Brandeisin yliopisto
Wikipedia
Brandeisin yliopisto (engl. Brandeis University) on Yhdysvaltojen kuuluisin juutalainen yliopisto. Yliopisto perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 ja se sijaitsee Walthamissa, Massachusettsissa, noin 9 mailin päässä Bostonista.
Yliopistoa perustamassa oli monia kuuluisia juutalaisia, mm. Albert Einstein. Yliopistoa ehdotettiin nimettäväksi hänen mukaansa, mutta Einstein ei pitänyt ajatuksesta, joten yliopisto nimettiin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ensimmäisen juutalaisen jäsenen, Louis Brandeisin, mukaan.
Brandeisin nykyisiin tukijoihiin kuuluvia merkkihenkilöitä ovat esimerkiksi laulaja Barbra Streisand ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg.
[muokkaa] Triviaa
- Frendit-sarjan kirjoittajat olivat vanhoja Brandeisin opiskelijoita ja perustivat sarjan kokemuksiinsa Brandeisissa.