V8-Magazine
Wikipedia
V8-Magazine on Suomen vanhin amerikkalaisten autojen harrastajille suunnattu erikoislehti. Lehti on koko historiansa ajan ollut Suomen suurin oman alansa julkaisu, vaikka sillä on aikojen saatossa ollut myös lukuisia kilpailijoita, kuten 1980-luvulla perustetut Hot Rod Special, Street & Race ja 1990-luvulla perustetut Kromi & Poweri ja Roadline. Kilpailijat eivät ole olleet kovinkaan pitkäikäisiä, joten V8-Magazine on tällä hetkellä ainoa amerikkalaisten autojen harrastajille suunnattu erikoislehti.
Lehdessä esitellään sekä koti- että ulkomaisten harrastajien omistamia amerikkalaisvalmisteisia autoja. Mukana on sekä uusia että vanhoja, entisöityjä ja rakennettuja autoja ja myös moottoripyöräesittelyjä sekä amerikkalaisten autojen pienoismalleihin keskittynyt palsta.
V8-Magazine on perustettu vuonna 1978, jolloin lehteä ilmestyi yksi numero, 1/78, joka on nykyisin keräilyharvinaisuus. Vuosikerrasta 1979 alkaen lehteä on julkaistu kahdeksan numeroa vuodessa ja lisäksi 1980 luvulla viisi teemanumeroa, "Cruisin' Extra", "Show & Go Extra", "V8 Extra", "50's Extra" ja "60's Extra".
Lehden perustajat Kim Pettersson, Berndt W. Ekman ja Riitta Ekman kustansivat lehteä aina vuoteen 1994 asti, jolloin V8-Magazine myytiin Helsinki Medialle, nykyiselle Sanoma Magazines Finland Oy:lle. Samalla Helsinki Media yhdisti lehden kustantamansa kilpailijan, Street & Race -lehden kanssa.
V8-Magazinen päätoimittajana toimi vuodet 1978–1994 Kim Pettersson ja vuodesta 1994 lähtien Street & Race -lehden perustaja ja päätoimittaja Jarmo Markkanen.