Tragédie lyrique
Wikipedia
Tragédie lyrique tai tragédie en musique (suom. Lyyrinen tragedia) on oopperan ranskalainen alalaji, joka kukoisti 1600-luvun lopusta 1750-luvulle asti. Tärkeimpiä tähän genreen luettavien teosten säveltäjiä olivat Jean-Baptiste Lully ja Jean-Philippe Rameau.
Tyylin loi 1670-luvulla Jean-Baptiste Lully loi yhdessä libretistinsä Philippe Quinault'n. Sen leviämistä edisti kuninkaan Lullylle myöntämä yksinoikeus musiikkiteatterin järjestämiseen koko Ranskan alueella. Lullyn säveltämät oopperat alkoivat ranskalaisella alkusoitolla, jonka aikana kuningas saapui teatteriin. Nämä alkusoitot olivat tyyliltään juhlallisia ja koostuivat kahdesta osasta, jotka molemmat kerrattiin. Ensimmäinen osa oli tyypillisesti homofoninen ja hidas, ja siinä käytettiin runsaasti pisteellisiä rytmejä. Toinen osa oli nopeampi ja sisälsi fuugamaista imitaatiota. Lully mukautti italialaisen resitatiivin ranskan kielen rytmiin ja intonaatioon. Resitatiiviosien bassolinja oli yleensä rytmikkäämpi ja melodia laulavampi kuin italialaisissa esikuvissaan. Oopperoiden aaria-osat olivat huomattavasti vähemmän koristeellisia kuin italialaisessa oopperassa ja pyrkivät tukemaan libreton draaman kaarta, eivät esittelemään laulajien teknistä taituruutta. Oopperoiden aiheet olivat tavallisesti peräisin antiikin mytologiasta, ja henkilöhahmot olivat yleviä ja vakavia. Oopperoissa ei juuri ollut komedian aineksia.
[muokkaa] Teoksia
- Lully: Atys (1676)
- Lully: Armide (1686)
- Lully: Acis et Galatée (1686)
- Charpentier: La descente d'Orphée aux enfers (1686)
- Charpentier: Médée (1693)
- Campra: Idoménée (1712)
- Rameau: Hippolyte et Aricie (1733)
- Rameau: Les Indes galantes (1735)
- Rameau: Platée (1745)
