TV-uutiset
Wikipedia
Kuvaan perustuva uutisointia on esitetty elokuvan alkuajoista lähtien. Ennen varsinaisen elokuvan alkua on esitetty lyhyt "Uutis-filmi", joka kertoi ajankohtaisista asioista.
Suomen television Kamerakierros-ohjelman ensimmäinen esitys oli 1. syyskuuta 1959. Tämä merkitsi jokapäiväisen, kuvaan perustuvan uutistoiminnan käynnistymistä Suomessa. Virallisesti television uutistoimitus perustettiin syyskuussa 1960. Aluksi uutistoimitukset olivat lähes täysin Suomen tietotoimiston (STT):n tarjonnan varassa. Uutistoimitukseen kuului aluksi 10 työntekijää. Ensimmäinen Yleisradion uutispäällikkö Ralf Friberg aloitti vuonna 1965. Samana vuonna uutistoimitus jakautui urheilutoimitukseen ja ajankohtaistoimitukseen. Alun perin TV-uutisten päälähetys esitettiin sekä ykkösellä että kakkosella. Kolmostelevision eli nykyisen MTV3:n alkuvaiheessa TV-uutisia esitettiin myös kolmosverkossa, koska se oli YLEn omistuksessa. Vuodesta 1990 TV-Uutiset on esitetty vain ykkösverkossa. Vuodesta 1978 päivän päälähetys on esitetty päivittäin kello 20:30. Vuoden 1993 alusta TV1:ssä nähtiin tosin tunnin pituinen Uutistunti, joka alkoi kello 20.00. Katsojaluvut kuitenkin laskivat, ja jo maaliskuun lopussa samana vuonna palattiin tuttuun puoli yhdeksän lähetykseen. Ensimmäiset kilpailevat tv-uutiset tulivat vuonna 1981, kun MTV Oy aloitti omat uutisensa.
Katsojatilastojen mukaan YLE:n pääuutisilla on keskimäärin yli miljoona katsojaa. Itsenäisyyspäivinä katsojamäärä nousee kahteen miljoonaan katsojaan. Finnpanel katsojatilaston mukaan vuoden 2004 itsenäisyyspäivän YLE:n TV-uutiset ja sää -ohjelmaa seurasi 2 047 000 katsojaa, joka käsittää 73% kaikista katsojista kyseisenä ajankohtana. Vuonna 2004 ainoastaan "Itsenäisyyspäivän vastaanotto" ylitti tämän.
Uutistoimittajan työpäivä kestää 10 tuntia, ylipitkä työpäivä korvataan vapaapäivillä. Työpäivään sisältyy uutisten lukemisen lisäksi paljon muuta työtä. Uutistoimittaja referoi ja kirjoittaa puhtaaksi lähetyksessä luettavat uutiset. Kun uutistoimittaja lukee uutista, teksti näkyy tv-kameraan liitetyssä lisälaitteessa eli teleprompterissa muutama rivi kerralla. Lisälaitteessa tekstin nopeus on määriteltävissä vapaasti, mikä ajoitetaan lukunopeuden mukaan.
Edellä mainittuun tekniikkaan siirryttiin 1987, kun uutisten osalta Yleisradiossa siirryttiin tietokoneaikaan. Tätä ennen toimittaja luki uutiset edessään olevista papereista.