Banguin yliopisto
Wikipedia
Banguin yliopisto (ransk. Université de Bangui) on vuodesta 2006 lähtien ollut Keski-Afrikan tasavallan ainoa yliopisto. Se sijaitsee maan pääkaupungissa, Banguissa. Yliopiston nykyinen rehtori on Faustin Touadéra.
Ennen Ranskan siirtomaan Oubangui-Charin eli nykyisen Keski-Afrikan tasavallan itsenäistymistä useimmat opiskelijat muuttivat Ranskaan suorittamaan korkeakouluopintojaan. Vuoden 1958 itsenäistymisen jälkeen valtio osallistui korkeakouluopetuksen kehittämiseen FESAC-säätiön myötä. FESAC toimi useiden vanhojen siirtomaiden alueilla järjestäen erikoistunutta koulutusta, esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa toimi maatalousinstituutti.
FESAC:n toiminta päätty 1960-luvun lopulla, jonka seurauksena 12. marraskuuta 1969 perustettiin valtion määräyksestä Banguin yliopisto. Yliopisto laajensi opetusalojaan, jotka sisältävät nykyisin maatalouden lisäksi tieteellistä tutkimusta, oikeustiedettä, taloustiedettä, maaseudun kehitystä ja vapaita taiteita.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Virallinen kotisivu (ranskaksi)