Sluysin meritaistelu
Wikipedia
| Crécyn taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Satavuotista sotaa | |||||||
 |
|||||||
|
|||||||
| Taistelijat | |||||||
| Englanti | Ranska | ||||||
| Komentajat | |||||||
| Englannin Edvard III | Hugues Quiéret ja Nicolas Béhuchet | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
| noin 250 alusta / 15 000 miestä | noin 190 alusta / 20 000 miestä | ||||||
| Tappiot | |||||||
| ? | ? | ||||||
Sluysin meritaistelu (ransk. Bataille navale de l'Éclus) käytiin 24. kesäkuuta 1340. Englannin kuningas Edvard III, joka tavoitteli Ranskan kruunua, tuhosi kilpailijansa Filip VI:n laivaston Zwinin lähdelmassa, joka aikoinaan johti laivat Bruggen kaupunkiin, mutta on nykyisin täyttynyt hiekalla.
Tämä meritaistelu oli ensimmäinen Satavuotisen sodan pitkässä taistelujen historiassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Filip VI:n laivasto
Laivasto muodostui noin neljästäkymmenestä Välimerelle tarkoitetusta kaleerista, jotka olivat ärhäköitä ja helposti ohjailtavia. Niissä oli kokenut genovalainen miehistö, jota komensi palkkasoturina Egidio Bocanegra eli Barbavera. Ranskalaisilla oli käytössään parikymmentä suurta alusta, johon mahtui kuhinkin noin 200 sotilasta. Tämän lisäksi käytössä oli noin 130 kauppa- ja kalastusalusta, joista jokainen otti noin viitisenkymmentä sotilasta. Kaikkiaan joukkojen koko oli noin 20.000 miestä.
Mutta joukkojen kaksi komentajaa, kuninkaallisen amiraali Hugues Quléret ja Nicolos Béhuchet, joka oli yksi kunninkaan varainhoitajista, eivät suinkaan olleet merisodankävijöitä, vaan hallintomiehiä, jota olivat erikoistuneet joukkojen merikuljetuksiin.
He olivat saaneet tehtäväkseen estää kuningas Edvard III joukkojen maidinnousemisen ja siksi he olivat muodostaneet laivastosta kolmerivisen barrikadin lahdelman rannalta toiselle, lukuun ottamatta neljää suurta alusta sekä genovalaisia aluksineen.
[muokkaa] Edvardin laivasto
Yleisesti useat englantilaiset historioitsijat ovat maininneet kuningas Edvard II:n laivaston lukumääräisesti pienemmäksi kuin Ranskan laivaston. On kuitenkin selvää, että Edvard purjehti Orwellista 22. kesäkuuta noin 200 aluksen laivasto komennossaan. Tähän laivastoon liittyi Flanderin rannikkolaivasto, jota komensi Pohjanmeren laivaston komentaja sir Robert Morley. Näin laivasto kasvatti lukumääränsä vielä noin 50 aluksella. Varmasti osa ämän laivalauman aluksista oli vain kuljetusaluksia, sillä kuninhas toi mukanaan puolisonsa Philippa Hainaultin talouden tavaroita. Kuningatar oli tällöin Bruggessä. Kuitenkin jopa yksi kuningattaren seuraneideistä sai surmansa taistelujen aikana. Tämä puolestaan kertoo, että osaltaan, että kaikki englantilaisten laivoja käytettiin myös sotatoimiin.
[muokkaa] Taistelu
Edvard III ankkuroi laivastonsa Blankenbergeniin iltapäivällä 23. kesäkuuta sekä lähetti tiedustelijat selvittelemään ranskalaisten asemia. Englantilaisen leirissä oli suurta erimielisyyttä toimintalinjoista. Genovalainen Barbavera neuvoi kollegoitaan lähettämään alukset merelle. Kuitenkin Béhuchet, joka oli komentaja siten koko operaation päällikkö, kieltäytyi nostamasta ankkureita. Hän siis todennäköisesti noudatti käskyä ja yritti estää kuningas Edvard III:n pääsyn Bruggeen. Ranskalaisten järjestäytyminen oli suoritettu perinteisen puolustustaistelun mukaisesti.
Quiéret ja Béhuchet järjestivät alukset kolmeen tai neljään peräkkäiseen rintamaan ja alukset toisiinsa rintaa rinnan sidottuna, ja muutama isoin oli sijoitettu rintaman eteen eräänlaiseen etuvartioon. Edvardin laivasto asettui tuulen ulapuolelle ja aurinko jäi heidän selkänsä taakse ja niin laivasto hyökkäsi 24. kesäkuuta 1340 koko voimallaan. Kirjessään pojallee Edvard III kertoo, että vihollinen puolustautui jalosti ”koko sen päivän ja yön sen jälkeen”. Edvardin laivat olivat järjestäytyneet kahteen rintamaan. Tarkoituksena olit, että ensimmäinen rintama hyökkäisi suoraan ja toinen kiertäisi ranskalaisten taakse.
Taistelu oli pitkä taistelu peräkkäisiä mies-miestä vastaan tapahtumia, alusten kannella taikka partailla. Taistelujen kulusta ei kuitenkaan Edvard ole jättänyt minkäänmoista merkintää liittolaisiltaan flaameilta saamastaan avusta, joskin hän kehuu heitä avuliaiksi. Ranskalaiset lähteet kertovat, että Béhuchet haavoitti kuningas Edvard III:ta, mutta se ei ole kuitenkaan varmaa ja asiasta ei ole säilynyt kummoistakaan todistetta.
Taistely päättyi lähes täydelliseen ranskalaisen laivaston tuhoutumiseen. Quiéret hirtettiin välittömästi ja Béhuchet’n sanotaan mestatun kuningas Edvardin käskystä. Barbavera pakeni merelle laivastonsa kanssa varhain aamulla 25. kesäkuuta kahden englantilaisen aluksen saattamana.
Englantilaisen kronikat kertovat, että taistelu saavutettiin vähäisin ihmishenkien menetyksin ja että ranskalaisten menetykset olivat olleet 30.000 miestä. Lukuihin ei kuitenkaan pidä luottaa, silä keskiaikainen käsitys luvuista ja määristä oli erilainen kuin omamme. Kuitenkin taistelun jälkeen Edvardin laivasto oli ankkurista useita päivä, joten on kuitenkin todennäköistä, että myös Englannin laivasto karsi suuria tappioita.
[muokkaa] Lähteet
Sluys meritaistelusta on kummankin puolen näkemykset koottu hyvin yksityiskohtaiseksi teoksiksi, joissa on hyvät lähdeaparaatit:
- Englantilaisen näkemyksen esittää Sir Harris Nicolas; History of the Royal Navy, vol. ii. (London, 1847); (englanniksi)
- Ranskalaisen näkemyksen esittää M. C. de la Roncière ; Histoire de la marine francaise, vol. i. (Paris, 1899). (ranskaksi)
