Calw
Wikipedia
Calw on kaupunki Saksassa, Baden-Württembergin osavaltiossa, 18 km Pforzheimista etelään ja 33 km Stuttgartista länteen. Se sijaitsee Schwarzwaldin pohjoisosassa Nagold-joen laaksossa. Kaupungissa oli maaliskuussa 2004 23 766 asukasta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Calw syntyi 1000-luvulla Calwin kreivin linnan ympärille, ja ensimmäinen kirjallinen kaupungista on vuodelta 1075. Keskiajalla Calw oli merkittävä kaupankäynnin keskus, erityisesti vaate- ja nahkakaupan. Vuonna 1345 Calw tuli Württembergin alaisuuteen. 1500-luvulla Württembergin herttuat käyttivät Calwia kesäpaikkanaan. 1700-luvulla alkoi puukaupan myötä uusi talouden kukoistuskausi.
[muokkaa] Uskonnot
Uskonpuhdistus saapui vuonna 1534 Württembergiin, ja siten myös Calwista tuli evankelis-luterilainen kaupunki. 1800-luvulla Calwiin tuli jälleen katolinen kirkko, ja nykyään kaupungissa ovat molemmat uskontokunnat edustettuina.
[muokkaa] Talous ja infrastruktuuri
Calwissa on yli 8000 työpaikkaa, joista 5200 on palvelusektorilla ja 2700 tuotantoaloilla. Calw sijaitsee B 295- ja B 463-teiden varrella. Calwissa on myös rautatieasema ja bussilinjoja.
[muokkaa] Kulttuuri ja nähtävyydet
[muokkaa] Teatteri
Calw - Badischer Hof -kulttuurikeskuksessa järjestetään paljon teatterinäytöksiä. Hirsaun luostarijuhlien aikaan myös Calw-Hirsaun luostarin kellarissa järjestetään esityksiä.
[muokkaa] Museot
Hermann Hesse -museo esittelee historian tunnetuimman calwilaisen elämää.
[muokkaa] Rakennukset
Näkemisen arvoisia ovat kauppatori, Hermann Hessen syntymäkoti sekä Nikolainsilta. Hirsaussa voi käydä katsomassa luostarin raunioita.