Keskustelu:The Scorpioni
Wikipedia
Tämän sivun poistoa ehdotettiin sivulla Wikipedia:Poistettavat sivut mutta poisto ei saanut vaadittavaa kannatusta. Poistoehdotuksen syy oli: ei merkittävä. Artikkelin ehdottaminen poistettavaksi tällä syyllä uudelleen ei ole suotavaa ilman erityisiä syitä. Artikkelin poistoäänestys on arkistoitu. |
Epäilyttää edelleen onko tällaista ryhmää ollut muuta kuin Franco Zeffirellin lapsenmielessä? Kun tuolle ryhmän nimelle ja koostumukselle ei tunnu löytyvän muuta vahvistusta kuin Zeffirellin elokuva/muistelmat. --Ekeb 1. maaliskuuta 2006 kello 08.23 (UTC)
- Todennäköisesti ryhmä oli olemassa, mutta ei ollut merkittävä. Katso kommenttini äänestyksen keskusteluosiossa No, kansa on päättänyt.--Teveten 1. maaliskuuta 2006 kello 08.45 (UTC)
Luulisi Tevetenin ymmärtävän, että ryhmän on pakko olla merkittävä, jos se on saanut jopa kunnian perustaa Uffiziin teehuoneen. Minusta kannattaisi vähän tutkia aihetta ennen kuin alkaa haukkua sitä merkityksettömäksi.
- Artikkelin merkittävyyttä täytyy arvioida artikkelin sisältämien tietojen perusteella. Esimerkiksi tuo teehuonemaininta ei ollut artikkelissa silloin, kun siitä äänestettiin. --Teveten 5. maaliskuuta 2006 kello 17.10 (UTC)
- Eikä sille vieläkään ole annettu lähdeviitettä, josta asian voisi tarkistaa. --Ekeb 5. maaliskuuta 2006 kello 17.16 (UTC)