Timo Teide
Wikipedia
Timo Teide (s. 1967) on suomalainen taiteilija, jonka tuotanto sisältää kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisia julkaisuja. Teide on vuosikymmenien mittaan pitänyt runsaasti näyttelyjä erityisesti Suomessa mutta myös ulkomailla.[1]
Teide on sanonut kaikkien luovuutensa ilmentymien olevan meditaatioita, jotka ilmenevät vain eri olomuodoissa väreinä, sävelinä tai sanoina. Moderni kuvataide rakentuu Teiden maalauksissa mahdollisimman luonnonmukaisista materiaaleista. Aihepiirit liikkuvat hyvinkin kosmisissa sfääreissä myös värien käytöltään. Hänen maalauksensa vaihtelevat esittävistä täysin abstrakteihin.
Maalauksiin liittyvä musiikki tai äänimaisema, kuten taiteilija itse sanoo, korostaa tuotannon rauhoittavaa ja meditatiivista luonnetta. Se saatettiin ensi kertaa levylle nomeltään, "Silent Voices Of Love", vuonna 2004. Täysin rytmitön, meditatiivinen ja sanaton synteettinen äänimaisema poikkeaa täysin valtavirta musiikista. Sen lähimmät vertailukohdat löytyvät Kalifornialaisen säveltäjägurun Iasoksen tuotannosta.
Teide on julkaissut omakustanteina muutamia kirjoja, muun muassa Rakkaudella ja Hiljaisuuden Mestari. Lisäksi hän on kirjoittanut ihmissuhteita, rakkautta ja elämän sisältöä käsitteleviä artikkeleita Minä Olen - ja Ultra-lehtiin.