabre Dance) oli yhtyeen tunnetuin klassisen teoksen versio.
Yhtyeen hajottua Edmunds teki listoilla menestyneen singlen I Hear You Knocking, mikä oli versio Smiley Lewisin bluesklassikosta. Toimittuaan tuottajana hän, tuotettuaan muutaman Phil Spector -tyyppisen singlen (Baby I Love You ja Born To Be With You) kiinnostui 1970-luvun alun karkeasointisesta pub rockista, kuten Brinsley Schwarz, Ducks Deluxe ja The Flamin´ Groovies. Hänen oma sooloalbuminsa tältä ajalta, Subtle As A Flying Mallet, oli tyyliltään samanlainen.
Yhteistyö Brinsley Schwarzin kanssa johti yhteistyöhön Nick Lowen kanssa. Sopimussyistä he eivät voineet levyttää Lowen Rockpile-yhtyeen nimissä ennen vuotta 1980, joten he julkaisivat soololevyt yhtyeensä säestämänä. Dave Edmundsilla oli tänä aikana hitit Girls Talk, I Knew The Bride ja Queen Of Hearts. Levytettyään ensimmäisen albuminsa Seconds Of Pleasure Rockpilen nimellä yhtye hajosi. Edmunds teki 1980-luvulla yhteistyötä ja tuottamista useiden artistien kanssa, kuten Paul McCartney ja The Stray Cats.
Nykyisin Edmunds asuu Los Angelesissa osittain eläkkeellä lähinnä huonon terveytensä vuoksi, julkaisten albumin tai keikkaillen silloin tällöin. Hänen kanssaan on työskennellyt valtava määrä artisteja legendoista vähäisempiin rockin tekijöihin. Useat hänen ihailijansa pitävät häntä hyvin aliarvostetuna esiintyjänä, kitaristina ja tuottajana.